Joukkoraiskaus jota ei ollut
Vuonna 2011 Selänne osallistui pakolaiskeskusteluun kertomalla ystävänsä tyttärestä, joka olisi joutunut joukkoraiskauksen uhriksi. Selänteen mukaan rikoksen tekijät olisivat olleet maahanmuuttajia. Jopa tasavallan presidentti Niinistö otti todesta hänen juttunsa.
Kun ruvettiin tarkemmin selvittämään, missä ja milloin Selänteen mainitsema tapaus oli sattunut, ilmeni, että mitä todennäköisimmin ei missään eikä koskaan. Lapsilla on mielikuvituskaverinsa ja Selänteellä luultavasti mielikuvitusraiskaajansa. Ainakin oli varmaa, että poliisi ei ollut kirjannut yhtäkään tapausta, johon Selänteen kuvaus olisi sopinut.
Selänne käsittää sakkorangaistuksen väärin
Viimeksi Selänne on nostanut esiin saamansa ylinopeussakot. En puutu siihen, että sakon maksaminen ja maidon ostaminen ovat kovin erilaisia maksuja eikä niitä pidä verrata keskenään. En puutu siihenkään, että Selänne on luullut vankilan ja sakon olevan Suomessa vapaasti valittavia vaihtoehtoja.
Selänne ei ymmärrä päiväkotien ja vankilan eroa
Sen sijaan kirjoitan siitä, kuinka Selänteen mukaan päiväkodit ja vankilat ovat Suomessa samanlaisia paikkoja. Epäilen, onko Selänne ikinä käynyt suomalaisessa päiväkodissa. Kaikki viittaa siihen, että ainakaan hän ei ole käynyt suomalaisissa vankiloissa.
Minä en tunne kaikkia suomalaisia vankiloita, mutta kuudessa olen sentään ollut. Kieltämättä ne ovat kaukana siitä tyrmästä, johon lapsuuden suosikkikirjani Monte Christon kreivi oli tuomittu, ja on aivan toista suorittaa rangaistustaan Kylmäkoskella kuin Papillonin Pirunsaarella.
Mutta eivät ne suomalaiset vankilat päiväkoteja ole. En ole ollut niissä kaikissa, mutta kuudessa vankilassa olen käynyt. Joka kerta vankilan ovella pois lähtiessäni olen huokaissut, että Luojan kiitos, minun ei tarvitse jäädä. En jaksaisi noiden muurien sisällä yhtä kokonaista päivää. On se niin ankeaa elämää.
Suositus
Suosittelen, että Selänne keskittyy vastaisuudessa jääkiekkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti