Löytötavaroiden ylenmääräisyydestä

Kevään päätteeksi kävin paikallisella alakoululla laulattamassa Suvivirttä. Liikuntasalin seinustalle oli kerätty hätkähdyttävä kokoelma löytövaatteita.

Jos minua olisi pyydetty arvaamaan, kuinka paljon pienehkö, yksisarjainen koulu tuottaa vuoden aikana koululle unohdettuja vaatteita, olisin uskaltanut sanoa vain kahdeskymmenesosan siitä, mitä edessäni näin.Tavararöykkiössä oli jopa kalliita urheilujalkineita.

Samaan aikaan Suomessa valitetaan niukkuutta. Vanhuksille ei riitä inhimillistä hoitoa. Syrjäseuduilla ei ole lääkäreitä, ja aivan varmasti on myös lapsiperheitä, jotka eivät tiedä miten saisivat rahansa riittämään.

Jälleen näkee, ettei kyse ole varallisuudesta, vaan oikeudenmukaisuudesta ja kyvystä jakaa voimavarat kohtuullisella tavalla.

Onhan tässä jo tiedetty, että jopa Bangla Deshin kaltaisella rutiköyhällä maalla on ollut riittävästi elintarvikkeita koko väestönsä ruokkimiseen. Sitä ei vain ole osattu tehdä.

Ei kauppaa näin tehdä

Naapuriseurakunnan pappi Petri Kopponen (Coppola) poikkesi maanantaina. Avattiin terassikausi takapihan kuistilla ja juotiin ruoan päälle kahvit.

Kumpikin oli yhtä tuohtunut viime perjantain ajankohtaisohjelmasta, jossa Ideaparkin isä Toivo Sukari perusteli kauppakeskushankettaan luonnonsuojelulla, globalisaation vastustamisella, perheiden yhteisellä ajankäytöllä ja maakuntien asialla. Jopa hankkeensa alle jäävien sotaveteraanien vastaväitteet hän sai kumottua sillä, että heidän jyrätyiksi tulevista taloistaan voi nyt saada jopa nelinkertaisen hinnan.

Toivo Sukaria pitää vissiin muistuttaa talouselämän perussäännöistä: ei hyvä mies, ei kauppaa noin käydä. Ei liike-elämä voi olla pelkkää hyväntekeväisyyttä.

Onneksi öljy on kallista

Polttoaineiden hinta on käyttökelpoinen puheenaihe. Siitä voi sanoa jyrkän mielipiteensä joutumatta kenenkään kanssa ristiriitaan. Voi päivitellä omaa ja naapurinsa bensiinilaskua. Voi valittaa, että uuden diesel-auton hankkineita on huijattu, ja kaiken lisäksi voi osoittaa sosiaalista omaatuntoa valittamalla ammattiautoilijoiden paineita.

Ja tottahan on, että hinnan nousun ilmeinen syy on kaikkien väliportaiden ahneus, ei suinkaan se, että ajateltaisiin ilmastonmuutosta tai öljyä pumppaavien miesten toimeentuloa.

Kuitenkin hinnan nousussa on se positiivinen puoli, että tuhlausta hillitään edes vähän. Jos ilmastonmuutos otetaan tosissaan, ei riitä tämä vähäinen alku, vaan tarvitaan paljon enemmän. Monista arkipäivän tottumuksista tulee harvinaista ylellisyyttä.

Halpa öljy ja ilmastonmuutoksen pysäyttäminen suhtautuvat toisiinsa kuin sairaus ja lääke, kuin rosvo ja poliisi.

Turha sitä hintaa on kitistä. Sellaiseksi elämä on vain menossa.

Yksi vaikuttaja

WSOY:n julkaisemassa sarjassa "Kristinuskon vaikuttajat" on julkaistu Tom Holmenin kirja Jeesus.

Tämä on kieltämättä hienoa. Aina asiasta ei ole voinut olla varma. Kristinuskon vaikuttajia luetellessa on mainittu kaikki muut paitsi tuo Holmenin kirjan päähenkilö.

Muutenkin Holmen puhuu kiinnostavia: "Mitä lähemmäs ihmistä kirkko yrittää Jeesus-opetuksensa tuoda, sitä kauemmas se siirtyy ihmisestä Jeesus Nasaretilainen. Sitä se 2000 vuoden kulttuuriero välttämättä teettää."

Pään sisältä kuuluu vieraita ääniä

Joskus viidentoista ikäisenä yritin edellisen kerran kuunnella korvalapuista musiikkia. Kuulokkeet olivat uutta kevytmallia, jotka eivät painaneet eivätkä painostaneet samalla tavoin kuin aiemmin myynnissä olleet. Niitä kehuttiin Tekniikan maailmassa. Muistan saksalaisvalmisteisten kuulokkeiden merkinkin.

En vain pitänyt.

Pari viikkoa sitten yritin taas, mutta tunne oli sama: jos vieraat äänet alkavat kuulua pään sisältä, pitää hakeutua lääkäriin.

Tämän aamun uutisissa on kerrottu, että nuorten miesten kuulovammat ovat lisääntyneet tasaisesti kahdenkymmenen vuoden aikana.

Kokeile itse

Aamulehden tuoreimman viikonloppuliitteen kannessa oli alppihiihtäjä Tanja Poutiainen, shakkilauta ja otsikko "Harkitut siirrot". Shakkiasemaa tutkiessa selviää, että Tanja Poutiainen on tehnyt laudalla aika monta harkitsematonta siirtoa.

Sisäsivulla hän puhuu kuitenkin viisaasti. Hän kertoo toimittajista, jotka tulevat kysymään, mikä meni vikaan, vaikka hän itse tunsi kauden olleen "ihan hyvä".

"Silloin tuntuu, ettei yhtään olla samassa maailmassa. Menepä itse kokeilemaan, kuinka helppoa on olla maailman toiseksi paras", sanoo Poutiainen.

Mäkihyppääjiä seurataan Suomessa vielä tarkemmin kuin alppihiihtäjiä. Samalla heitä arvostellaan ehkä kaikkein kohtuuttomimmin. Jos yhtään hyppääjää ei ole kymmenen parhaan joukossa, suomalaisten sanotaan hypänneen huonosti.

Kuitenkin he ovat tulleet sukset jalassa mäen alas, lentäneet levitetyssä haara-asennossa 120 metriä ja laskeutuneet elävinä alas. Kuinka paljon harjoitusta tuokin temppu vaatii? Voiko yksikään tuollainen hyppy olla huono? Menisipä arvostelija itse sukset jalassa torniin ja kokeilisi.

Minä en uskaltaisi edes kävellä kesäaikana turistina torniin.

Käytettyjä hammasharjoja lahjaksi

Sunnuntain konfirmaatiota varten haeskelin tietoa siitä, mitä Pirkkalassa tapahtui paikallisesti vuonna 1993 eli tämän vuoden rippikoululaisten syntymävuonna.

Muistiinpanoistani löytyi jo unohtamani asia, että Pirkkalassa oli ryhdytty keräämään käytettyjä hammasharjoja Viron lapsille.

Uskomattomalta se tuntui, eikä tunne ole hälventynyt viidessätoista vuodessa. Jokin raja se on oltava ihmisten nöyryyttämiselläkin. Ei sitä saa tehdä edes auttamisen nimissä.

En uskaltanut käyttää esimerkkiä jumalanpalveluksessa. Pelkäsin, että se olisi syönyt liian paljon huomiota joltain oleelliselta. Lisäksi joku takapenkkiläinen olisi tuon jutun kuultuaan alkanut epäillä kaikkea mitä sanon.

Joskus totuus on niin merkillinen, että siitä on vaiettava pysyäkseen uskottavana.

Kirjoita Samppu

Juuri nyt kiinnostaisi tietää, mitä Kiinassa reissaavalle Antilan Samille kuuluu. Hänen viimeisin blogiviestinsä on toukokuun toiselta päivältä, ja sen jälkeen siellä on maa järissyt. Järkevästi ajatellen ei ole aihetta suureen huoleen.

Kiina on suuri maa, ja sinne kyllä mahtuu. Jos Italiassa on tulivuorenpurkaus, ei silloinkaan Suomessa ole mitään hätää, vaikka kuinka ollaan samaa Eurooppaa. Samoin on Kiinan laita. Turhaan täällä huolestuu.

Ihmismieli on kuitenkin merkillinen. Se ei ymmärrä tällaisia mittasuhteita, ja kummallinen se on myös sikäli, että enemmän kiinnostuu yhdestä suomalaisesta ystävästään kuin miljoonasta kiinalaisesta.

Mutta ihminen on mitä on.

Kirjoita Samppu (http://samppu.blogspot.com).

Utuisia haaveita

Olen väsynyt sanontaan "aloittaa puhtaalta pöydältä". Kun sen kuulee jonkun ihmisen suusta, harvoin seuraa mitään kovin nerokasta, pikemminkin utuista haaveksimista, joka unohtaa sen, että maailma on sellainen kuin on ja että useimmat elämän tosiasiat on meille annettu valmiiksi.

Maailmaa ei aloiteta alusta. Siihen tullaan mukaan kesken kaiken.

Tätä kirjoittaessani olen juuri ollut junan ravintolavaunussa. Hintaan 9,20 euroa sain jostain pussista lämmitettyä perunamuusia, kymmenkunta purkkilihapullaa, yhden salaatinlehden ja muutaman tomaatinsiivun. Vesi oli maksettava erikseen.

Kieltämättä sain aloittaa puhtaalta pöydältä. Keittiön tarjoiluun se ei kuitenkaan vaikuttanut. Samaa vanhaa sieltä tuli.

Tehdas pienissä mökeissä

Lapsuudenkotini läheisyydessä oli tulitikkutehdas ja tiilitehdas. Ne olivat suuria ja ne oli rakennettu punatiilestä. Niiden pohjalta loin mielikuvaa siitä, millainen oli oikea tehdas.

Lähistöllä mutta hieman toisessa suunnassa oli ilotulitetehdas. Sieltä tulivat kaikki Suomessa silloin räjäytetyt uudenvuoden pommit.

Tämä tehdas ei kuitenkaan näyttänyt oikealta tehtaalta. Metsikössä oli vain pieniä mökkejä, jotka olivat hyvän matkan päässä toisistaan.

Aikuiset kertoivat, että pienet mökit takasivat turvallisuutta. Jos yksi räjähti, koko tehdas ei lentänyt ilmaan.

Ihmettelen tässä, mihin tuo viisaus on kadonnut. Nykyään kaikki munat laitetaan samaan koriin. Kun onnettomuus tulee, se leviää rajaamattoman kauas, onpa kyseessä kaupungin vesijohto, pankin tietokonejärjestelmä tai hullun lehmän tauti.

Älyvapaata kiekkoa

Vanhaa ruotsalaisvitsiä muokaten: Jalkapalloilija oli aivoleikkauksessa. Heräämössä kirurgi tuli sanomaan: "Leikkaus hieman epäonnistui. Aivokapasiteetista katosi viisikymmentä prosenttia." Potilas vastasi: "Ei se mitään. Mä vaihdan lajia ja meen NHL:ään."

Suomen ja USA:n välinen hieno ottelu päättyi älyvapaaseen nyrkkitappeluun. Jotkut sanovat, että se kuuluu lajiin.

Ehkä kuuluu. Se kuuluu sinne samaan tapaan kuin kakka kuuluu vessanpönttöön ja tämä yksi itävaltalaisisä suljettuun laitokseen.

Sääli hienolle lajille. Jalkapallossa tuollaista mätkimistä ei tarvitse katsella. Siellä pojat pelataan.

Meidän äite

Aamulehden teetättämän tutkimuksen mukaan Tarja Halonen on suomalaisten mielestä meillä ylivoimaisesti vaikutusvaltaisin nainen. Hänen takanaan on ammottava tyhjyys. Yli puolet vastanneista ei osannut mainita ketään toiseksi vaikutusvaltaisinta. Halosen jälkeen eniten sai kannatusta Marimekon Kirsti Paakkanen.

Saattanee olla noinnii, mutta saattanee olla toisinnii. Vai miten se sanotaan savon kielellä?

Minä nimittäin veikkaan, että kaikki mahdolliset äänestykset voittaisi "meidän äiti", jos sitä vain huomattaisiin kysyä.

Budapestin suudelmat

En muista kaupunkia, jossa suutelevia nuoriapareja olisi niin paljon kuin keväisessä Budapestissa. Jokaiseen raitiovaunuun tuntui mahtuvan kaksi tai neljä hellästi rakastavaista ikään kuin olisi ollut kiintiö, että ilman heitä vaunu ei liikkunut.

Ehkä tämä on Pustan kansan ikiaikaisia tapoja. Kun tasangolla näkee taivaanrantaan saakka, ei kannata salailla. Sen näkee kuitenkin.

Voi olla, että raitiovaunuissa suukottelu on budapestilaisten nuorten paikallinen sovellus amerikkalaisista elokuvista.

Tai sitten voi ajatella, että neuvostovallan alla rakkaus oli niitä harvoja asioita, joita komentoherruus ei voinut kieltää eikä edes rajoittaa. Paettiin rakkauteen, kun muuta tilaa ei ollut.

Diktaattorien vallalla on rajansa. Ikuisesti sallittuja ovat myös surullinen musiikki ja rukous, jonka vain Jumala kuulee.

Kun turistit kuolevat

Burmassa on veden alla edelleen Uudenmaan läänin kokoinen alue. Arvellaan, että jopa 100 000 ihmistä on kuollut ja miljoona ihmistä on kodittomina.

En ole havainnut meillä päin isompaa järkytystä. En usko, että viiden vuoden kuluttua kukaan muistaa, mitä Burmassa tapahtui.

Kansainvälistä huomiota köyhien maiden kärsimys saa vasta sitten, kun turistit alkavat kuolla.

Jätehuoltokysymys

Täällä kotipaikallani Pirkkalassa on vielä yhteisöllisyyttä, vaikka sitä häädetään koko ajan katepillareilla pois.

Yhteisöllisyys näkyy vaikkapa siinä, että vainajilla on ollut edes muutama juopporetku arkun äärellä. Saattoväkeä ne ovat kännikaveritkin.

Mutta viime syksynä tuli se ensimmäinen kertani täällä Pirkkalassa: saattajia ei ketään, ei yhden yhtä. Hautaustoimiston miehen kanssa hoidettiin homma.

Ei siinä paljon puheita pidetty. Rukoukset sentään luettiin.

Jos vainaja ei olisi kuulunut kirkkoon, pappiakaan ei olisi ollut. Onko sellainen kuolema mitään muuta kuin jätehuoltokysymys?

Huolensa kullakin

Käytiin eilen Helsingissä. Vieruskaverilla, Ihalaisen Sohvilla, oli matkalukemisena kirja, joka kertoi maailman lukemattomista katastrofipaikoista. Hän sanoi, että kirjasta tulee huono omatunto.

Kriisialueita ja ongelmia maailmassa riittää. Tarttuisinko päällimmäiseksi ilmastonmuutokseen? Miten olisi Afrikan AIDS-ongelman laita. Matti Vanhanen lupaa mennä olympialaisten avajaisiin. Millaisia avauksia minä olisin tekemässä? Liman slummeissa olevia köyhiä muistelen edelleenkin, kun kerran kävelin sen kurjuuden läpi.

Entä Romanian mustalaiset? Vai kiinnostuisinko huostaan otetuista lapsista? Yrittäisinkö tehdä jotain niiden Kuopion kaupungin työntekijöiden puolesta, jotka ahdistuvat miettiessään, pitäisikö noudattaa lakia vai kaupungin budjettia.

Helsingissä nähtiin mielenosoitus, jossa vaadittiin kannabista vapaaksi. Huolensa kullakin. Nämä kolmesataa ihmistä olivat päättäneet aloittaa maailman parantamisen siitä.

Rumemmat morsiamet

Tuntuuko siltä, että morsiamet eivät ole enää niin kauniita kuin ennen? Tai vaihtoehtoinen kysymys: kestääkö morsianten kaunistaminen entistä kauemmin?

Vika saattaa olla perinteiseen tapaan katsojan silmissä, mutta muitakin syitä voi olla. Avioliittoikä on nimittäin noussut.

Vuonna 1980 naiset menivät (ensimmäiseen) avioliittoonsa keskimäärin 24-vuotiaina. Kymmenen vuotta myöhemmin oltiin 27 vuodessa, ja nykyään naiset vaihtavat säätyään 30 vuoden iässä. Nykypäivän pikkutytöt vartoilevat vissiin nelikymppisiksi.

Aivan kuin aamupuuro syötäisiin iltauutisten aikaan.