Lukeminen on luotijuna, kuunteleminen on resiina

On hyvinkin mahdollista, että paperikirjoista tulee vinyylilevyjen kaltaista erityisharrastajien herkkua. Ne muuttuvat eräänlaiseksi rakkauden lajiksi korvautuessaan sähköisillä kirjoilla. Tosin tämäkään trendi ei ole vääjäämätön. Siitä kertoo vaikkapa se monelta lukiolaiselta kuulemani ajatus, että perinteinen kirja on parempi.

Sen sijaan on järjetöntä ajatella, että HS:n Laura Saarikosken tarjoama ajatus tekstinjälkeisestä ajasta voisi toteutua.

"Toukokuun alussa kävin tulevaisuudessa. Sellainen olo on aina Piilaaksossa: se on laboratorio, jossa voi kurkistaa, mihin suuntaan maailma on menossa. Facebook, Google, Snap, Emblematic. Viesti oli selvä: tekstin ylivoiman aikakausi on loppumassa. Tilalle ovat tulleet kuvat ja ääni. Yliopisto-opiskelijatkaan eivät kuulemma enää jaksa sulattaa kymmensivuisia tekstejä, vaan haluavat luennot videoina, podcasteina tai Snapchat-pätkinä."

Tekstinjälkeinen aika kumoutuu siihen biologiseen tosiasiaan, että videolta voi opiskella kätevästi vaikkapa uuden vekottimen käyttöä tai origamien tekemistä, mutta yleensä teksti on nopeudessaan ylivoimainen. Kuuntelemalla ei ehdi juuri minnekään.

Voit testata asiaa vaikkapa tällä blogikirjoituksella. Mittaa ääneti lukemiseen kuluva aika ja tarkista sen jälkeen, kuinka pitkään kuluu siihen, että luet tekstin itsellesi ääneen.

Kun vaihtaa lukemisesta kuuntelemiseen tai videoiden katseluun, vaihtaa luotijunasta resiinaan.

Vuonna 2029 tämän kevään kymmenen laudaturia eivät auta

Kymmenen laudaturia kirjoittanut tämän kevään ylioppilas Amanda Sandelin ansaitsee arvostuksen pitkäjänteisyydestään ja siitä, että on monipuolisesti kiinnostunut erilaisista asioista. Laudaturien määrä on kuitenkin sivuasia. Kun uusi opiskelupaikka on auennut, niistä on hänelle yhtä vähän apua kuin on Valioliigaan Norwichin mukana nousseella Teemu Pukilla menneen kauden maaleista. Korkeammalla tasolla lähdetään nollasta, ja kaikki on voitettava uudestaan. Ensi kaudella on yhdentekevää, millainen Sandelin/Pukki oli vuosi sitten.

Yo-tulokset unohtuvat

Varsinkaan yo-kirjoitusten tuloksia ei jälkeenpäin tiedustella. Minulta on kysytty pääsykokeita lukuun ottamatta niitä vain yhden kerran ja vain yksi ihminen. Ketään eivät kiinnosta niin vanhat asiat.

Näinä päivinä on syytä muistuttaa siitäkin, että tuore suomalainen nobelisti Bengt Holmström reputti yo-kokeet kompastumalla äidinkielen kokeeseen. Luokkakaverit juhlivat toukokuun lopulla, mutta Bengt ei. Myös Einstein sai kuulla koulussa, että hänestä ei tulisi mitään.

Kymmenottelijoita ei muista kukaan

Amanda Sandelin kertoo haastattelussaan siitä, että moniosaamisella on haittansa: "Olen miettinyt paljon, mikä minusta tulisi isona, mutta en ainakaan vielä ole löytänyt mieleistä – ehkä juuri siksi, koska minulla on näitä kiinnostuksen kohteita niin paljon, että on vaikea valita miksi haluaisi."

Kun osaa vähän kaikenlaista hyvin, on vaarana päätyä kymmenottelun mestariksi. Heidän suorituksensa ovat yleisurheilukisojen täyteohjelmaa. Muistan satoja hyppääjiä, heittäjiä ja juoksijoita nimeltä, mutten yhtään kymmenottelijaa. Itse laji on tietysti kunnioitettava,

Turun yliopiston fysiikan apulaisprofessori Asko M. Aurela neuvoi opiskelijoita, että olisi valittava kaksi erikoistumisalaa. Ne hedelmöittäisivät toisiaan, mutta laajemmalle ei kannata hajottaa kiinnostustaan, koska elämä ei riitä kaiken tarpeellisen opiskeluun. Aurela sanoi, että jos tutkii jokaista tuntematonta ilmiötä, hukkuu alkeellisiin tosiasioihin.

Kerjäläisillä ei ole maksupäätettä

Luterilaisuuden suuria historiallisia ansioita on, että Pohjoismaissa ei ole perinteisesti ollut kerjäläisyyttä. Toisaalta on käytetty keppiä eli se on ollut kiellettyä, ja toisaalta on käytetty porkkanaa eli on ollut olemassa sosiaaliturva.

Avoimet rajat ja liikkumisen helppous ovat tuoneet kerjäläiset Suomeenkin. He ovat outoudessaan vaikea asia. Heidän ohittamisensatuntuu pahalta, ja monien muiden ihmisten tavoin olen mieluusti valinnut kävelyreittini kulkemaan heidän selkäpuoleltaan. Siellä ei ole tarvinnut katsoa silmiin.

Luottokortit ovat tuoneet uutta helpotusta herkän omantunnon tuomiin kipuihin. Kun ei ole käteistä, voi kulkea entistä viileämmin kerjäläisten ohi. Kun ei ole rahaa, niin ei ole rahaa. Kerjäläisillä ei ole maksupäätteitä, vielä.

Mitäpä ihmishengestä kunhan matkatavarat pelastuvat

Viikko sitten Aeroflotin Murmanskin-lento palasi kentälle pian nousun jälkeen, laskeutui kovaa pompaten ja syttyi tuleen. Yli puolet koneessa olleista ihmisistä kuoli. Ensimmäisten uutisten mukaan matkustajat hidastivat evakuointia keräämällä käsimatkatavaroitaan mukaan.

Tänään kerrotaan, ettei etupään matkustajien käytös olisi kuitenkaan estänyt takaosan väkeä poistumasta palavan koneeen sisältä. Lähteenä on uutistoimisto Tass.

Onpa Moskovan onnettomuuden laita miten tahansa, intohimo pelastaa matkatavarat ihmishenkien kustannuksella on kiinnostava. Omaisuuden rakastaminen on yleisinhimillinen oinaisuus, joka ilmeni esimerkiksi vuonna 1929, kun Näsijärveen hukkui Kuru-laivan mukana 136 ihmistä. Kerrotaan, että ainakin yksi hukkuneista olisi voinut pelastua, ellei hän olisi halunnut pelastaa myös matkalaukkuaan. Erään palomiehen suusta olen taas kuullut, että liikenneonnettomuuden uhrit muistavat aina huolehtia lompakostaan, jos ovat vähänkin tajuissaan.

Asialla on sekä teologisia että ekologisia seurauksia. Unohtuu, että Jumala on luvannut pelastaa meidät, muttei meidän matkalaukkujamme. Ilmastonmuutosta taas edistää se, että rakastamme liikaa romuja, ronpetta, riepuja ja rihkamaa. Haluamme rajoittaa lämpenemistä, mutta vain niiden kanssa.

Työn kuuluukin kuormittaa

Edessäni on työterveyden kysely, jossa minun olisi arvioitava esimerkiksi työni fyysistä kuormittavuutta. Aavistelen kysymyksen taustalta sellaista tausta-ajattelua, että työn kuormittavuus olisi jotenkin huono asia. Tuollaisessa negatiivisessa merkityksessä sanaa "kuormittaminen" yleensä käytetään.

Mutta mitä työntekoa se on, ellei yhtään kuormituta eli kanneta kuormia? Talo jää rakentumatta, elleivät laudat siirry pinosta talon seinään.

Myöskään paljon moitittu väsymys ei ole vika. Työpäivän jälkeen kuuluukin olla lisävoimien tarpeessa. Väsymys ei ole moottorivaurio, vaan se on bensavalo, joka pakottaa tankkaamaan.

Huijaus voi olla muodollisesti tosi

"Olen pelannut Järvenpään Palloseuran miesten edustusjoukkueen pelipaidassa." Tämä on minun osaltani muodollisesti täysin moitteeton lause, mutta sisällöllisesti se on silkkaa huijausta. Tällaisia valheita on helppo tehdä.

Olen kieltämättä pelannut tuossa paidassa useitakin kertoja, mutta samalla nuo pelit olivat jalkapallourani noloimpia aikoja. Paidat olivat miesten edustuksen, mutta joukkue ei.

Olin noissa peleissä C-juniori. Meillä ei ollut omia ja ikäluokkamme mukaisia paitoja, joten jouduimme pukemaan päällemme miesten joukkueen vanhat. Isojahan ne olivat. Vaihtoehtoja oli kaksi. Joko monta numeroa ylisuuren paidan helmojen oli annettava pursuta housunlahkeista ulos, tai sitten ylimääräiset sentit piti laskostella vatsan kohdalle jonkinlaiseksi uimarenkaaksi. Molemmat vaihtoehdot olivat noloja ja selittivät osaltaan sitä, miksi oikeissa pelinpaidoissaan pelanneet hyvinkääläiset voittivat meidät joka kerta.

Lisäongelmana oli kauluksen v-aukko, joka ylettyi C-juniorilla melkein napaan saakka. Rintakarvoja meillä ei ollut esiteltävinä.

Siperian vankileirin melkein onnellinen päivä

Luin Alexander Solzhenitsynin romaanin Ivan Denisovitšin päivä yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen. Kirjan yksityiskohdat olivat unohtuneet, mutta johtoajatus oli edelleen hyvin mielessä.

Kirja kannatti lukea. Taas ei kehtaa muutamaan päivään valitella pieniä vaivojaan.

Siperian vankileirillä kärsitään kahdenkymmenen vuoden tuomioita. Elämä on loputonta työtä pakkasessa. Yksitoikkoista rytmiä katkovat vain sunnuntaivapaat, eikä niitäkään saa joka viikko. Laihasta keitosta yritetään noukkia sattumia, ja myös tupakka lievittää oloa.

Saadessaan kirjan kuvaaman vankipäivän iltaan Ivan Denisovitš on kuitenkin tällä kertaa täysin tyytyväinen.: "Päivän kuluessa häntä oli tänään tuurannut monessa asiassa: karsseriin ei oltu pistetty, joukkuetta ei ollut ajettu kulttuurikeskuksen työmaalle, päiväruokailuissa hän oli pinnannut puuron, esimies oli täyttänyt prosentit hyvin, seinää Šuhov oli muurannut ilokseen, tarkastuksessa ei ollut kärynnyt sahanterästä, illalla oli tienannut Tsezarilta ja tupakkia oli ostanut."

Päivä oli mennyt, ei mitenkään synkkä päivä, melkein onnellinen.