Myytinmurtajat 1/3

Viime vuonna ilmestyneessä Halavan, Helinin ja Salmen kirjassa Kansankirkon myytinmurtajat on terävä erittely siitä, millaiseksi kirkon rooli nykyään nähdään.

Ensimmäistä ryhmää on se ajattelu, jonka mukaan kirkko on eräänlainen kuntokeskus. Terveeseen elämään kuuluu melko säännöllinen harjoittelu ja käyntimäärä silloin, kun terveys ja kunto ovat kohdallaan.

Toisessa ryhmässä päätellään, että kirkko on sairaala. Se on varikkokäynti, jotta elämä saataisiin taas raiteilleen.

Kolmanneksi kirkko voidaan ymmärtää rajavartiolaitokseksi. Kirkon ei tarvitse näkyä millään tavoin, mutta se estää vieraita uskontoja valtaamasta Suomea. Samalla taataan yhteiskuntarauhaa ja järjestystä.

Vai olisiko olemassa myös jokin neljäs tie?

Keskellä hyvinvoivaa asuinaluetta

Auschwitzin vapauttamisesta on kulunut 65 vuotta. Siellä en ole ollut, mutta Dachaussa kyllä.

Dachau on viehättävä pikkupaikka Münchenin lähistöllä. On ihmisiä, joiden kotikaupunki se on, eikä siellä asumisessa ole tietenkään mitään pahaa, mutta siitä huolimatta tulee hieman kummallinen olo, kun lukee Dachaun rautatieaseman suuresta mainostaulusta: "Sydämellisesti tervetuloa!"

Merkillinen vaikutelma tulee myös siitä, että leiri on keskellä hyvinvoivaa asuinaluetta.

Kummallisin on omakotitalo, joka on rakennettu kolmen metrin päähän keskistysleirin muurista ja jonka yläkerran ikkunoista on esteetön näköala keskitysleiriin.

Opas kertoi, että tämän talon asukkaita oli haastateltu ja heiltä oli kysytty, miltä tuntui asua sellaisella paikalla. Vastaus oli kuulunut: "Eipä juuri miltään. Turistit lähtevät kello viideltä pois."

Voitaisiin sanoa yksinkertaisesti että "me"

Sanotaan, että liikennekuri on höltynyt ja että piittaamattomuus liikenteessä on lisääntynyt.

Ehkäpä niinkin, mutta liikenne olemme me.

Alirankattu lapsi

Jonkun vähän vanhemman shakkipelaajan suusta olen kuullut käsitteen "alirankattu lapsi".

Shakinpelaajat on rankattu kansainvälisesti ns. elopisteiden ja kansallisesti selopisteiden mukaan. Ne kuvaavat sitä, kuinka pelaaja on peleissään menestynyt ja kuinka hyviä hänen vastustajansa ovat olleet.

Lapset ja nuoret ovat melkein aina alirankattuja. He kehittyvät nopeasti, mutta heillä ei ole takanaan sellaista määrää kilpailupelejä, että he olisivat ehtineet osoittaa tasonsa. Suorituspisteet laahaavat aina kykyjen ja osaamisen takana.

Siksi vanhat pelaajat usein aliarvioivat nuoret vastustajansa. He tuijottavat liikaa suorituspisteitä.

Uskon, että tämä kuvaa sitä, miten vanhemmat ihmiset yleensäkin suhtautuvat nuorempiinsa. He eivät käsitä, että nuorten saavutukset ja heidän saamansa arvostus tuskin milloinkaan ovat heidän osaamisensa ja kykyjensä tasolla.

Vastaavasti vanhat ihmiset ovat ylirankattuja. Tässä 52 vuoden iässä alan hiljalleen käsittää, että puhe vanhuuden viisaudesta on lähinnä ylirankkauksen tuomaa näköharhaa.

Jos olisin hakkeri

Jos olisin hakkeri, kehittäisin tietokoneohjelman, jonka asentaisin aika monen ihmisen koneelle. Se poimisi sähköposteista ja muista viesteistä imperatiivit ja vaativat sävyt.

Niihin törmätessään ohjelma ottaisi tietokoneen koko näytön haltuunsa ja kirjoittaisi ruudulle suurella fontilla: "Ennen kuin yrität muuttaa toista, katso ettei hän ole suorituskykynsä rajoilla jo sellaisena kuin on."

Tähän Markku Envallin ajatukseen törmäsin viime syksynä, enkä pääse siitä irti.

Namusia köyhille

Haitin asiat ovat aina olleet huonosti.

Vuonna 1971 tuolloin 19‑vuotias Jean Claude "Baby Doc" Duvalier julistautui diktaattori-isänsä kuoleman jälkeen elinikäiseksi presidentiksi. Hän hallitsi vuoteen 1986 saakka, jolloin hän joutui pakenemaan maasta.

Suomessa asti tunnettiin Baby Docin kohtuuttomuus ja julmuus. Muistan lukeneeni esimerkiksi lehtiuutisen siitä, kuinka hän ajeli pitkin Haitin pääkaupungin katuja ja heitteli loistoautonsa avoimesta ikkunasta kadulle seteleitä köyhien kisattavaksi, niin kuin Suomessa abiturientit viskovat namusia alakoululaisten jalkoihin.

Käsittääkseni Haitiin ei voi tutustua Suomessa esimerkiksi kirjallisuuden avulla. Melko surkean naapurimaan mutta hieman paremmin jaksaneen Dominikaanisen tasavallan todellisuutta kuvaa perulaisen Mario Vargas Llosan romaani Vuohen juhla. Se on erinomainen kirja.

Väsy ja nälkä

Oikein ministereitä myöten esitetään, että koulupäiviä olisi pidennettävä.

Keskeltä ei voi pidentää, joten se on tehtävä jommastakummasta päästä. Kukaan ei vain ole kertonut kummasta.

Otetaanko pois viimeisetkin yhdeksään menot? Onko raahauduttava entistä useammin unentokkurassa kouluun?

Vai jatketaanko iltapäivää niille tunneille, joista ei tiedä onko koululaisella silloin enemmän nälkä vai väsy? Työpaikoillakin kovin moni on kello kolmen jälkeen vain tekevinään työtä, ja jos ministeri itse on kokouksessa, hän tuntee silmäluomiensa painon.