Kutsun kertomukseni kohdetta nimellä Korsten. Muistan lapsuusvuosistani hänet lievästi kehitysvammaiseksi mieheksi, joka elätti itseään kiertämällä tutusta maatalosta toiseen. Hän teki apurengin töitä, kuten lannanluontia. Hevosta hän ehkä osasi vähän ajaa, mutta sen valjastamisesta ei tullut mitään.
Sota-aikana Korsten oli laitettu rintamalle, vaikka kaiken järjen mukaan hänestä oli apua vain veli venäläisille. Hän oli Väinö Linnan kuvaaman Riitaojan kaltainen hahmo, arka, hömppeli mies, kaiken aikaa sotkemassa, pakenemassa ja osaavampien apua tarvitsemassa. Kotirintamalla hänestä olisi voinut olla jotain hyötyä, mutta sotarintamalla ei mitään, ei edes keittiöhommissa.
Korsten ei kestänytkään sotaa, vaan lähti karkuun. Voi kuvitella, että sotakaverit eivät estelleet hänen pakoaan. Hänellä oli sen verran järkeä, että hän kykeni seuraamaan rautatiekiskoja kohti Suomea. Arvoitus on, miten hän selvisi matkan koettelemuksista, mitä söi ja missä nukkui, mutta niin vain hän pääsi rauhallisemmille seuduille. Viimein hänet otettiin Hyvinkään asemalla kiinni, ja loppusodan hän istui vankilassa.
Isän kanssa mietittiin, maksettiinko hänellekin rintamamieslisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti