Tuoreesta Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajasta minulla ei ole mitään sanottavaa, koska en ole häntä lukenut. Joka tapauksessa on hienoa, että palkinto on mennyt Valko-Venäjältä kotoisin olevalle naiselle. Heitä ei ole juuri näkynyt eliitin kekkereillä.
Nyt on sopiva päivä nostaa esiin muutakin hyvää kirjallisuutta. Valitsen viisi vuotta sitten ilmestyneen Olli Jalosen romaanin Poikakirja.
Niin kuin kaikki hyvät kirjat, Poikakirja ei kerro vain itsestään vaan myös lukijastaan. Romaani osui minussa johonkin. Siinä pisimpään kuvatulla opettajalla viirasi pahasti. Hän sai minut muistelemaan omien opettajahuoneideni vartti-idiootteja ja lisäksi yhtä täysdespoottia.
Välitunneilla vahvempien oppilaiden mielivalta ei ollut edes koulukiusaamista. Se oli järjestelmän varsinainen sisältö. Kaikki ajattelivat, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Kokonaisen talven kuudesluokkalaisten huvina oli heitellä pienempiä etupihan tasanteelta alas. Huonosti kävi, jos meni liian lähelle rinteen reunaa eikä ollut ketään kuudesluokkalaista tuttua, jonka suojelukseen olisi voinut vedota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti