Ettei tarvitsisi oppia ainoastaan virheistään

Tänä aamuna kerroin lukiollamme havainnoista, joita olen tehnyt kävellessäni sen käytävillä. Olen pysähtynyt shakkilautojen äärelle ja vilkaissut niiden tilanteita. Olen tarkastellut asemia silloinkin, kun nappulat on jätetty laudalle ja pelaajat ovat lähteneet tunnille.

Tulee ikävä niitä aikoja, kun entinen historian ja yhteiskuntaopin opettaja piti lukiolla shakkikerhoa. Silloin näkymät olivat laudoilla parempia kuin nykyään.

Aivan sieluun sattuu kun noita asetelmia katselee. Niistä näkee, että pelaajat eivät yhtään tiedä, miten nappuloita kannattaisi siirrellä.

Tietysti virheistä oppii, mutta jos ei ole muuta oppimisen tekniikkaa kuin virheistä oppiminen, tuloksiin pääsemiseen ei riitä kokonainen elämä. Shakissa tämä tarkoittaa, että joltakulta osaavammalta olisi hyvä kysyä, miten pelataan pari kolme ensimmäistä siirtoa, miten kuninkaalle rakennetaan suojaus ja miten upseereja ei ainakaan kannata sijoittaa. Jo kymmenen minuutin kurssista on ratkaiseva apu.

Shakin voi tietysti ottaa pelkkänä hupina, mutta jos elämässä jatkaa samaan tyyliin, seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Siksi joltain viisaammalta kannattaisi kysyä tai jostain kirjasta lukea, miten ihmissuhteita tehdään ja miten niitä pidetään yllä.

Periaate pätee myös uskoon. Siinäkin on joku enemmän nähnyt ja virheistään oppinut. On ihmisiä, jotka ovat osaavat asetella Jumalan ja jeesukset kohdalleen niin kuin joku toinen tornin ja lähetin.

Mistä tietää keneltä kysyy? – Katso heidän jälkiään, tekojaan. Älä viidesti eronnutta avioliittoneuvojaksi ota.