Vain harvoin tartun dekkareihin. En halveksi niitä. Esimerkiksi Raymond Chandler on merkittävää kirjallisuutta, mutta silti minusta tuntuu vain harvojen dekkareiden olevan ihan niin merkittävää kirjallisuutta, että kannattaisi käyttää hupenevia elinvuosia niiden lukemiseen.
Minulle dekkarit ovat kirjaimellisesti käyttökirjallisuutta. Olen lukenut niitä erityisesti silloin, kun lukemisessa on ollut ylenpalttisten kiireiden takia tauko ja lukemisen rytmi on hukkunut. Dekkareiden avulla olen päässyt uuteen alkuun.
Tänä vuonna elokuuni on hajanainen, eivätkä pitkät lukemiset ole mahdollisia. Niinpä ostin dekkariklassikko Georges Simenonin kirjan Maigret: Kootut kertomukset.
Yli seitsemänsataasivuisen teoksen ensimmäinen teksti yllätti minut aivan muulla kuin olisin voinut olettaa. Juoni oli solmussa, enkä mitenkään päässyt perille, mistä oli kysymys.
Lopulta selvisi, että vika oli suomennoksessa. Kääntäjä puhui vävystä eli tyttären miehestä, vaikka olisi pitänyt puhua langosta. Sehän tarkoittaa puolison veljeä, sisaren miestä tai puolison sisaren miestä.
Sukulaissanat ovat katoamassa. En ihmettele, että lankoa ei tunneta, mutta vävyn merkityksen katoaminen hämmästyttää.
Suosittelen suomentajalle elokuvaa Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti