Dostojevskin Kuolleen talon muistelmista voi lukea, että ihminen on sitkeähenkinen. Hän tottuu kaikkeen, ja se "lieneekin hänen paras ominaisuutensa".
Keskitysleirikuvauksista paras lukemani on Viktor E. Franklinin Ihmisyyden rajalla. Hän liittyy siinä Dostojevskiin.
Tottuminen voi olla ihmisen paras ominaisuus, mutta se voi olla myös huonoin. Se mahdollistaa kaikkein laiskimman konservatiivisuuden, torppaa pyrkimykset maailman uudistamiseen ja sivuuttaa kärsivät. Ukrainan uutisethan eivät enää hetkauta niin kuin alussa.
Toisaalta tottuminen mahdollistaa elossa pysymisen, kun ihmiseltä on viety kaikki liikkumatila. Frankl luettelee useita asioita, joihin keskitysleirissä oli totuttava. Hampaita ei voinut pestä, ja samaa paitaa oli käytettävä puoli vuotta. Alkuaan huonouninen ihminen nukkui sikeästi, vaikka vankitoveri kuorsasi muutaman sentin päässä hänen korvastaan.
Kuolleen ihmisen ruumis ei enää järkyttänyt, kun niitä oli nähnyt kyllin paljon. Vankitoverit paikkasivat tyynesti vainajan avulla puutteitaan. Ruumiin ollessa vielä lämmin yksi tempaisi suuhunsa sotkuisen aterian jätteet, toinen päätteli että puukengät olivat paremmat kuin hänen omansa. Kolmas otti kuolleelta hänen takkinsa, ja jollekulle kelpasivat jopa kengännauhat.
Frankl kertoo seuranneensa itse tätä kaikkea välinpitämättömästi. Hän kirjoittaa: "Kyllä, ihminen voi tottua mihin tahansa, mutta älkää kysykö meiltä miten."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti