SAK:n vaalitentissä olivat mukana kaikkien puolueiden puheenjohtajat: Adlercreutz, Essayah, Kaikkonen, Koskela, Lindtman, Purra ja Virta. Kokoomuksesta oli varapuheenjohtaja Partanen.
Tehtävänä oli ilmaista punaisten ja vihreiden lappujen avulla, mitä ajatteli perintöveron poistamisesta. Yksikään puheenjohtaja ei protestoinut äänestyksen toteutusta.
Jos minä olisin jostain kumman syystä ollut paneelissa, olisin sanonut, että voin osallistua äänestykseen vasta sitten, kun vihreät laput korvataan esimerkiksi valkoisilla.
Suomessa on 200 000 puna–viher-värisokeudesta kärsivää miestä. Jonkin verran on naisiakin.
Protestointini olisi ollut lievää liioittelua. Olisin kyllä erottanut toisistaan kaksi omaa äänestyslappuani. Sen sijaan äänestyksen tulosta en olisi kyennyt lukemaan, sillä suuri määrä punaisia ja vihreitä menee päässäni sotkuksi.
Tiedän helposti, onko talo punainen vai vihreä. Liikennevalot erotan muutenkin kuin arvioimalla, palaako ylimmäinen vai alimmainen.
Sen sijaan en käsitä mitään pylväsdiagrammien palkeista, jos niissä on sekä vihreätä että punaista. En voi seurata Irlannin ja Norjan jalkapallomaaottelua, jos molemmat pelaavat normaaleissa paidoissaan ja valkoisissa housuissaan. Eräiden lautapelien pelaaminen on mahdotonta, ja jo kouluterkkarilta kuulin, että lentäjän ammattiin ei olisi asiaa. Tosin en olisi harkinnut alaa muutenkaan.
Ihmettelen pakkomiellettä käyttää juuri kahta ongelmaväriä. Punaisen ja vihreän kaveriksi olisi tarjolla sinistä, keltaista, mustaa ja valkoista.
Maailman ongelmista tämä on varmaan pienimpiä, mutta eipä ole kallista saavutettavuusongelmien korjaaminenkaan. Tarvitaan vain hieman ymmärrystä, huomaavaisuutta ja kohteliaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti