Ystävinä erottu... just joo

 
Erosta kerrottuaan kovin monet lieventävät uutista sanoilla: "Mutta ystävinä me on erottu."

Olen ihmetellyt, mitä hurskasta tuossa ystävinä eroamisessa on.

Tietysti on hyvä, että lapsen vanhemmat kykenevät sopimaan lasten tapaamisista asiallisesti. Ymmärrän senkin, että joku eroaa alkoholisoituneesta puolisostaan surumielin, vain sen takia ettei kykene jakamaan kahden ihmisen ja viinan kolmiodraamaa.

Mutta muuten.

Miten ystävien ero voisi olla kauniimpi kuin vihamiesten ero? Eikö päinvastoin?

Tohdin epäillä, että todella rakastamastaan voi irtaantua vain vihalla. Jos parhaina ystävinä erotaan, sopii kysyä onko koskaan rakastettu.