Onnettomuus, enemmän kuin onnettomuus 1/3

Useimmat onnettomuudet ovat täynnä inhimillistä tragediaa, mutta tapahtumina ne ovat ikäviä: joku kompastui, kaatui, törmäsi tai suistui.

On toisenlaisiakin tilanteita, joissa ihmisen elämä tiivistyy jotenkin erityisellä tavalla.

Vuonna 1980 Ruotsissa Tjörnin saarella suuri rahtilaiva eteni Hakefjordin väylää kohti Uddevallaa. Sakeassa sumussa se harhaantui hieman reitiltä ja kosketti 40 metrin korkeudessa ollutta Almösundin siltaa.

Silta romahti, ja tiehen syntyneeseen aukkoon ajoi yön pimeydessä seitsemän autoa. Kahdeksan ihmistä kuoli.

Lähitienoolla asunut Pentti Saarikoski kirjoitti runon:

silta on romahtanut
sen kohdalla on vanhan kalastajan hampaaton suu
kapteeni nyökkää 
minulle ylhäältä ikkunastaan 
hän tietää

Kaikkea päätösvaltaa ei pidä rysäyttää yhdessä yössä

Tuoreen uutisen mukaan alle 16-vuotiaat EU-kansalaiset voivat joutua kysymään vanhempien luvan esimerkiksi Facebookin, Instagramin ja Snapchatin käyttöön, jos uusi ehdotus menee EU:ssa läpi.

En kannata.

Ensinnäkin tämä saa nuoret huijaamaan ja opettaa sillä tavoin epärehellisyyttä ja lakien halveksuntaa.

Toiseksi tämä ehdotus on ristiriidassa liian monien ihmisten oikeuskäsityksen kanssa.

Kolmanneksi ei ole viisasta, että ihminen joutuu 18 ikävuoteen saakka kysymään kaikessa lupaa vanhemmiltaan, ja sitten yhtäkkiä syntymänsä vuosipäivänä saa vapauden päättää mistä tahansa itselleen kuuluvasta asiasta. Se on liian iso rysäys yhdessä yössä. Siirtymäaikaa on oltava enemänä kuin kaksi vuotta. Vapautta ja valtaa on annosteltava vähitellen. Jo alle kymmenen iässä lapsella pitää olla rajattu oikeus päättää joistakin asioistaan vanhempia kuulematta.

Neljänneksi ehdotus tulee maailmasta, jota ei enää ole, ja ilmeisesti ihmisiltä, joiden oma aika on jo mennyt ja jotka sen tähden yrittävät kontrolloida edes nuorempiensa aikaa.

Uusi tieto 16.12.2015: ehdotus on torjuttu
Uusi tieto 18.12.2015: tilanne on sekava, EU-maat voivat halutessaan pudottaa ikärajan 13 vuoteen. Ei ole tietoa siitä, miten Suomessa käy.

Käytän vain sinisiä teepaitoja

On yleisen tason uutisia ja sitten on niitä uutisia, joihin on henkilökohtainen suhde.

Nanso lopettaa tuotantonsa Suomesta, ja minä mietin nyt, mitä puen vastedes päälleni.

Suhteemme alkoi siitä, kun menin ostamaan joitakin vuosia sitten joskus loppukeväästä itselleni teepaitoja. Aikani ihmettelin valikoimien runsautta, kunnes kyllästyin ja otin ison nipun Nanson sinisiä teepaitoja. Ajattelin, että siinähän niitä nyt sitten. Väri oli yhtä ja samaa, mutten ole elämän perusasioissa mitenkään vaihtelunhaluinen.

Kun olin koko kesän käyttänyt samoja sinisiä, kaikki muut paidat ja värit alkoivat tuntua vääriltä.

Minusta tuli tehtaanmyymälän vakioasiakas.

Kaatuuko ryypiskely laitteisiin?

Facebook-seinälläni on keskusteltu jakamastani uutisesta, jonka mukaan nuorten humalajuominen on vähentynyt. Joku on epäillyt, että se johtuisi lisääntyneestä huumeiden käytöstä, mutta arvaus on tutkimusten pohjalta väärä, sillä parina viime vuonna huumeiden käyttö on pysynyt ennallaan. Alkoholinkäytön väheneminen on todellista, ja trendi on jatkunut jo jonkin aikaa. Sen sijaan voi pitää paikkansa epäily nuorten polarisoitumisesta eli hyvä- ja huono-osaisuuden jyrkästä jakaantumisesta. Varmasti on myös paikkakuntakohtaisia eroja.

Monta kelpoa selitystä

Seinälläni on hyviä selityksiä ilmiölle. Joku sanoo, että nuoruuteensa on tullut ensimmäinen sukupolvi, joka ei kärsi edeltäjiensä tavoin väkivaltaisesta perinteestä. Joku kiittelee positiivista valistusta, joka on korvannut kieltopolitiikan. Joku kiittelee laajasti nuorisotyötä. Vielä voisi puhua siitä, että terveellisyys on tullut yleensä muotiin tai että vanhemmat valvovat entistä paremmin nuortensa menemisiä. Lisäksi jostain vain on ilmestynyt nuorisoryhmiä, joita juominen ei satu kiinnostamaan. Ehkä kansainvälistyminen on saanut huomaamaan, että muualla Euroopassa ei aina juoda itseään tainnoksiin.

Nämä ovat kelvollisia selityksiä. Puuttuu kuitenkin arkinen selitys, jota voi perustella havainnoilla. Minä ehdotan yhdeksi vaikuttajaksi kännyköitä ja sosiaalista mediaa.


Parveilu loppui kännyköihin

Joskus 1990-luvun alkupuoliskolla kylänraitit ja kaupunkien keskustat olivat täynnä parveilevia nuoria. Viikonloppuisin oli ruuhkaa. Muutamassa vuodessa yötä myöten harhailevat massat pienenivät murto-osiin. Tämä radikaali muutos ajoittuu tarkasti niihin aikoihin, jolloin kännykät ilmestyivät taskuihin. Enää ei tarvinnut lähteä kylille katsomaan, olisivatko kaverit siellä. Saattoi soittaa tai tekstata ja tarkistaa siten tilanteet. Poikien ja tyttöjen oli helppoa lähestyä toisiaan, kun enää ei tarvinnut pelätä, että toisessa päässä vastaisi kodin ainoaan puhelimeen isä tai äiti.

Nähdäkseni kännyköiden tulo selittää parveilun loppumisen hyvin yksinkertaisesti ja itsestään selvästi.


Umpihumalainen ei pärjää somessa 

Epäilen, että sosiaalisen median nousu selittää merkittävän osan vähentyneestä alkoholin käytöstä. Somessa ei tarvita rohkaisuryyppyjä. Kännykällä voi kysyä ja ehdottaa ilman nolatuksi tulemisen tarvetta. Laitteessa ei näy punastuminen. Puhelimen näyttö ei sopertele eikä sekaannu sanoissaan.

Jos on kännissä, somessa ei pärjää. Tekstistä tulee sotkua, ja kuvien laatu heikkenee. Jos on juonut itsensä umpihumalaan, kaikki somessa tapahtuva menee ohi.


On entistä helpompaa löytää kaveriporukoita, joissa ei ryypätä

Alkoholi ei poistu nuortenkaan maailmasta vielä pitkään aikaan, ehkä ei ikinä, mutta tulee entistä helpommaksi löytää kaveriporukoita, joita ryypiskely ei kiinnosta. Ennen vanhaan juomisesta pidättäytyminen vaati luonteen lujuutta, vastedes juomattomuus voikin olla massan mukana menemistä.

Marssijat seikkailuja etsimässä

Olen lukenut hiljattain Cervantesin Don Quijoten, kirjan surullisen hahmon ritarista, joka on ensin sekoittanut päänsä lukemalla liikaa ritariromaaneja ja sitten ryhtynyt itsekin ritariksi. Ylevistä aatteista vakuuttuneena hän ryntää etsimään seikkailuja. Hän käy tuulimyllyjen ja lammaslaumojen kimppuun, ja hän vapauttaa rosvojoukon pidättäjiltään.

Don Quijoten ihanteissakin on korjaamisen varaa, mutta pahin vika on siinä, että seikkailujen etsintä sotkee hänen moitteettomat pyrkimyksensä. Toiminnan tarve saa hänet tekemään hullun töitä.

Cervantesin romaani antaa tulkinnan avaimia itsenäisyyspäivän jälkeisiin uutisiin, joissa kerrotaan siitä, kuinka ääriryhmät ovat molemmilta laidoilta käyneet etsimään seikkailuja Helsingistä ja Töölön illasta.

En voi olla muistelematta myöskään Sini Saarelaa, joka arveli muuttavansa maailmaa kiipeämällä venäläisen laivan kannelle.

Tittelit ja kunniamerkit

Yllätyin siitä, kuinka laajasti oli pillastuttu pääministerin sanoista "kaiken maailman dosentit". Minäkin olin television äärellä, kun Juha Sipilä tuon lausui, mutta en jäänyt ajattelemaan dosentteja. Sen sijaan mietin vain sitä, mitä hän sanoi näiden dosenttien tekevän tai olevan tekemättä.

Tosin en ymmärrä, mitä hyvää mahtaisi seurata koulutuksen ja tutkimuksen halveksimisesta.

Siitä huolimatta elämää voisi välillä katsella huumorin läpi. Ei voi kieltää, että dosentti on akateemisen maailman huvittavimpia titteleitä. Sillä viitataan ihmiseen, joka todennäköisesti haluaisi olla oikea professori, mutta kun ei vain ole.

Dosentissa on samaa sävyä kuin rovastissa. Kukaan itseensä vakavasti suhtautuva ihminen ei voi kutsua itseään sillä nimellä. Kuitenkin rovastissa on alkavaan höppänyyteen viittaavaa lempeää huumoria, kun taas kappalaisen titteli on silkkaa nöyryytystä. Kappalainen nimittäin tarkoittaa: "ei läheskään kirkkoherra".

Insinöörivitsien olemassaolo osoittaa, että jotain koomista on myös insinöörissä. Niinpä dosentit voisivat hyvin vastata Sipilälle: "Ja kaiken maailman insinöörit johtavat maata."

Myös käytännöllisen puolen ammattinimityksissä on kummallisuuksia. Siistijä tuo mieleeni sen, että pölyjä pikkuisen pyyhitään sieltä täältä tai ollaan pyyhkimättä jos siltä tuntuu. Sen sijaan siivoojan työ oikeaa, reilua työtä, jota arvostan suuresti.

Titteleiden ääriesimerkki on neuvos. Tavallaan on jo kunnioitettavaa, että joku kehtaa kantaa vapaaehtoisesti sellaista häpeää. Kamarineuvos on jo kaksinkertaista turhuutta.

Entäs kunniamerkit? – Suon oikein hyvin niiden käyttämisen, jos on valmis pitää niitä rinnuksillaan myös saunassa.

Elämä on muutakin kuin aallonpituuksia

Olen viime päivinä paneutunut kaksoisolennon teemaan, joka on kirjallisuudessa yleinen aihe. Muutkin kuin Dostojevski ovat kirjoittaneet siitä.

Samalla olen törmännyt saksalaisen kirjailijan Adalbert von Chamisson novelliin Varjoa vailla. Se kertoo miehestä, joka herättää varjottomuudellaan muissa ihmisissä pelkoa ja kauhua, sillä kunnon ihmiset eivät halua olla missään tekemisissä varjottoman kanssa.

Katsoin, mitä Wikipediassa sanotaan varjosta: Varjo muodostuu valoa läpäisemättömän esineen taakse, johon säteily pääsee tunkeutumaan osittain tai ei ollenkaan. Varjot syntyvät säteilyn suoraviivaisen etenemisen perusteella ja pistelähteestä tulevan säteilyn muodostama varjo antaa kuvan esineestä, joka voidaan piirtää projektio- ja perspektiiviopin menetelmien avulla. Varjoja on kahta tyyppiä; puolivarjo ja sydänvarjo. Sydänvarjo syntyy, kun valonlähde on pistemäinen. Kun valonlähde on laaja-alainen, syntyy varjon keskellä olevan sydänvarjon ympärille puolivarjo. Riippuen valonlähteiden määrästä, kappaleella voi myös olla monta sydänvarjoa ja puolivarjoa.

Siellä on taas joku teekkari kirjoitellut siinä luulossa, että elämä olisi selitettävissä valon aallonpituuksilla.