Jos jokin on suomalaiselle evlutille vieras sana, niin sitä on Pyhä Henki. Se on ylihengellisten tai peräti hihhuleiksi moitittujen omaisuutta. Olen kuitenkin kuullut siihen liittyvän kertomuksen, jossa on mielesäni arkista ymmärrettävyyttä. Vuosien varrella ei ole mukaani tarttunut toista samantasoista juttua.
Suomalaissyntyinen Ruotsin kirkon pappi Lennart Koskinen sai aamuyöllä kotiinsa puhelinsoiton, jossa kerrottiin merellä tapahtuneesta onnettomuudesta. Se laiva oli Estonia. Kun Koskinen lähti ajamaan Tukholman liepeiltä kohti satamaa, hän ehti ajatella, mitä hän tekisi osana kriisiorganisaatiota.
Satamaterminaalissa media ja uhrien omaiset erotettiin toisistaan. Haastatteluja ei päässyt tekemään.
Koskisen mukaan oli tuskaisinta seurata, kuinka satamaan saavuttiin hilpeinä noutamaan Tallinnan matkalaisia, joilla olisi tuliaiset tuomisinaan. Pian onnettomuusuutinen tavoitti ja kasvojen hilpeys vaihtui ensin epäuskoksi ja sitten kauhuksi.
Varsinaisen aiheeni kannalta ratkaiseva tapahtui terminaalin sisätiloissa.
Kaikki katsoivat suurista lasi-ikkunoista etäisyyteen, merelle, joka oli kauhonut ihmiset sisäänsä. Siellä jotkut eloonjääneet ja pelastushelikopterien miehet yhä taistelivat elämästä ja kuolemasta. Omaiset tuijottivat, jokainen yksinään ja ketään naapuriaan ajattelematta.
Kunnes tapahtui jotain vaikeasti selitettävää. Yhtäkkiä ja yhtä aikaa ne yksinään tuijottavat ihmiset lakkasivat toljottamasta merelle ja sen sijaan kääntyivät toisiinsa ja alkoivat puhua - toisilleen.
Tuomiopäivän hiljaisuus muuttui puheeksi, ja syntyi yhteinen sisäpiiri. Yksityisestä tuskasta tuli jaettua kärsimystä, joka kaikesta huolimatta liitti ihmisiä toisiinsa sen sijaan, että se olisi vain erottanut.
Lennart Koskinen kertoi, että hän keksi tunnelman muutosta kuvaamaan vain yhden ainoan ilmaisun, perinteisen kristillisen lauseen: Pyhä Henki oli laskeutunut ihmisten keskelle.
------
Muistaakseni olen kuullut kertomuksen Kalevi Virtaselta, joka on puolestaan kuullut sen itse Lennart Koskiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti