Turmion kätilöt

Tietyissä alakulttuureissa leikitään vaarallisilla asioilla, kuten kuolemalla. Yleisesti hyväksyttävintä leikkiä on moottoriurheilu. Sehän perustuu sen mittaamiseen, kuka kykenee ja uskaltaa tulla lähimmäksi äärimmäistä rajaa, jonka yli ei kenelläkään ole menemistä.

Satunnaisia onnettomuuksia sattuu, mutta kaikkiaan moottoriurheilu on hyvin kontrolloitua. Jos säännöissä on ongelmansa, niitä voidaan muuttaa nopeasti ja radikaalisti, kuten silloin kun Henri Toivonen kuoli Korsikan rallissa.

Kaikilla elämänalueilla kuoleman leikkiä ei kontrolloida mitenkään. Säätely perustuu vain yksittäisten ihmisten vastuuntuntoon. 

Pekka-Eric Auvinen surmasi Jokelan koululla vuonna 2007 yhdeksän ihmistä ja lopulta myös itsensä. Tässäkin tapauksessa teolla oli monenlaisia syitä. Kiinnitin kuitenkin huomiota melko vähäiseen yksityiskohtaan eli siihen, että Auvisen musiikillisia suosikkeja oli ollut Turmion kätilöt -niminen yhtye. 

Ajattelin, että varmaan yhtye saman tien muuttaa kiusalliseksi muuttuneen nimensä, olihan bändi jotenkin kirjaimellisesti toiminut turmion kätilönä.

Ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään. Turmion kätilöt jatkaa yhä toimintaansa entisellä nimellään.

Tuskin yhtye on silti pahuuden megailmentymä. Wikipediasta selviää, että se on lahjoittanut levytulojaan Kuopion yliopistosairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle ja peruuttanut aikanaan jonkin keikkansa kunnioittaakseen Kauhajoen koulusurman uhreja.

Ei kuitenkaan pääse mihinkään siitä, että aina kuullessani Turmion kätilöiden nimen muistan myös Pekka-Eric Auvisen.

Lasten varainhankintakeinot

Lapsilla on synnynnäinen varainhankintataito. Jo hyvin pienenä he osaavat valita, kannattaako kääntyä isän vai äidin puoleen.

Osaaminen lienee huipussaan rippikouluiässä, kun tarpeet ovat suurimmillaan eikä niin sanotun oman rahan hankkimiseen ole juuri mahdollisuuksia.

Vähimmällä pääsevät pojat, joilla on sama harrastus kuin isällä aikanaan oli. Isä voi tehdä jopa hankintoja, jotka eivät tulleet pojalle edes mieleen.

Taktiikoita on monenlaisia. Kaikkein sivistyneintä on vedota järkisyihin, kuten siihen että moottorikäyttöinen kulkupeli säästäisi vanhemmat loputtomalta kuskaamiselta. Tämän lajin ovelin versio on vihjailu, joka saa vanhemmat mukamas itse keksimään heille vaivihkaa syötetyn idean.

Kaupankäynnissä myös vanhemmat voivat olla aloitteellisia. Kotityöt ja hyvät koetulokset tuottavat useissa kodeissa rahallisia vastineita.

Moni nuori turvautuu mankumiseen ja ruinaamiseen. Käyttökelpoisimpia tukilauseita on, että kaikilla muillakin on. Brutaaleimmillaan vinkuminen yltyy vääryyden kärsimistä korostaviin huutoreaktioihin tai vaihtoehtoisesti pitkään mököttämiseen ja omatekoisiin masennusoireisiin.

Hyväkään taktiikka ei johda tulokseen, jos ei osaa valita sopivaa aikaa. Jos äiti tai isä kotiutuu ilmiselvästi huonon työpäivän jälkeen, on turha yrittää. Hyvien koulutulosten tai yllättävästi tehtyjen kotitöiden jälkeen on oikea aika yrittää, vaikka perustaktiikkana olisi jokin muu kuin kaupankäynti. 

Laatu näkyy vuosikymmenten jälkeen

Neljättä vuotta peräkkäin bongailen kamerallani 1960- ja 1970-luvun autoja. Kiinnostukseni on syntynyt ennen muuta tapahtumista ja ihmisistä, joita autot tuovat mieleen, mutta itse autoistakin on syntynyt käsitys.

Kolme merkkiä on yleisyytensä puolesta ylivertaisia. Mersuja, Volvoja ja Kuplavolkkareita liikkuu niin paljon, että jaksan innostua vain erikoisimmista. Sen sijaan Bemareita ja Audeja on niukasti, ja jostain syystä Saabit ovat harvinaistuneet. Olikohan kotimainen työ sittenkään niin hyvää kuin haluttiin uskoa?

Ford Anglia on noussut jonkinlaiseksi legendaksi takaikkunansa ansiosta, mutta myös Ford Taunusta näkee paljon. Asiaan enempää perehtymättä syntyy käsitys, että auton yksinkertainen rakenne kertoo hyvästä laadusta. 

Ensimmäisiä Datsuneita liikkuu on runsaasti, mutta 70-luvulle tultaessa Toyotat vievät voiton. Viime aikoina Fiatin laatua on epäilty, mutta 1970-luvun malleja näkyy edelleen. Ihmetyttää vain, missä ovat paljon myydyt satakaksiseiskat. 

Rättäri on yleisimpiä harrasteautoja, mutta isot ja kauniit Citroënit on vienyt ruoste. Yhtäkään ajokuntoista Renaultia en ole nähnyt, Peugeoteja kyllä. Itäblokin Mosseja, Volgia, Ladoja, Skodia ja Wartburgeja on kohtalaisesti. Ehkä niiden heikko laatu on tarjonnut remonttimiehille haastetta.

Minejä ja muita englantilaisia on säilynyt paljon 60-luvun alkuvuosilta, mutta myöhemmin maan oma autoteollisuus romahti. Vauxhallin vikapesiä osattiin välttää niin, että jos joku päätyi GM:n tuotteeseen, hän valitsi mieluummin Opelin.

-------- 

Valikoima 1960-luvun ja 1970-luvun autoja, 36 kuvaa

 Isot Sitikat ovat kauniita, mutta ruoste on raiskannut. 

Jumala kaikista rikoksistaan syytettynä

Olen etsinyt muuatta tarinaa, jonka uskon piileskelevän koneeni uumenissa, tai ainakin se on kirjoitettuna johonkin kirjahyllyni kirjaan. Etsiskelyni eivät ole tuottaneet tulosta. Muistan kuitenkin tarinan idean, ja niin päätin kirjoittaa sen omasta päästäni:

Keskitysleirin vangit olivat pettyneitä Jumalan toimintaan. Niinpä he järjestivät oikeudenkäynnin, jossa Jumala tuomittaisiin ansioidensa mukaan.

Syyttäjäksi valittu rabbi listasi laiminlyöntejä ja rikoksia, joista Jumalan katsottiin olevan vastuussa. Mainittiin polttouunit, teloitukset, maanjäristykset, uponneet laivat, tautiepidemiat, lasten kuolemat, villipetojen hyökkäykset, sodat, joukkomurhat, nälänhädät. 

Oikeudenkäyntiin oli varattu vain yksi päivä, ja iltapäivän lopulla syyttäjän oli vaiettava. Paljon jäi häneltä sanomatta. Esityksensä pohjalta hän vaati Jumalalle ankarinta mahdollista tuomiota. Puolustusasianajajan puheenvuoro oli vaisu.

Jury vetäytyi tuomarin johdolla tekemään päätöstään, ja myöhään illalla saatiin kuulla, että syyttäjä oli saanut kaikki vaatimuksensa läpi. Jumalan todettiin syylliseksi. Rangaistus valittiin asteikon äärimmäisestä yläpäästä - mitä ikinä se sitten mahtoi ollakaan. 

Kun tuomarina toiminut rabbi oli julistanut tuomion, hän päätti puheenvuoronsa sanoihin: "Hyvät ystävät, seuraavaksi hiljennymme iltarukoukseen."

------------

Muutamaa tuntia myöhemmin on selvinnyt, että jutun taustalla voisi olla Eliel Wieselin kirja The Trial of God tai sen pohjalta tehty elokuva God on Trial, mutta kummastakaan niistä en ole juttua poiminut. Hieman epäilen, että kenelläkään ei olisi tekijänoikeuksia, vaan että kyseessä olisi juutalainen perinnetarina. Ainakaan minun kertomukseni se ei ole.  - Annan asian olla. Tärkeintä on kuitenkin itse juttu, joka mielestäni toimii.

Suunnitelmat kääntyivät onneksi nurin

Suuri osa ihmiskunnan tärkeistä kertomuksista pohjautuu muutamaan perusjuoneen, joita ovat ainakin Kristus-kertomus, Odysseia ja Faustus-myytti. Niitä sitten muunnellaan ja sijoitetaan uusiin tilanteisiin.

On tarinoita myös siitä, kuinka kaikki ei olekaan sitä, miltä ensin näyttää. Onni kääntyy onnettomuudeksi niin kuin Steinbeckin Helmessä, ja sopivasti sattunut epäonni varjelee kuolemalta. On kerrottu ihmisistä, joiden piti mennä Titanicin neitsytmatkalle, mutta suunnitelmat menivät jostain syystä myttyyn. Tämän kertomustyypin puhtain esimerkki on kiinalainen tarina isästä ja hänen pojastaan.

Tuoreeseen, lähes kolmesataa ihmistä surmanneeseen intialaiskoneen maahansyöksyyn liittyy 28-vuotias Bhoomi Chauhan. Hän opiskelee Britanniassa kauppatieteitä ja oli Intian lomalla. Hän aikoi lentää takaisin Lontooseen, mutta liikenneruuhkat viivästyttivät automatkaa lentokentälle. Hän oli matkustanut yli 200 kilometriä ja myöhästyi turmakoneesta vain kymmenellä minuutilla. Harmitti.

Chauhan oli pyytänyt henkilökuntaa päästämään hänet koneeseen, mutta tuloksetta. Niinpä hän lähti kentältä turhautuneena ja pettyneenä. Mielessä oli kysymys, voisiko lentolipuista saada edes hyvitystä.

Ehdotan, että otetaan laajaan käyttöön rukous: "Varjele minua siltä onnettomuudelta, että kaikki suunnitelmani ja toiveeni toteutuisivat." 

Monet asiat tehdään vähäisillä taidoilla

Ruotsin valtakunnankanslerilta Axel Oxenstiernalta on peräisin varsin tunnettu viisaus: "Voi poikani, kun tietäisit miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan."

Toisinaan pätee myös tämä: "Kunpa tietäisit, miten vähäisillä taidoilla asioita tehdään."

Tätä todistaa ainakin erään isän kertomus. Hänen tyttärensä oli juuri valmistunut lääkäriksi ja saanut työpaikan. Aamulla oli tehtävä vanhalle naiselle operaatio, joka ei ollut mahdoton, muttei myöskään kaikkein tavallisimpia.

Ehkä nuori lääkäri kysyi neuvoa joltakulta vanhemmalta kollegaltaan, mutta ainakin hän käytti edellisen illan siihen, että hän yritti opinnoistaan ja tietolähteistään palauttaa asiat mieleen ja selvittää, miten operaatio piti tehdä. Huolellisesta valmistautumisestaan huolimatta hän tunsi aamulla itsensä epävarmaksi.

Operaatio onnistui kuitenkin hyvin. 

Hän sai kiitoksen potilaan omasta suusta. Mummo sanoi: "Oli niin turvallinen olo, kun tunsin olevani varmoissa käsissä."

Nuori lääkäri kiitteli kiitoksista ja toivotti potilaalle pikaista paranemista.

Yritys nähdä draamaa juhannusyössä

Juhannussauna vaati puiden pilkkomista. Niinpä menin liiterille ja otin kirveen esille. Sen terä ei ollut parhaimmillaan, mutta sai kelvata, eikä pariin saunanpesälliseen tarvittu paljon.

Työhön ryhdyttyäni lensi roska silmään, mutta tein sitkeästi puut valmiiksi, sytytin kiukaan alle tulet ja vasta sitten ryhdyin hoitamaan itseäni. Roska pysyi silmässä eikä lähtenyt koko aattoiltana. Se oli kiusallinen vaiva. 

Silmä ei sallinut nukkumista. Makasin sängyssä tunnin verran unen ja valveen rajoilla, kunnes annoin periksi kahdelta yöllä.

Päättelin, että oli viisaampi lähteä päivystykseen kuin pyöriä koko yö vuoteessa. Ajoin tunnin matkan ja pelkäsin tulevani samaan jonoon humalaisten ja puukotettujen kanssa, mutta olin terveyskeskuksen ainoa potilas ja pääsin saman tien lääkärille. Hän puudutti silmän, noukki roskan ja antoi tunnustusta, että olin tullut lääkäriin. Kotikonstit eivät olisi auttaneet.

Kahdella toimivalla silmällä ajoin takaisin mökille ja nukuin aamulla pitkään.

Missä on draaman käännekohta? Mitä merkittävää tässä oli? Miten tämä tarina auttaisi ymmärtämään elämää? - Ei missään, ei mitään, ei millään tavoin.

Enimmälti elämä on tällaista, tuskin kertomisen arvoista, ja kuitenkin se on ainoa elämä, joka on meille annettu.

Tämä on toinen niistä kahdesta juhannusyöstä, jotka ovat jääneet erityisesti mieleeni. Toinen oli se, kun olin yövuorossa ja satoi taivaan täydeltä varhaisesta illasta aamuun saakka. Mitään raportoitavaa ei ollut.