tiistai 28. kesäkuuta 2016

Vähintään kahdesti luettuja

Olen kuullut, että jos kirjaa ei kannata lukea kahteen kertaan, sitä ei kannata lukea kertaakaan. En usko tähän teoriaan, mutta se antaa kiinnostavan näkökulman omaan kirjahyllyyni. Siellä ei ole montakaan kirjaa, joille olisin suonut tämän palkinnon.

Listani kärjessä ovat Dostojevskit. Niiden kaikkien lukemisesta en ole jaksanut pitää lukua, mutta kärkipaikkaa pitää Karamazovin veljekset, jonka olen lukenut seitsemään kertaan. En muuten tiedä ketään, joka olisi lukenut sen vielä useammin kuin minä. Myös Kafka ja Hemingway ovat kirjailijoita, joita minun on luettava kerran vuodessa. Niinpä monissa heidän kirjoissaan on enemmän kuin yksi osuma.

Linnan Tuntemattoman sotilaan olen lukenut neljästi, mihin vaikuttaa osaltaan se, että pidin siitä lukiossa esitelmän, mutta on se muutenkin hyvä kirja. Pohjantähden olen lukenut kahdesti. Myös Kiven Seitsemän veljeksen uusintaan vaikutti, että sitä luettiin jo koulussa. Toisaalta voin lukea sen vielä kolmannenkin kerran.

John Steinbeckin Eedenistä itään oli elämäni ensimmäinen ns. aikuisten kirja. Se osui käsiini joskus kolmentoista iässä, mutta se tuntui hyvältä myös kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Milan Kunderalta olen ottanut uusintakäsittelyyn ainakin Pilan ja Olemisen sietämättömän keveyden, eivätkä ne tuottaneet pettymystä. Juan Rulfon pieni romaani Pedro Páramo on niin vaikea, että sen kanssa on varauduttava kahteen lukukertaan jo alun alkaen. Myös Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys ansaitsee mielestäni kaksi lukemista. Vasta toisella kerralla innostuin siihen todella. Latinalaisesta Amerikasta Alejo Carpentierin hieno ja unohdettu Kadotetut askeleet on niin ikään päässyt listalleni.

Hubert Selbyn Päätepysäkki Brooklynin ja Unelmien sielunmessun luen kenties vielä kolmannenkin kerran.

Suomalaisista kirjoista listallani ovat vielä Hannu Ahon Saara, Marianne Alopaeuksen suotta unohdettu Pimeyden ydin ja 1980-luvun merkittävimmän suomalaisen kirjailijan Matti Pulkkisen kolme ensimmäistä romaania.

Pentti Saarikoskea en sen kummemmin mainitse, mutta voin sanoa asuneeni hänessä kaksi vuotta.

Hermann Hessen Arosutta yritin lukea uudestaan. Jossain 80. sivun kohdalla jätin kesken samalla, kun ajattelin: "Hyvä kirja, mutta tuo elämänvaihe on jo mennyt."

Heinrich Böllin romaanin Nainen ryhmäkuvassa ja Robert Musilin teoksen Mies ilman ominaisuuksia olen aloittanut kahdesti ja lopettanut yhtä monta kertaa.

2 kommenttia:

Risto kirjoitti...

Olen kuullut sellaisen version, että ei ole olemassa kirjoja, jotka luetaan kahdesti. Useimmat luetaan kerran, uudelleen lukemisen arvoiset useammin kuin kahdesti.

Arto Köykkä kirjoitti...

Ainakin minun listani perusteella tuo on totta. Kaikki kahdesti lukemani ovat sellaisia, että voisin lukea ne kolmannenkin kerran.