keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Ei vain koulukiusaamisella vaan myös lasten liikenneturvallisuudella on huijattu

Tuoreiden uutisten mukaan ihmisiä on huijattu tilaamaan Kouluturvaa-nimistä lehteä, jonka tuotoilla on luvattu vähentää koulukiusaamista. Rikostyyppi ei ole uusi. Itse törmäsin rikoslajiin aivan sattumoisin, kun hoidin paikallisen jalkapalloseuramme asioita. Seuramme häädettiin jäähallilla sijainneesta toimistostaan, koska sitä tarvittiin lasten erämessujen toimintaan. Rupesin ihmettelemään, mikä mahtoi olla toimistotilaa tarvinnut Suomen liikennevalistus ry., joka oli ruvennut sponsoroimaan pienen kylän jäähallia, niin sanottua Välkky-areenaa.

Kovin syvällisiä salapoliisitaitoja ei tarvittu. Epäilyjeni vahvistamiseen riitti, että seikkailin jonkin aikaa Internetissä.


Yleishyödyllisyyden nimissä näennäistoimintaa

Nettisivut kertoivat, että yhdistyksen kokonaistuotto 3,48 miljoonaa euroa oli käytetty seuraavasti:
1) Koulutus ja kuntoutus 23 %  (Lapsi Liikenteessä -opetusmateriaalit, Kolmella Sydämellä -projekti, Lapsi Liikenteessä kehitystyöhanke)
2) Tiedotus ja valistus 68 % (Lapsi Liikenteessä -lehti, Turvallisesti -lehti, informaatio ja valistus,  tilaisuudet)
3) Yleiskulut ja varainhankinta 7 %

Lisäksi kerrottiin, että Lapsi liikenteessä -kampanja käynnistyi syksyllä 1994 ja että sen tarkoituksena oli tehdä ennaltaehkäisevää liikennevalistustyötä pienten lasten liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Samalla järjestettiin ja kehitettiin liikenteessä vammautuneiden lasten perhekuntoutusta. Ainakaan minua tämä teksti ei vakuuttanut

Liikennevalistuksen toimistoja oli seitsemällä paikkakunnalla. Esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys oli tukenut toimintaa.

Nopea päätelmäni oli, että ensin hankittiin rahaa yleishyödyllisyyteen vedoten. Tämän jälkeen järjestettiin näennäistoimintaa, jonka kulut olivat täysin olemattomat. Siitä välistä vedettiin rahat isoon taskuun.


Huvittavan huonoja voittopalkintoja ja maksamattomia palkkoja 

Liikennevalistuksen Pirkkalan jäähallille vuonna 2005 järjestämät  Lasten erämessut osoittivat toiminnan luonteen. Kerrottiin, että paikalle odotettiin kymmentätuhatta kävijää. En tiedä, kuinka paljon heitä oli, mutta ei missään tapauksessa niin paljon. Messuilla järjestetyn arvonnan voittopalkinnot eivät päätä huimanneet: W&G -tietosanakirja, Liikennevalistuksen opetuskansio, lasten kumisaappaat, poikien polkupyörä, Valittujen palojen luontokirja, Valittujen palojen luontovideoita, lasten pelastusliivi, perheen ajolippu kartingiin ja reppu. – Tuollaisestakin palkintolistasta kehdattiin sentään kertoa.

Tapahtumaa toteuttamassa oli monia kuusitoistavuotiaita Pirkkalan nuoria. He tekivät tapahtumassa pitkää päivää, mutta asianmukaisia palkkarahoja ei koskaan tullut.

Internetin mukaan messut toteutettiin yhteistyössä Messukeidas-nimisen firman kanssa, jolla ainakaan nettisivujen mukaan ei ollut muuta toimintaa kuin nämä Pirkkalan erämessut. Messukeitaan toimitusjohtaja oli sama mies kuin Liikennevalistuksen rahastonhoitaja.


Verotarkastuksessa jäätiin vihdoin kiinni

Heinäkuussa 2005 lähetin vihjeen MOT-ohjelmaan, että he voisivat ruveta tonkimaan Suomen Liikennevalistuksen asioita. Vihjeeseeni ei ole vastattu, mutta televisio olikin jo myöhässä, sillä elokuussa lehdet kertoivat, että Liikennevalistuksen rahoja oli kateissa vuodesta 1999 lähtien. Epäilty väärinkäytös on paljastunut verotarkastuksen yhteydessä. Rahastonhoitaja ja toiminnanjohtaja olivat joutuneet eroamaan tehtävistään.

Lehdissä haastatellut Liikennevalistuksen hallituksen jäsenet kertoivat, että heitä oli huijattu.


Ei kommentteja: