Kun ne eivät tule toiseen näytökseen

Periaatteellisella tasolla en vastusta perinteistä luterilaista oppia, että ensin julistetaan lakia ja sitten evankeliumia. Esimerkiksi hautajaispuheissa se tarkoittaa, että alkupuolella puhutaan elämän katoavaisuudesta ja lopussa taas kristityn toivosta.

Käytännössä tällainen julistus on ajautunut ylivoimaisiin vaikeuksiin.

Yhtenäiskulttuurissa ei ollut pelkoa siitä, että joku olisi kadonnut kirkolliselta julistukselta tavoittamattomiin. Kristillinen sanoma saattoi olla kaksiosainen draama, jonka ensimmäisessä näytöksessä oli laki ja toisessa evankeliumi. Teatteri joutuu kuitenkin kriisiin, jos yleisö poistuu paikalta jo ennen väliaikaa eikä koskaan palaa draaman toiseen näytökseen.

Ei vain kirkon haasteena ole se tosiasia, että ihmisillä on myös jalat. Peruskoulussa on melko helppo noudattaa tiukkoja sääntöjä ja olla kuulematta oppilaiden mielipiteitä. Opivelvollisuuskoulua on käytävä, ja oppilaalla on hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa kouluvalintaan. Lukiossa ja ammattikoulussa tilanne muuttuu. Oppilaat ovat asiakkaita, joista joudutaan taistelemaan. Koulun järjestystä ei voi vetää niin kireäksi, että oppilaat kaikkoavat muualle.