Olen ollut havaitsevinani, että ihmisten on entistä vaikeampi yhtyä ääneen luettavaan uskontunnustukseen.
Mikä uskontunnustus sitten on?
Se on se rippikoulussa ulkoa opittava kristillisen uskon tiivistelmä, joka alkaa sanoilla: "Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan." Se on uskon kannalta tärkeiden asioiden luettelo, mutta se ei ole samalla tavoin luettelo kuin Euroopan pääkaupunkien lista on luettelo. Sen tosiasiat ovat toisenlaisia tosiasioita kuin valtiot ja kaupungit. Se on lähempänä musiikkia kuin alkuaineiden jaksollista järjestelmää.
Ikivanhaa kielikuvaa hyödyntäen uskontunnustus on kuin sormi, joka osoittaa kuuta kohden. Kun pyydetään sen avulla katsomaan tänne tai tuonne, viisas on välittämättä sormesta ja etsii sen sijaan taivaalta kuuta.
Tai voidaan sanoa, että uskontunnustus on kristillisen yhteisön Maamme-laulu, joka ilmaisee ennen kaikkea yhteisöön kuulumista. Lauluun voi hyvillä mielin yhtyä, vaikka ei täysin ymmärtäisi, mitä tarkoittaa "soi sana kultainen". Ei haittaa, vaikka Suomi ei olisi kirjaimellisesti oma synnyinmaa, vaan olisi sattunut syntymään vanhempien ulkomaankomennuksella.
Eikä kaikesta kannata saivarrella, ei esimerkiksi siitä, että "maa kallis isien" on kieltämättä turhan miesvaltaisesti sanottu.
Sekä uskontunnistuksen että Maamme-laulun pointti ei ole yksityiskohdissa, vaan yhteisöllisyydessä ja siinä, mihin ilmansuuntaan tämä sormi osoittaa.
2 kommenttia:
Minulle uskontunnustus on ollut lähinnä Jumalanpalveluksen eräs rutiini tai opittu tapa. Se, mitä siinä sanotaan, on totta, mutta sen ääneen lausuminen on jotenkin menettänyt alkuperäisen merkityksensä. Siksi minäkin lähinnä mutisen sen hiljaa suussani, vaikka en kyseenalaista mitää sen sisällöstä. Sama kyyninen asenteeni liittyy jossain määrin koko Jumalanpalvelukseen ja sen kaavanomaisuuteen. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö uskoisi Jumalaan. Päin vastoin. Olen löytänyt oman Jumalauhteyteni ns. "Face to face" Jumalan kanssa. Siihen en tarvitse kaikkia kirkon tarjoamia rituaaleja. En kuitenkaan karta kirkossa käyntiä. En vaan pidä kirkon penkkiä kuluttavia ihmisiä yhtään sen enempää uskossa elävinä, kuin kirkkorakennuksen ulkopuolelta kiertäviä kansalaisia. Papin kannalta asia on tietysti toisenlainen. Jos kirkko olisi tyhjä klo 10:00 sunnuntaina, niin mitä se pappikaan siellä tekisi?
Hyvin kirjoitettu. Tunnen, että samalla puolen ollaan.
Lähetä kommentti