Väkeä oli tullut pitkien matkojen takaa. Ei tarvinnut tyytyä
niihin kahteenkymmeneen, jotka on jostain saatu raavittua kasaan.
Musiikkia oli paljon. Ei oltu mykkinä niin kuin niissä
valtaväestön hautajaisissa, joissa vain kanttori on äänessä. Kukkalaitteissa ei
säästelty, kun taas meikäläisillä yksinäiset ruusut käyvät epätoivoista
taisteluaan kauneuden puolesta.
Mustalaisten hautajaisissa uskallettiin puhua ääneen ja
tunnustaa uskoa turvautumatta ihmisen keksimiin selityksiin ja
terapiamössöteorioihin. Ruokakin oli hyvää. Kun siihen päästiin joskus
iltapäivällä, väellä oli jo nälkä. Pitopalvelua ei ollut, koska kaikki oli
tehty omalla porukalla.
Mustalaisten menot toimivat joka suhteessa paremmin kuin
valkolaisten. Niissä on sitä kaivattua yhteisöllisyyttä, jota niin paljon
ikävöidään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti