Jos jalkapallo ei kiinnosta, sulkee maailmassa miljardi
ovea.
Viikolla pelattiin leirikeskuksen hiekkakentällä nuorten
kanssa. Hienoa oli. Tänä aamuna luin paikalliseen
puulaakijalkapalloturnaukseemme osallistuneiden joukkueiden Fish Unitedin ja
Suomisäärten Facebook-sivuja. Mukavasti huvitti.
Puolelta päivin soitti Kähkösen Pentti, 70-vuotias alati
vetreä pelimies. Hän oli innoissaan oman joukkueensa menestyksestä,
yllätyshopeasta.
Rippilapseni taistelevat
Veikkausliigan mitaleista. Toivon menestystä.
Kaikkein parasta taisi olla, että tänään iltapäivällä menin
Malmilla huoltoaseman palvelutankille. Tankkaaja sanoi olevansa brasilialainen,
ja minä vein jutun jalkapalloon. Kysyin, kumpaa hän pitää parempana Garrinchaa
vai Peléä. Mies vastasi empimättä että Pelé, koska hän voitti enemmän.
Siitä sai aiheen kysyä, muistaako hän Pelén sisäteräsyötön Brasilian neljänteen maaliin vuonna 1970, siihen samaan, jolla Carlos Alberto
sitten niittasi pelin, ja totta kai hän muisti.
Yhtäkkiä olimme samaa hurmosta. Ei ollut kulttuurieroja, ei
asiakkaan ja duunarin suhdetta, ei maahanmuuttokysymyksiä. Oli vain tuon
sykähdyttävän liikkeen muisto. Yhden kerran tuo euron palkan tankkauksestaan
saava brasilialainen oli minun kanssani yhtä. Me kaksi ymmärsimme toisiamme
paremmin kuin ketkään kaksi muuta tässä maailmankaikkeudessa.
Se Pelén syöttö on kauniimpi kuin Titicacan sinisyys,
auringonlasku Välimerellä tai kesäinen Punkaharju.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti