Kaikkein varmin kello

Automatiikan tärkein ominaisuus on, että sen saa kytkettyä pois.

Viime sunnuntaina, kellojen kääntämisen aamuna kaikkein paras kello oli perinteinen seinämalli, joka ei ole yhteydessä nettiin eikä mihinkään muuhunkaan itsensä ulkopuoliseen automaattisäätimeen. Kun kelloa ei ollut illalla siirtänyt talviaikaan, siitä tiesi, että se oli siinä samassa ajassa, jossa se oli illallakin ollut.

Microsoftin Wordiin kaipaan yksinkertaista nappia, jota painamalla poistaa kaikki automatiikat käytöstä. Sen jälkeen sarkaimen käyttö tarkoittaisi vain sarkaimen käyttöä eikä mitään muuta.

Jeesus ja Che jälleen kerran

Hollantilainen elokuvaohjaaja Paul Verhoeven on nostettu esiin sekä Helsingin Sanomissa että Yleisradion uutisissa, kun hän on markkinoimassa juuri suomeksi ilmestynyttä kirjaansa Jeesus Nasaretilainen.

Hyvähän se on, että Jeesuksesta kirjoitetaan kirjoja. Sen sijaan on hämmästyttävää, kuinka kritiikittömästi kirjailija on saanut viestinsä läpi. Verhoeven kun on esiintynyt siihen tapaan, että hän olisi tuomassa aiheeseen jotain radikaalia uutta. Ei ole. Ainakin kaikki hänen haastatteluissa mainitut ajatuksensa ovat ikivanhoja.

TV-uutisten mukaan Verhoeven sanoo kertomuksen vetten päällä kävelystä olevan epäuskottava. Ajatus ei järisytä. Samaa epäilyä on julistettu ainakin 1700-luvulta lähtien.

Verhoevenin mukaan evankeliumien kirjoittajat pyrkivät häivyttämään sen, kuinka poliittinen ja kapinallinen hahmo Jeesus oli. Tästä aiheesta on kirjoitettu vähintään satoja kirjoja. Lopullista totuutta ei ole.

Ehkä kaikkein kyllästyttävintä on lukea suurenakin uutuutena kaupattu ajatus, että Jeesus olisi verrattavissa sissipäällikkö Che Guevaraan. Saman ajatuksen sanoivat ääneen jo ne Vallegranden nunnat, jotka lokakuussa 1967 olivat sairaalan pesutuvassa Che Guevaran ruumiin ympärillä.  Pyhäinjäännösten kerääminen alkoi saman tien, sillä paikalliset naiset leikkasivat Chen kiharoita muistoiksi.

Ettei tarvitsisi oppia ainoastaan virheistään

Tänä aamuna kerroin lukiollamme havainnoista, joita olen tehnyt kävellessäni sen käytävillä. Olen pysähtynyt shakkilautojen äärelle ja vilkaissut niiden tilanteita. Olen tarkastellut asemia silloinkin, kun nappulat on jätetty laudalle ja pelaajat ovat lähteneet tunnille.

Tulee ikävä niitä aikoja, kun entinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja piti lukiolla shakkikerhoa. Silloin näkymät olivat laudoilla parempia kuin nykyään.

Aivan sieluun sattuu kun noita asetelmia katselee. Niistä näkee, että pelaajat eivät yhtään tiedä, miten nappuloita kannattaisi siirrellä.

Tietysti virheistä oppii, mutta jos ei ole muuta oppimisen tekniikkaa kuin virheistä oppiminen, tuloksiin pääsemiseen ei riitä kokonainen elämä. Shakissa tämä tarkoittaa, että joltakulta osaavammalta olisi hyvä kysyä, miten pelataan pari kolme ensimmäistä siirtoa, miten kuninkaalle rakennetaan suojaus ja miten upseereja ei ainakaan kannata sijoittaa. Jo kymmenen minuutin kurssista on ratkaiseva apu.

Shakin voi tietysti ottaa pelkkänä hupina, mutta jos elämässä jatkaa samaan tyyliin, seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Siksi joltain viisaammalta kannattaisi kysyä tai jostain kirjasta lukea, miten ihmissuhteita tehdään ja miten niitä pidetään yllä.

Periaate pätee myös uskoon. Siinäkin on joku enemmän nähnyt ja virheistään oppinut. On ihmisiä, jotka ovat osaavat asetella Jumalan ja jeesukset kohdalleen niin kuin joku toinen tornin ja lähetin.

Mistä tietää keneltä kysyy? – Katso heidän jälkiään, tekojaan. Älä viidesti eronnutta avioliittoneuvojaksi ota.

Kai se Luther oikeassa oli

Joku kysyi, mitä mieltä olin Vatikaanista siellä käymisen jälkeen. Vastasin, että koko paikka on yksi suuruudenhulluuden jättimonumentti. Jos siellä asuu, välttämättä kadottaa kaiken suhteellisuudentajunsa.

Tosin nähdessäni Sikstiiniläiskappelissa Michelangelon maalaukset ajattelin kolme sekuntia, että jospa näiden kuvien tähden tämä mielipuolisuus on hyväksyttävissä. Neljännellä sekunnilla vedin ajatukseni pois.

Illalla hotellihuoneella tuumasin, että kyllä se Luther oikeassa oli.

Edelleen minulta kysyttiin, mitä mieltä olen roomalaiskatolisesta kirkosta noin yleensä. Sanoin, että siinä on paljon, mitä en hyväksy. Monet käytännöt ovat outoja.

Ja kuitenkin: katolinen teologi Leonardo Boff on minulle tärkeä ja Ernest Hemingway on rakas.

Ja vielä suurempi varaus tulee siitä, että monet elämän yksityiskohdat ovat kokonaisuudesta irrotettuina mielettömiä, jopa se että miehet menevät alasti isolla joukolla yhteen pieneen huoneeseen, joka lämmitetään kuumaksi. Nurkassa olevaan uuniin heitetään vettä niin, että vesihöyry täyttää huoneen. Joku hakkaa puun oksalla itseään ja menee uimaan jäähän hakattuun reikään ja kaiken tuon jälkeen sanoo, että hienoa oli.

Joten en minä tiedä.

Anteeksi rouva (70 v)

Olen muutaman päivän ihmetellyt Päivittäistavarakaupan linjausta, jonka mukaan kaikilta alle 30-vuotiaan oloisilta tarkistetaan henkilöpaperit, jos he ostavat alle 18-vuotiailta kiellettyjä tupakka- tai alkoholituotteita. Ihmetykseni ei hälvene.

Seuraava askel on, että ikä varmennetaan kaikilta alle 50-vuotiaan oloisilta, jotta se ei jäisi varmentamatta keneltäkään alle 30-vuotiaan oloiselta, jotta se ei jäisi varmentamatta keneltäkään alle 18-vuotiaalta. Tästä ketjua voidaan jatkaa ad absurdum, niin kuin latinan kielessä sanotaan eli mielettömyyteen saakka.

Kovin usein tässä on kysyttävä, missä ovat täyspäiset ihmiset. Niinpä haluaisin tietää, ketkä tällaisia käytäntöjä ovat esittämässä ja toivoisin näkeväni sen PowerPoint-esityksen, jolla ideaa on perusteltu. Milloin se on mahdettu keksiä, jonain krapula-aamunako? Millä ihmeen keinoin ajatuksen esittäjä on saanut päättävässä kokouksessa enemmistön puolelleen? Sellaisia vaikuttamisen ja taivuttelemisen taitoja minäkin haluaisin osata.

Vai onko tarkoituksena järjestää Italian mallinen lakko? Siellähän lentokenttien toiminta on joskus halvaannutettu noudattamalla kaikkia mahdollisia säädöksiä. Tuntuu kummalliselta, että työnantajapuoli miettii lakkoaseen käyttämistä, mutta absurdissa maailmassa ei mikään ole mahdotonta.

Ainoa lohtu on se, että kyse ei tällä kertaa ole varsinaisesta laista, vaan kauppojen omasta sopimuksesta. Käytännössä se tietysti kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Kun kassajono kasvaa kymmeneen metriin, tarkistuksiin tulee kummasti järkeä.

Ratkaiseva ongelma on jo siinä, että juuri kukaan nainen ei halua näyttää yli 30-vuotiaalta ja sen vuoksi paperit on kysyttävä kaikilta naisilta aivan mummoja lukuun ottamatta. Muuten loukkaa melkein puolta asiakaskuntaa.

Tarvittaessa kassa voi tietysti imarrella 70-vuotiaita: "Anteeksi rouva, olette sen näköinen, että teiltä minun on tarkistettava henkilötodistuksenne."

Uskonnon turistit

Minun on helppo kunnioittaa vanhaa ortodoksiystävääni, joka usein käy Sipulikirkon vigilioissa. Kun kuulen TV:ssä vanhan buddhalaisen miehen puhuvan syvän elämänkokemuksensa pohjalta, hiljennyn kuuntelemaan ja koetan ottaa opiksi. Jotkut islamilaiset oppineet ovat silloin tällöin vakuuttaneet minut.

Aitoa, harkittua ja vaikeuksissa koeteltua vakaumusta on helppo kunnioittaa.

Kaikki vakaumuksina kaupatut mielipiteet tai heräteostokset eivät kuitenkaan vakuuta.

Nämä kolme niputan samaan ryhmään: 1) Pidennettyä viikonloppua Valamossa viettänyt, joka haluaa maanantaina ostaa itselleen lampukan ja alkaa tehdä ristinmerkkiä idän mallin mukaan oikealta vasemmalle. 2) Teoksen "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" lukija, joka kertoo kirjan luettuaan edustavansa lähinnä buddhalaisia elämänarvoja. 3) Goalla poikennut matkailija, joka valittaa länsimaisen elämänmuodon tyhjyyttä - toista on Intiassa.

Nuo kolme viimeistä saavat minut naurahtamaan: turisteja, turisteja eivätkä mitään muuta; eivät yhtään viisaampia kuin ne ulkomaalaiset, jotka käyvät Helsingin Senaatintorilla, sitten lentävät Lappiin katsomaan joulupukin pajaa ja kotiin tultuaan kertovat ihastuneensa Suomeen.

Usko ja todellinen vakaumus tulee ihmiseen hitaasti. Se tulee imeytymällä. Se on sietämättömän hidas tie.

Tarkasti parkkiruutuja erottavan viivan päällä

Joskus osuu elämän arkiseen asiaan, joka on varmaan kaikille muille ihmisille yhdentekevä, mutta jota siitä huolimatta jää miettimään erityisen pitkään.

Tänään näin erään kerrostalon melkeinpä autiolla parkkipaikalla katumaasturin, joka oli pysäköity tarkasti kahta ruutua erottavan viivan päälle.

Minkä vuoksi?

Eikö auton omistaja osaa parkkeerausta? Haluaako   hän välttämättä täyttää molemmat ruudut? Pelkääkö hän, että siihen tulee lähelle joku toinen?

Onko olemassa vaara, että alkaa haista köyhältä?

Kuningas Litmanen, 0 - 5 tähteä

Käytiin nuorten miesten kanssa katsomassa Kuningas Litmanen. Elokuva-arvioissa tälle filmille on annettu tähtiä.

Minäkin voisi antaa jotain, nolla tai viisi eli mitä tahansa. Miten arvioida jotain, mikä on palanen omaa elämää?

Yhdenkään urheilijan elämää en ole seurannut yhtä tiiviisti kuin Jari Litmasen. Hän tuli näkyviini ensimmäisen kerran, kun hän sanomalehtien otteluselostusten mukaan hallitsi 16-vuotiaana poikasena Lahden Reippaan keskikenttää.  Se oli sen verran hämmästyttävää, että nimi oli painettava mieleen.
 

Kentien unohtumattominta on, kuinka hän pelasi ensimmäisen kerran Mestareiden liigaa ja kuinka hän sankarina asteli voitetun ottelun jälkeen kentältä. TV:n loppukuvissa hänen rinnallaan käveli itse Rijkgaard.

Meidän olohuoneessa on huudettu Litmaselle ja lumouduttu hänestä.

Kuningas Litmanen kertoi myös surullisemmat Barcelonan ja Liverpoolin vaiheet. Näytettiin se onneton Unkarin tekemä maali, jonka vuoksi yksi bussi ajoi harhaan. Minun olisi pitänyt neuvoa sille reitti, mutta maailmani musteni radiolähetyksen tähden enkä kyennyt matkaoppaaksi. 

Mainittiin Litmasen loukkaantumiset pullonkorkkivammoineen päivineen. Minä olisin muistellut Azerbaidzhan-maaottelua. Se ei noussut dokumentissa esiin, mutta muuten ilmeni Litmasen kyky nostaa joukkuetovereidensa tasoa. 

Kerrottiin intohimosta ja kovasta työnteosta.

Kun tulimme teatterista kadulle, oli pakko vaihtaa poikien kanssa muutama sana. Hartaina siinä puhuimme, aika hiljakseen.

Kaksi kysymystä vihkiparille

Vihkiparien kanssa keskustellessa en rohkene tehdä kovin syviä kysymyksiä. Mielestäni hienotunteisuus ja tunkeilemattomuus on parasta. Jos ihmiset jotain kertovat itsestään, he sitten kertovat ilman että heitä tökkisin puhumaan.

Joskus omia aikojani kuitenkin mietin, mikä on saanut heidät löytämään toisensa.

Olen pohtinut esimerkiksi sitä, onko aina sama vastaus kysymykseen "Kenen kanssa haluaisin juhlia häät?" ja "Kenen kanssa olisin valmis elämään loppuikäni?"