lauantai 26. elokuuta 2017

Punaiset valot, salainen paheeni

Salainen paheeni on jalankulkijan punaisia valoja päin käveleminen. Eri maissa on erilaisia tapoja. Saksassa jökötetään uskollisesti paikoillaan, ja Irlannissa ei välitetä punaisesta mitään.

Vaikka kuinka ajattelen, en keksi ainuttakaan syytä olla kävelemättä päin, jos yhtäkään autoa ei ole mailla halmeilla. Onhan minulla omatkin silmät.

Myönnän kyllä, että esimerkin vuoksi on korrektia jököttää, jos lapsia on paikalla.

Hajamielisesti ei pidä kävellä. Niinpä monesti ajattelen siinä pientä pahaa tehdessäni: "Jos nyt kuitenkin jäisit alle, olisi turha kitistä että auto tuli."

Ei kommentteja: