Nuoria poikia, suurta tunnetta

Jääkiekon arki on puuduttavaa SM-liigan runkosarjaa, jossa on samantekevää, mikä joukkue voittaa. Finaalipeleihin pääsee melkeinpä lähettämällä postikortin, että haluaa osallistua.
Ehkä arki ei voi ollakaan muuta kuin jonkinlaista puutumista.

Siitä huolimatta kannattaa miettiä, olisiko nuorten MM-joukkueen ylivertaisesta suosiosta jotain opittavaa: ei erityistä taktista kypsyyttä, ei yhtäkään ulkomaan vahvistusta, ei kovapalkkaisia pelaajia, ei rautaisia ammattilaisia. Sen sijaan oli suurta tunnetta ja persoonallisia poikia, joille menestys ja suosio olivat jotain aivan uutta.

Tipattoman ankeus

Luultavasti tämä tammikuuni on yhtä tipaton kuin joulukuu ja kaikki muutkin kuukauteni. Juuri siitä syystä tuntuu niin kummalliselta, miksi tipaton tammikuu ei innosta yhtään. Se kuulostaa niin ikävältä, etten halua olla sen kanssa missään tekemisissä.

Sanaan "tippa" liitetty ton-liite luo ankeuden maailman. Ollaan ilman kärsitään, ollaan puutteessa, kärvistellään ja kärsitään lisää.

Niin kuin kuivaksi väännetystä rätistä yrittäisi tiristää vielä jotain.

Eikö olisi ollut korvaavia sanoja: täyspäisyyden, tolkullisuuden tammikuu?

Tätäkin tapahtui vuonna 2015

Näyttelijä Kari Väänäsen mukaan kukaan itseään kunnioittava taiteilija ei herää ennen iltapäivän neljää.

Postinen on kiva keksintö. Heti tietää, että sitä ei tarvitse avata.

Evoluutio toimii. Facebookit ja Instagramit  muokkaavat ihmistä. Suuri osa valokuvatuista on nykyään vasenkätisiä.

Lufthansan toimitusjohtaja Carsten Spohr sanoi yhdestä lentäjästään:  "Hän oli sataprosenttisen lentokelpoinen, ilman minkäänlaisia varauksia." Sama kaveri ohjasi koneensa vuorta päin. Kaksi viikkoa myöhemmin Venäjän yleisurheilupomo julisti: ”Kaikki urheilijamme ovat puhtaita.”

Elokuussa kaksi mummoa nujakoi Tammisaaressa tyhjistä oluttölkeistä. Tappelu keskeytyi, kun toinen pakotettiin lähtemään itään ja toinen länteen.

Entinen presidentti oli lipaskerääjänä rautatieasemalla. Nykyinen soitti muina miehinä luonto-ohjelmaan ja kyseli palsternakasta. Tämä kelpaisi vientituotteeksi, kun Nokian puhelimia ei enää ole.

Erään uutisen mukaan 17 prosenttia pariskunnista riitelee aina kootessaan huonekaluja.

Mourinholla menivät kengät vääriin jalkoihin.

Tyttövauvojen nimiksi eivät kelvanneet Pansarkitty, Pinkbutterflytaina, Sweethoneybeebambi, Chofie eikä Mañana. Siis Suomessa.

Viileä juhannus on Jumalalta näppärä keksintö. Harmi vain, että hukkumatta jääneet eivät ymmärrä olla kiitollisia.

Hyvinkään uusi kaupunginjohtaja valittiin virkaansa yksimielisesti kaikkien puolueiden kaikilla äänillä. On varmaan Suomen ennätys.

Oli Sibeliuksen juhlavuosi, ja hänen perhe-elämästään esitelmöineen toimittajan mukaan kaveri oli vastuuton mulkero.

Suomen kolmanneksi kovin veronmaksaja Kimmo Riihimäki sanoo edelleenkin maksavansa veroja mielellään. Siinä ei ole edes ironiaa.

Yksi vaikuttavimmista Facebook päivityksistä oli tämä: "Avioero. Siitä se päivä lähtee."

Odottelen identiteettivarkauksia

Kidnappaukset, pankkiryöstöt ja perinteisiä pommeja räjäyttävät terroristit ovat kirjojen ja elokuvien vakiotavaraa. Mietin, milloin ne jäävät historiallisiksi aiheiksi ja ne korvataan esimerkiksi identiteettivarkauksista kertovilla tarinoilla.

Silmääni ei ole vielä osunut montakaan esimerkkiä. Tuore aiheeseen liittyvä romaani on Hannu Luntialan Petri Vallin toinen elämä. Luntiala on työskennellyt Väestörekisterikeskuksessa, ja hänellä on työnsä perusteella näkemys aiheeseen. Toinen teemaan liittyvä romaani on Virpi Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen. Siinä ei tosin ole kyse tietotekniikasta, vaan perinteisestä nuoruudenpäiväkirjasta, jonka entinen tyttökaveri on varastanut ja jota hän on alkanut käyttää omiin tarkoituksiinsa. Elokuvan puolella merkittävin identiteettivarkauteen liittyvä teos on Seth Gordonin komedia Väärät paperit. Se kertoo miehestä, jonka luottokortti varastetaan. Ehkä myös ruotsalaisen kirjailijan Stieg Larssonin ns. Millenium-trilogian voi laskea tähän sarjaan. Digitaalimaailman identiteettivarkauksista kertovia kirjoja tai elokuvia ei kuitenkaan ole vielä tulvaksi saakka. 

Onhan tietysti Fjodor Dostojevski. Hän kertoo Kaksoisolennossaan virkamies Goljadkinista, jonka elämään tunkeutuu toinen, jolla on sama nimi, samalla ulkonäkö ja ennen pitkää myös sama työpaikka. Tämä toinen Goljadkin vie alkuperäiseltä kaiken.

Mestarin juhlat

Jos minulla olisi taidemaalarin taidot, ottaisin esimerkin niistä ikivanhan kristillisen perinteen kuvista, joissa yksi itämaan tietäjistä on musta mies; hänkin on tullut talliin Mestarin syntymää juhlimaan.

Maalaisin Betlehemin majatalon pihalle oman perheeni, kummilapset, Henrin jolle olen pitänyt kielikurssia, mustalais-Rogerin, kaikki ne jotka ovat tulleet potkituiksi Facebook-listalta, kun mielipiteet eivät miellyttäneet, isävainaan, kaikki ne jotka surevat että tänä jouluna pöydässä on lautasia liian vähän.

Olisi kiva nähdä ne kesällä Tammisaaressa nujakoineet mummot, jotka tappelivat kaljatölkeistä. Ja kunnia kauppojen myyjille, jotka kotonakin jaksavat perheelle joulua. Mopoautokuskit ovat suosikkejani.

Saisi siellä olla muutamia kuuluisuuksia. Fjodor Mihailovitsin maalaan kaikkiin kuviini. Martin Luther King kuuluisi mukaan, kun ymmärsi sanoa, että meidän on luovuttava joko väkivallasta tai olemassaolosta. Ja Saarikosken Pena, kun se on nykyään aina siellä missä minäkin. Litti olisi kymppipaita päällä. Joku viidentoista ikäinen olisi reppuineen kysymässä, mitä leirille otetaan mukaan. Onko oma tyyny hyvä idea?

Olisihan siellä majatalon väki ja ne eläimet, joiden syöttökaukalo on nyt otettu parempaan tarkoitukseen. Ehkä Afrikassa käynyt Tiina maalaisi yhden seepran. En panisi pahakseni, jos Virtasen Timo parkkeeraisi sinne vanhan Mini Cooperin, sillä on se niin sympaattinen auto, kuin uskollinen kotieläin.

Soittaisin itte Talibanille, että mitäs jos tulet sinäkin.

Jeesus että se pyhän yön yhteishenki tekisi meille kaikille jumalaisen hyvää. On mestarin juhlat ja kaikki paikalla. Jumala on syntynyt meille.

Näillä ajatuksilla toivotan hyvää joulua kaikille ystävilleni, tutuille ja tuntemattomille.

Onnettomuus, enemmän kuin onnettomuus 3/3

Nuori tyttö oli käynyt kaverinsa kanssa vaateostoksilla kaupungin keskustassa. Hän kyyditsi kaverinsa tämän kotiin ja lähti sitten kevytmoottoripyörällä omaan kotiinsa. Hän ajoi tuttuun T-risteykseen kuorma-auton perässä. Kolmion takaa tullut pakettiauto huomasi ison auton, mutta ei sen takana tullutta tyttöä.

Tyttö lensi moottoripyörän selästä ja osui suojatien merkkiin. Jos sitä kylttiä ei olisi ollut siinä, tyttö ehkä eläisi tänäänkin.

Vielä monen vuoden kuluttua mietin toisinaan sitä, miksi juuri siihen piti perustaa suojatie. Muistelen tyttöä ja mietin, missä hän olisi jouluaan viettämässä, jos olisi saanut elää.

Onnettomuus, enemmän kuin onnettomuus 2/3

Tämä sattui nykyisestä kodistani muutaman kilometrin päässä, mutta tapahtuma-aikaan asuin vielä aivan toisaalla. Lehtiuutinen jäi kuitenkin mieleen.

Ohitustien alta räjäytettiin kalliota. Yksi irtolohkare lensi monta sataa metriä, putosi ohi ajaneen auton kattoikkunasta sisään kuin golfpallo ja surmasi etupenkillä olleen matkustajan.

Tarkoituksellisesti tähtäämällä ei osuisi ikinä.