Kiinnostavia sivuasioita vuodelta 2017

Lehdet ovat koonneet tärkeitä uutistapahtumia ja ilmiöitä. Minä en kykene kilpailemaan niiden kanssa. Sen sijaan olen kerännyt yhteen kiinnostavia sivuasioita vuodelta 2017. Mielestäni eräät niistä ovat pääasioiden veroisia sekä kiinnostavuudessaan että merkityksellisyydessään.

1. Kuopion yliopistossa ravitsemustieteen opiskelijoilla on eniten syömishäiriöitä. 

2. Pokémon Gon liikennevaaroista kukaan ei jaksanut jauhaa mitään.

3. "Myötätuntouupumuskoulutus". Joku keksi uuden yhdyssanan ja koulutustuotteen.

4. Iltalehdelle vahvistettiin lähipiiristä, että Sir Christus on kuollut.

5. Jämsäläinen mediapersoona Arto Riukulehto kuoli. Hänet tunnettiin siitä, että hän sai aina hilatuksi itsensä television urheilulähetysten kuviin. 

6. Pekka Pouta nauroi säätiedotuksessa. Niin surkeata se oli.

7. Mauno Koivisto hautajaispäivä oli helatorstai. Juuri sen yleisen vapaapäivän Koivisto olisi halunnut pysyvän viikonlopussa. 

8. Pudasjärven lukion abiturienteista 34,6 prosenttia kirjoitti äidinkielestä laudaturin. Tulos oli Suomen paras.

9. Sofi Oksanen käräytti Elastisen ja Cheekin sisäpiirihuumorista.

10. Suomi 100-tapahtumista merkittävin oli se, kun japanilainen turisti rupesi viheltämään Kolin kansallismaisemassa Finlandiaa.

11. Isis ei sitten ilmoittautunut Turun syylliseksi. Poliisien kannalta se oli harmi, koska tapahtumalla olisi voinut rehvastella kansainvälisissä seminaareissa. Joku suomalainen sai torille puukotetun ruumiin äärellä kuitenkin selfien.

12. Suomalaiset olivat maireita, kun Trump huomasi suomalaiset, Kiinan isopää oli Suomessa vierailulla ja Putin jakoi pokaalin Bottakselle. Tuli Mannerheimin Hitler-nihkeyttä ikävä.

13. Uutta tutkimustietoa: loppuvuoden lapsille hutkaistaan 67 prosenttia todennäköisemmin ADHD-leima kuin alkuvuoden lapsille.

14. Olkiluodon ydinvoimala avattiin vihdoin eikun se olikin niin että sote saatiin valmiiksi eipäs sekään vaan länsimetro.

15. Tähtitieteen professori Esko Valtaojan mukaan mikään tietämisen arvoinen ajatus ei mahdu yhteen tviittiin. Tämä hänen ajatuksensa mahtui, vieläpä siihen vanhanmalliseen 140 merkin Twitteriin.

16. Uusi Tuntematon sotilas tuli nähtäväksi. Luodin osumisen äänet oli tehty studiossa iskemällä ratsupiiskalla nahkatakkia.

17. Kauden viimeisessä El Clásicossa Messi spurttaili noin minuutin ajan ja siitäkin ajasta osan yhdellä kengällä, kun antoi maalisyötön.

Tapaninpäivän julmuuden tekstit

Tapaninpäivän kirkonmenoissa näkee usein ihmisiä, jotka käyvät kirkossa vain harvoin. Voi kuvitella, että he mielellään olisivat menneet joulukirkkoon, mutta jostain syystä eivät ole ehtineet tai kyenneet. Sitten tapanina päätetään korjata asia.

Tulijoita käy hieman sääliksi, sillä he ovat myöhässä. Joulun lumous on poissa, ja raamatuntekstit ovat jotain muuta.

Pyhäpäivälle nimen antava Pyhä Stefanos eli Pyhä Tapani on kuuluisa ennen muuta väkivaltaisesta kuolemastaan. Tekstit vievät ihmisten raakaan todellisuuteen, eikä niissä ole joulun idylliä.

Ikään kuin pyhä perhe olisi äkkiä koonnut vähät kamppeensa, maksanut hätäisesti yösijasta, kietaissut lapsensa johonkin lämpimiin ja nopeasti kiiruhtanut Egyptiin tai Turkin kautta Eurooppaan tai jossain vuotavassa paatissa itsensä kipeäksi maksaen Välimeren yli rauhallisia maita kohden.

Joululaulut soivat korvamatoina, mutta yöt ovat kylmiä ja vuorilla on lunta. Toivottavasti sitä ei sada lisää, sillä se jättää pakenijoista jäljet, joita sotilasosaston on helppo seurata.

Jouluna: ihmiseksi syntyminen on hullunrohkea teko

Elämä on uhkayritys ja ihmiseksi tulo on hullunrohkea teko. Vastasyntyneellä ei ole kävelemiseen kykeneviä jalkoja, ei käsiä joilla toimitella asioita. Vain suunsa kosketuksella hän ottaa kontaktia.

Ja me kaikki olemme alkuperältämme vauvoja.

Kaikki perustuu siihen, että vastassa ovat kädet, jotka ottavat syliin ja pukevat lämpimään huopaan. Joku toinen ruokkii, tyynnyttää mielen ja vaihtaa märät vaipat kuiviin. Joku toinen silittää pelon pois ja hyssyttää, kun uni ei tule. Joku vain pitää huolta.

Jos ihmiseltä itseltään kysyttäisiin ennen syntymää, luulenpa että harva tänne uskaltaisi. "Enhän minä nyt tuonne. Eikö mieluummin jonnekin Linnunradan laitamien turvalliselle tähdelle?" - Jumala uskalsi.

Jumala ryhtyi ihmissyntymän uhkayritykseen, tuli avuttomana autettavaksi niin kuin kuka tahansa nollan päivän vanha. Hän heittäytyi tänne ja syöksyi samaan arvaamattomuuteen kuin kaikki ihmiset. Syntymänsä hetkellä hän oli yhtä paljas kuin kuka tahansa meistä.

On meidän kaltaisemme, ja siksi on meidän omamme.

-----------

Näillä sanoilla toivotan ystävilleni armollista Nasaretin suuren pojan syntymäjuhlaa. Olkoon Jumala kanssanne.

Jos Pirkkalan kirkko on jouluaattona klo 21 tavoitettavissanne, tulkaa sinne. Toivoisin näkeväni teidät siellä.

Tiernapojat ilman murjaanien kuningasta toimii

Joskus seitsemän vuotta sitten olen ollut tapahtumassa, jonka järjestämisestä olen ollut vastuussa ja jossa tiernapojat esiintyivät. Kukaan ei nähnyt ongelmaa murjaanien kuninkaassa ja hänen mustiksi maalatuissa kasvoissaan.

Maailma kuitenkin muuttuu: Mustien kansalaisoikeustaistelijan Martin Luther Kingin kirjojen suomennoksissa esiintyi täysin sujuvasti sana "neekeri". Enää sitä sanaa ei voi käyttää.


Kannattaa kuunnella oman kuplan ulkopuolisia ääniä

Ongelman havaitsemiseen vaikutti osaltani se, että seuraan oman kuplani ulkopuolella olevia ihmisiä. Toisinaan minun on myönnettävä, että heikäläiset ovat oikeassa ja meikäläiset eivät niinkään.

Heikäläisten keskusteluista löysin ajatuksen, että mustaksi maalattu murjaanien kuningas ei kuulu tähän aikaan. Pian aloin ajatella, että eipä taida kuuluakaan. Edelleen mietin, mitä vastaisin mustalle ystävälleni, jos hän kyselisi, miksi meillä on tällainen kuvaelma. En jaksa uskoa, että hän olisi tyytyväinen, jos vetoisin vanhaan perinteeseen. Traditionaalisuus vain lisäisi hänen ihmetystään.

Tietysti tiernapojat ovat perinnettä, jolla ei ole alkuaan mitään tekemistä rasismin kanssa. Päinvastoin kuvaelma kantaa mukanaan ikivanhaa, kristillisissä legendoissa näkyvää antirasistisuuden ajatusta siitä, että vastasyntyneen Jeesuksen äärellä oli myös ihonväriltään mustia ihmisiä.

Ihmiset eivät kuitenkaan kuuntele selityksiä eivätkä taustoituksia, vaikka ne olisivat miten päteviä tahansa. He luovat mielikuvansa nopeasti, ja tosiasiaksi nyt jää, että kuvaelmassa on mustaksi maalattu murjaani.


Pienellä pintamuokkauksella Tiernapojat edelleen toimii

Ratkaisimme ongelman mielestäni melko helposti. Ei enää lauleta murjaanista vaan ”barbaarista”, sehän ei viittaa ihonväriin. Ei sotata hänen kasvojaan mustiksi, vaan puetaan hänet mustiin vaatteisiin, ja niin vältytään ihonväriin vihjaamiselta.

Ei edes jännittänyt, miten kuvaelma toimisi käytännössä. Illalla nuorten puurojuhlassa tuli todistetuksi, että hyvin toimii. Pienten muutosten jälkeen tiernapoikien hieno perinne voi elää.

Mikä ihmeen kaaso?

Elettiin kenties vuotta 1987, ja ainakaan ei oltu vielä 1990-luvulla.

Kun tapasin tulevaa vihkiparia muutamaa päivää ennen häitä, morsian alkoi puhua kaasosta. En ollut ikinä kuullut koko sanaa enkä nähnyt yhtäkään kaasoa, vaikka olin ollut pappina jo viisi vuotta. En ymmärtänyt sanaa, mutta en kehdannut myöskään kysyä. Ajattelin, että kai se asiayhteydestä selviää.

Kyllä se siitä selvisi ja vielä enemmän on matkan varrella selvinnyt.

Nykyään kukaan morsian ei usko selviävänsä ilman kaasoa. Joskus heitä on niin paljon, ettei tiedä, kenen puoleen pitää kääntyä.

Eivät vain isot asiat ole tärkeitä

Viisaana pitämäni kolumnisti kirjoitti siitä, että kalenterissa ei pidä lainkaan käyttää tehtävälistoja. Hänen mukaansa ähkyn tunne vähenee, kun luottaa vain omaan muistiinsa. Tärkeimmät ihminen kyllä muistaa.

Hyväksyn ajatuksen, kun on meneillään tulipalon kaltainen tilanne tai vuoden kiireisin päivä.

Muutoin idea on tyhmä.

Ensinnäkin se on omaan napaan tuijottamista. Maailmassa on muutakin tärkeää kuin vain se, mikä minulle itselleni on tärkeää. Monet asiat ovat minulle vähäisiä, mutta jollekulle toiselle oleellisia: On muistettava kirjoittaa työtodistus. On otettava naulakosta mukaan kaulaliina, josta muuan nuori lähetti viestin.

Juuri näiden pienten asioiden muistamista ihmiset arvostavat. Ne luovat tunteen, että ihmisiä arvostetaan, kun heidät pienet huolensa ymmärretään; niille suurille ei monesti voikaan mitään.

Tehtävälistat auttavat niiden pitäjääkin, kun säntäily vähenee. Oppi sitä, että yhteen suuntaan mennessä hoitaa toisenkin siellä hoidettavan asian. Ei tarvitse sitten toista kertaa mennä.

Sain itseni kiinni virheestä

Olen monissa hautajaispuheissani antanut ymmärtää, että Raamatussa käytettäisiin sanaparia "taivaan koti". Kukaan kuulijoistani ei ole ikinä epäillyt minua.

Ajatuksellisesti kyse ei ole suuresta virheestä, koska kristillisessä seurakuntakielessä puhutaan yleisesti taivaan kodista. Opillisesti ilmaus mahtuu hyvin kirkon oppiin.

Ongelmana on se, että nimenomaan Raamatussa ei ole sanoja "taivaan koti". Hieman huolimattomasti olen kuljettanut Raamattuun ajatuksen, jota siellä ei ole.

Kun pappikin sortuu tällaisiin virheisiin, ei ole ihme, että monet maallikot uskovat Adamin ja Eevan haukanneen ei vain yleensä hedelmästä, vaan nimenomaan omenasta. Koulujen joulukuvaelmat taas ovat luoneet vaikutelmaa, että Joosef ja Maria olisivat aasin kanssa matkustaneet Betlehemiin, vaikka aasia ei mainita missään raamatunkertomuksessa.

Havaintoni "taivaan kodin" ei-raamatullisuudesta on Pentti Saarikoskea käsitelleen väitöskirjani sivujuonteita. Sitä kirjoittaessani huomasin, että ilmaukselle ei ole Raamatussa sanatarkkaa vastinetta. Lähimmäksi tulee virke: “Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.” Lähellä ovat myös Jeesuksen Johanneksen evankeliumissa lausumat sanat: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa."

Sata parasta suomalaisurheilijaa ruotsalaisin silmin

Skandinaavisten naapureidemme ajatuksia on sikäli kiinnostava seurata, että heidän kulttuuripohjansa on muistuttaa läheisesti Suomea, mutta samalla he katselevat meitä hieman sivusta.

Ruotsalaislehti Aftonbladet on juhliemme kunniaksi listannut 100 parasta suomalaisurheilijaa kautta aikojen. Monet ovat tuttuja ja täysin luonnollisia valintoja, mutta listalla on nimiä, joita vain harvat suomalaiset tunnistavat. Tällaisissa listauksissa on aina se vika, että nykyaika korostuu liikaa, mutta sille ei kai voi mitään.

Listan ykkösnimi Paavo Nurmi on kärkipaikalle ainoa mahdollinen valinta, hänhän on kelpo ehdokas maailman kaikkien aikojen urheilijaksi. Lasse Virén on yhtä selvä kakkonen. Selänteen ja Litmasen paikat olisin vaihtanut keskenään, koska on niin paljon vaikeampaa kohota maailman huipulle jalkapallossa kuin jääkiekossa. Ruotsalaisten järjestyksen ymmärtää sikäli, että ruotsalaiset ovat aina pelänneet enemmän Suomen jääkiekko- kuin jalkapallomaajoukkuetta.

Ruotsalaiset eivät ole menestyneet mäkihypyssä, mutta suomalaisia hyppääjiä he arvostavat paljon. Nykänen on heti viidentenä. Ralliautoilijoita olisin nostanut listalle enemmänkin, esimerkiksi Timo Mäkisen ja Hannu Mikkolan. Tanja Poutiaista kaipaisin mukaan, vaikka hän jäi aina hopeamitaleille. Muita isoja puutteita ei listalla minun silmiini osu. On hienoa, että listalle on mahtunut Suomessa turhan vähän arvostetun käsipallon suuri nimi Mikael Källman.

Listan järjestyksestä voi väitellä kärkikaksikon jälkeen loputtomiin. Tennis on tietysti iso laji maailmalla, mutta siitä huolimatta jää tosiasiaksi, että Jarkko Nieminen ei koskaan noussut tenniksen aivan terävimpään kärkeen. Mika Myllylän ja Harri Kirvesniemi ovat osa suomalaisen urheilun likaisinta historiaa. En olisi ottanut heitä listalle. Entä millä perusteilla Iivo Niskanen on nostettu Toni Niemisen edelle?

Keitä ovat esimerkiksi Veikko Huhtanen ja Mika Koivuniemi? – Huhtanen voitti Lontoon olympialaisten voimistelussa vuonna 1948 kolme kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Koivuniemi taas on keilailun maailmanmestari vuodelta 1991.

1. Paavo Nurmi

2. Lasse Virén

3. Teemu Selänne

4. Jari Litmanen

5. Matti Nykänen

6. Mika Häkkinen

7. Jari Kurri

8. Pertti Karppinen

9. Marja-Liisa Kirvesniemi

10. Clas Thunberg

11. Veikko Hakulinen

13. Juha Mieto

14. Ville Ritola

15. Mika Myllylä

16. Tommi Mäkinen

17. Kalle Jalkanen

18. Hannes Kolehmainen

19. Saku Koivu

20. Heikki Savolainen

21. Marjo Matikainen-Kallström

22. Kimi Räikkönen

23. Sami Hyypiä

24. Eero Mäntyranta

25. Tapio Rautavaara

26. Sylvi Saimo

27. Tero Pitkämäki

28. Jani Sievinen

29. Kaija Mustonen

30. Juha Kankkunen

31. Samppa Lajunen

32. Keijo ”Keke” Rosberg

33. Tomi Poikolainen

34. Iivo Niskanen

35. Heikki Mikkola

36. Pertti Ukkola

37. Toni Nieminen

38. Marcus Grönholm

39. Pekka Vasala

40. Mikko Koivu

41. Aino-Kaisa Saarinen

42. Jarkko Nieminen

43. Janne Ahonen

44. Arsi Harju

45. Pentti Linnosvuo

46. Riikka Välilä

47. Heikki Hasu

48. Heli Rantanen

49. Minna Kauppi

50. Satu Mäkelä-Nummela

51. Jouko Grip

52. Mikko Kolehmainen

53. Kyra Kyrklund

54. Pentti Hämäläinen

55. Helena Takalo

56. Veikko Huhtanen

57. Tiina Lillak

58. Kalle Palander

59. Liisa Peltola  (Veijalainen)

60. Jarno Saarinen

61. Heikki Ikola

62. Mona-Liisa Pursiainen

63. Miikka Kiprusoff

64. Matti Järvinen

65. Jonni Myyrä

66. Armas Taipale

67. Verner Weckman

68. Gunnar Bärlund

69. Lauri Koskela

70. Kustaa Pihlajamäki

71. Harri Kirvesniemi

72. Siiri Rantanen

73. Mika Kohonen

74. Arto Bryggare

75. Kaisa Mäkäräinen

76. Kaarlo Kangasniemi

77. Leo-Pekka Tähti

78. Pauli Nevala

79. Pentti Nikula

80. Kimmo Timonen

81. Kelpo Gröndahl

82. Juha Väätäinen

83. Voitto Hellsten

84. Veikko Kankkonen

85. Eugen Ekman

86. Kyösti Lehtonen

87. Antti Hyvärinen

88. Kalle Anttila

89. Ilmari Salminen

90. Juhani Järvinen

91. Veli Saarinen

92. Ludowika (Och Walter) Jakobsson

93. Nina Holmén

94. Kurt Wires

95. Enni Rukajärvi

96. Ville Pörhölä

97. Tarmo Uusivirta

98. Mika Koivuniemi

99. Viljo Heino

100. Mikael Källman

Aftonbladetin esittely jokaisesta urheilijasta (ruotsiksi)

On muutakin muisteltavaa kuin sota

Pälkähti päähäni, onko sadassa vuodessa jotain muutakin muistettavaa kuin sota, edes vähän.

Ehdotan sisällissodan jälkeistä laihaa sopua, kirjailija Volter Kilpeä, Jari Litmasta, Tuomari Nurmiota, suomalaista rippikoulua, kansakoulua, Matti Nykästä, Arndt Pekurista, Jaakko Löyttyä, revontulia, nukkuvaa lasta, hohkaava hiillosta, virtaavaa vettä, Kaisa Mäkäräistä, Eppu Normaalia, Aki Kaurismäkeä, marraskuun aamupimeässä hoitoon lastaansa lykkivää isää tai äitiä (pienet kivet pyörivät renkaiden alla), Janne Saarikiveä, Sibeliusta, joulukirkkoa, tytärtä joka käy syöttämässä isäänsä, Marianna Alopaeusta, kirjastoja, Katri-Helenaa, terveyskeskusta, Pentti Saarikoskea, lumiaura-auton kuljettajaa, kyntötöissä olevaa maanviljelijää, poraria, Bengt Holmströmiä, raksamiestä, Irja Askolaa, suomenhevosta, naapurin miestä joka luo pihalta lumet, kadulta löytämänsä lompakon palauttajaa (11/12),  junnuvalmentajaa kentän laidalta, Reidar Särestöniemeä ja niitä joista sanotaan "meidän äiti".

Kadonneen lompakon tapaus 2/2

Olen miettinyt tarinaa, jonka joskus kuulin autoradiosta, kun ajelin yöllä Helsingistä Tampereelle tai toisin päin. Juttu sijoittui erääseen Euroopan maahan.

Isä pyysi pientä poikaansa hyppäämään pöydältä alas ja otti sitten kiinni. Tätä tapahtui monta kertaa, mutta sitten isä ei ottanutkaan kiinni. Poika putosi ja löi polvensa itkuksi saakka. Tuli opetus että kehenkään ei pidä tässä maailmassa luottaa. Minua puistatti.

Siinä automatkalla vaihdoin äkkiä kanavaa ja aloin etsiä iloista musiikkia. Ehkä löysin reipasta pelimannisoittoa tai muuta.

Tai sitten olen muistellut sitä kotimaasta kuulemani tarinaa, joka on tullut vastaan aivan livenä: Ensin isä valitti tytärtään ja sanoi, ettei tähän voi luottaa. Samalla hän paljasti, että tuttavansa, ATK-alan ammattilaisen, tarjoamilla keinoilla hän pääsi tyttärensä sähköpostiin käsiksi. Hän kävi siellä kurkkimassa.

Luottamus on ilmapiiri. Se on yhteisesti jaettu tahto.

Kadonneen lompakon tapaus 1/2

 Toinen varastettiin, toisessa kaikki oli tallella

Lompakko oli unohdettu puistonpenkille. Paikalle tuli oranssiin toppatakkiin ja farkkuihin pukeutunut poika., jolla oli samanikäinen tyttö mukanaan. Poika huomasi lompakon ja kuiskasi siitä tytölle. Poika istuutui penkille ja antoi laukkunsa pudota lompakon päälle. Tyttö seisoi siinä pojan takana, kaivoi lompakon laukun alta ja sujautti sen reppuunsa. Sitten he poistuivat paikalta ja viheltelivät mennessään. - Tämä Valittujen palojen kuvaama tapaus ei ollut Suomesta.

Seuraava sen sijaan on, ihan tältä Pirkkalasta ja vieläpä viime viikolta. Se kuului näin: "Kiitos Antti Väätäiselle lompakkoni löytämisestä. Lompakko on tullut kahden kuukauden seikkailun jälkeen kotiin. Epäilen, että se oli jäänyt tankkauksen yhteydessä auton katolle. Kaikki kortit olivat tallessa!"

Suomi voitti lompakkokisan

Siinä Valittujen palojen neljän vuoden takaisessa jutussa kerrottiin, kuinka kuudessatoista Euroopan, Etelä- ja Pohjois-Amerikan ja Intian kaupungissa hukattiin tahallaan yhteensä 192 lompakkoa. Jokaisen sisällä oli nimi ja puhelinnumero, perhekuva, alennuskuponkeja, käyntikortteja ja 40 euroa käteisenä. Palauttaminen ei ollut vaikeaa. Lompakot jätettiin puistoihin, ostoskeskusten lähelle ja jalkakäytäville. Sitten jäätiin seuraamaan. Lehti sanoo, että kyseessä ei ollut tieteellinen koe, vaan pikemminkin tosielämän rehellisyystesti.

Vähän alle puolet lompakoista löysi takaisin omistajalleen.

Lehti analysoi, ketkä palauttivat ja ketkä ottivat toiselle kuuluvan omakseen. Rehellisyys ei liittynyt ikään eikä varallisuuteen. Kantaväestö ja maahanmuuttajat palauttelivat lompakoita yhtä paljon.

Sekä New York että Moskova pärjäsivät paremmin kuin osasin odottaa, mutta samalla toivon, etten kadottaisi lompakkoani säntillisyydestä tunnetussa Sveitsin Zürichissä. Voittaja oli Suomi ja Helsinki, jossa kahdestatoista lompakosta vain yksi jäi matkalle.

Luottamus luodaan yhdessä

Onko tällä lompakkotestillä jotain tekemistä itsenäisyyden kanssa? - Uskon että on.

Kansallinen hyveemme palauttaa hukkaan joutuneet lompakot liittyy itsenäisyyteen ensinnäkin sillä tavoin, että olemme luoneet ja säilyttäneet idean lompakon palauttamisesta aivan kiistattomasti yhdessä. Yhteisön rehellisyys ja siinä vallitseva luottamuksen henki muistuttavat sikäli hiljaisuutta, että siihen tarvitaan kaikki. Yksikin metelöijä ja hiljaisuus on poissa. Yksikin huijari, eikä luottamusta enää ole.

Tarvitaan jokainen hetki ja jokainen aikakausi. Kun luotto on kerran petetty, niin sen uudelleen luominen on työlästä eikä kenties onnistu enää ikinä.

Rosvojoukkokin tarvitsee rehellisyyttä

Kansallinen hyveemme palauttaa hukkaan joutuneet lompakot liittyy itsenäisyyteen myös sillä tavoin, että luottamus on kaiken yhteisöllisen toiminnan alku ja perusta. Varsinkin sosiologit, yhteisöllisiä ryhmiä ja yhteiskuntia tutkivan tieteenalan asiantuntijat, ovat usein muistuttaneet, että luottamus on tärkeimpiä yhteiskuntaa koossa pitäviä voimia.

Jopa rosvojoukkio tarvitsee keskinäistä luottamusta. Kun tehdään ryöstösuunnitelma, on voitava luottaa siihen, että jokainen rosvo tekee oman osuutensa. Edelleen on oltava luotto siihen, että saalis jaetaan tasan tai ainakin sovitulla tavalla. Kun rikollistenkin on pakko luottaa toisiinsa, niin vielä enemmän niiden ihmisten, joilla on hyvä mielessään.


Tekstini on typistetty ja siksi hieman katkelmallinenkin ja puheesta kirjoitukseksi muokattu. Alkuperäisen ja mielestäni yhtenäisemmin soljuvan puheen olen pitänyt Pirkkalan lukion yhdistetyyssä itsenäisyys- ja lakkiaisjuhlassa 5.12.2017

Kirjailijan ja ministerin hutilyöntinyrkkeily

Juha Hurmeen ja Sampo Terhon välien anteeksiantokeskustelu ei harmita minua, ei ärsytä eikä oikein huvitakaan minua. Se vain tuntuu kummalliselta hutilyöntien sarjalta.

Ensin kirjailija pitää osan palkintopuheestaan ruotsiksi. En oikein ymmärrä, miksi juuri suomenkielinen kirjailija tekee näin. Ehkä siihen on syynsä, mutta junteille osoitettu kehotus opetella ruotsia ei minun ymmärtääkseni liity kirjallisuuden Finlandia-palkintoon eikä mihinkään muuhunkaan.

Seuraavaksi kulttuuriministeri ärsyyntyy. Kirjailija on kuulemma sanonut jotain kielikeskustelun kannalta sopimatonta. Millä tavoin? Pitäisi pyytää anteeksi. Junteiltako vai joltakulta muulta? Ilmoittautuuko kulttuuriministeri juntiksi?

Seuraavaksi kirjailija pyytää kuin pyytääkin anteeksi, mutta sanojen ironinen sävy osoittaa, että todellisuudessa hän ei sitä tee, vaan sanoo ihan jotain päinvastaista tai sitten ei vain ymmärrä, mitä anteeksiannolla tarkoitetaan.

Eihän tästä olisi kannattanut edes kirjoittaa.