Tuttuni opiskeli aikoinaan media-alaa ja erikoistui videoiden leikkaamiseen. Painoin mieleen hänen koulusta saamansa opin, että ihminen ei kykene omaksumaan alle seitsemän sekunnin leikkauksia. Noudatin tätä rajaa leikatessani vaatimattomia videofilmejäni.
Meneillään olevat jalkapallolähetykset rikkovat seitsemän sekunnin sääntöä. Monet otokset eivät kestä epilepsiavaarassaan edes kokonaista sekuntia.
Ihmisten elämänrytmi on tietysti nopeutunut, ja nykyään ollaan kärsimättömiä kestämään hitautta. Kirjat lyhenevät ja elokuvissa pitää tapahtua koko ajan. Viidenkymmenen kilometrin kilpahiihdot ovat väistyneet, ja tilalle ovat tulleet sprinttihiihdot.
Tuttuni opinnoista on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta. Tässä ajassa ihmisen biologia ei ole kuitenkaan muuttunut niin paljon, että kuvien silppuuntuminen olisi perusteltavissa. Silmä on edelleen vain ihmisen silmä, eikä tulkitsemiseen tarvittavan älyn nopeus ole voinut moninkertaistua. Meillä on edelleen aivot, jotka on luotu kävelynopeuksiin.
Jalkapallolähetysten silppuuntumisen vuoksi koosteista ei saa selvää, mitä niissä oikein tapahtuu. Monesti varsinainen maalilaukaus on toisarvoinen sen syntyprosessin kanssa. Siksi pitäisi näyttää muutakin kuin viimeinen potku.
Aivan kuin oltaisiin luotijunassa, jossa maailmaa vilisee silmissä paljon ja nopeasti. Todellisuudessa puut, talot, vedet, vuoret ja sillat ovat yhtä ja samaa puuroa. Mikään ei erotu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti