Kansanedustajan kuolema on taas tehnyt itsemurhasta valtakunnanuutisen. On kirkollisen kuluttajavalistuksen aika. Tekstini on hieman pitempi kuin normaali blogi.
Raamatun viisi tapausta
Raamatun itsemurhakertomukset ovat yllättävän monipuolisia.
Tapauksia on viisi. Ne ovat keskenään erilaisia, eikä niiden pohjalta
saa itsemurhaan täysin yksiselitteistä vastausta. Vanhan testamentin tunnetuimpia kertomuksia on Simsonista, joka jäi vihollisen vangiksi ja menetti henkensä lähes sankarina.
Yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneen ja hirttäytymällä kuolleen Afitohelin kuolintapa ei vaikuttanut millään tavoin siihen, että hänet haudattiin kunniallisesti isänsä hautaan.
Israelin kuninkaan vallanhimonsa vuoksi surmannut Simri taas kuvataan hyvin negatiivisessa sävyssä. Hänen loppunsa oli johdonmukaista seurausta hänen huonosta elämästään.
Kuningas Saul ja hänen aseenkantajansa surmasivat itsensä tappioon päättyneen taistelun jälkeen.
Raamatun tunnetuin itsemurha on Juudas Iskariotin kuolema, joka kuvataan Uudessa testamentissa kahdella tavalla, hirttäytymiseksi ja korkealta paikalta heittäytymiseksi. Vaikuttaa siltä, että Juudaksen tarinassa kuolintapa on kuitenkin sivuasia. Pahinta on, että hän petti Jeesuksen.
Raamatun maailmassa itsemurha on vain toiseksi pahin teko. Pahinta on Jumalan kieltäminen.
Tuomitsemisesta syiden ymmärtämiseen
Kaikesta huolimatta on selvää, että Raamatun perusasenne on kielteinen ja kammoksuva. Ihminen on Jumalan kuva ja Jumalan luomistyön tulos, eikä hänen elämänsä kuulu vain hänelle itselleen.
Tämän pohjalta itsemurhaajiin on suhtauduttu äärimmäisen torjuvasti. Heidät on jopa jätetty siunaamatta tai heitä ei ole sallittu haudata siunattuun maahan.
Toisaalta viime vuosikymmeninä kirkon asenne on avartunut, ja armon näkökulma on noussut entistä selvemmin esiin. Itsemurhan tehnyt on saman Jumalan armon varassa kuin kaikki ihmiset. Teon oikeutusta ei ole niinkään pohdittu, vaan ennemmin on vain toimittu itsemurhien ehkäisemiseksi.
Lääketieteen ja psykiatrian kehitys on opettanut tajuamaan, että mielenterveyden menettäminen voi johtaa kuolemaan niin kuin mikä tahansa ruumiillinen sairaus. Elämänsä päättäneen jumalasuhde on hänen itsensä ja hänen Luojansa välinen asia eikä kukaan ihminen voi ryhtyä siinä tuomariksi.
Raamatussa sanotaan, että Jumalalle yksi päivä voi olla niin kuin tuhat vuotta. Jos tämä on totta, kukaan ei voi tietää, mitä tapahtuu sinä aikana kun ihminen putoaa sillalta mereen.
Viime vuosisadalla elänyt englantilainen piispa John Donne kirjoitti, ettei äkillisestä kuolemasta tai mielenhäiriöstä pidä tehdä liian suuria johtopäätöksiä, vaikka niihin olisi liittynyt epäuskon ja epäluottamuksen ilmauksia Jumalan armoa kohtaan. Onnettoman itselleen antama kuolinisku tuskin oli hänen saamistaan iskuista ollenkaan voimakkain tai edes ratkaisevin. Ennen viimeistä itse aiheutettua lyöntiä uhri on saanut monta lyöntiä joltakulta toiselta. Donne kirjoittaa: "Puu makaa niin kuin kaatuu. Kuitenkaan ei vain viimeinen isku kaada puuta, eikä viimeinen sana tai huokaus määrää sielun tilaa.”
Valitettavasti hyvätkään syyt eivät oikein auta jäljelle jääneitä.
Nuorten itsemurhat
Nuorten itsemurhat ovat järkyttävän järkyttäviä. Kaiken lisäksi niissä kiusaa niiden täydellinen turhuus. Eräitä tapauksia selittää myös jonkinlainen itsemurharomantiikka, jota aiheeseen liittyvät tekstit ja elokuvat ovat yllyttäneet. Enimmäkseen kyse on kuitenkin siitä, että nuori on liioitellut vaikeuksiaan ja vähätellyt nuoren ihmisen kykyä selvitä niistä. Niinpä kutsun näitä nuorten ratkaisuja arviointivirheiksi.
Minua ovat miellyttäneet erään rippikoulupojan sanat. Hän kertoi jostakusta sukulaisestaan: "Hän kuoli itsemurhaan."
