keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Presidentin vaimona ei ehkä ole kivaa

Neljä vuotta sitten törmäsin lehtijuttuun, jossa kerrottiin presidenttien puolisoista. Sitä lukiessa tuli mieleeni vanhan Raamatun sananlasku: "Jos hunajaa löydät, syö kohtuullisesti, muuten kylläännyt siihen ja annat ylen."

Presidenttien puolisoista vain ensimmäinen, rouva Ståhlberg pyrki tähän tehtävään. Paasikiven vaimo ja Tarja Halosen mies taisivat pitää asemastaan.

Muilla on ollut nihkeätä. Presidentti Kallion vaimo puhui suorastaan linnatuomiosta ja sanoi, että olisi mieluiten mennyt kotiinsa Nivalaan. Sylvi Kekkonen sanoi vaalituloksen jälkeen, että pitää vain kestää ja olla uljas ja urhoollinen.

Eeva Ahtisaarta ärsytti se, että piti olla antamassa haastatteluja ja aina täytyi olla mielipide joka asiaan. Voittoisasta vaali-illasta hän sanoi, että vain näytteli iloista. "Sisimmässäni olin hämmentynyt ja yksin".

Korkeissa viroissa on se rasitus, että aina on joku turvamies ulkopuolella, kun vessan ovessa on punainen päällä. Aina on joku apulainen tekemässä jotain minkä mieluiten hoitaisi itse.

Presidenttikauden jälkeen ei ole helppo palata normaaliin elämään. Näin sen sanoi Tellervo Koivisto: "Ihmettelet, miten raskaiksi ulko-ovet ovat käyneet. Kestää kauan ennen kuin oivallat, ettet ole kahteentoista vuoteen avannut ovia itse. Toisekseen olet itse kaksitoista vuotta vanhempi. – – Miten toimii tiskikone, pesukone, uuni, mikro, radio, tv, pölynimuri, monitoimikone? – – Tunnet itsesi täydelliseksi idiootiksi. Et osaa mitään, et muista mitään."

Jenni Haukion mieltymyksistä en tiedä mitään.

Ei kommentteja: