keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Romanihautajaisten jälkipuheet ja Petelius

Olen koko ikäni ja kaikissa elämäni paikoissa tuntenut olevani jostain muualta tullut. Tämä sivullisuuden kokemus on vaikuttanut siihen, että minun on ollut helppo asettua luonnostani vähemmistön puolelle.

Vähemmistöjen joukossa minulla on ollut suosikkini, joiden tarina on koskettanut aivan erityisesti. Maailmanlaajuisesti olen tuntenut poikkeuksellista myötätuntoa intiaaneja kohtaan. Osin tämä johtuu pitkästä Etelä-Amerikan matkastani, jonka aikana inkakansa tuli tutuksi. Toisaalta etukäteinen myötätuntoni sai minut suuntaamaan heidän luokseen.

Maantieteellisesti lähempiä suosikkejani ovat olleet ruotsinsuomalaiset, saamelaiset ja varsinkin romanit.

Romanien hautajaisista ja niiden jonkinlaisesta esimerkillisyydestä olen kirjoittanut viime aikoina kahdesti, ensin blogissani ja sitten perusteellisemmin ja hiotummin Aamulehden kolumnissani. En osaa tarkkaan sanoa, kuinka laajaa kiinnostusta kolumni herätti. Kukaan ei ole väittänyt tekstiäni vastaan, mutta "mitäpä siitä kinaamaan, selvästä asiasta".

Kohta Aamulehden kolumnin jälkeen kirjoitin Facebookiin Peteliuksesta ja hänen saamelaissketseistään. Siitä avauksesta syntyi laaja keskustelu. Aivan kaikki eivät olleet kanssani samaa mieltä. Useimmat heidän kommenttinsa olivat kuin koulukiusaajien käsikirjasta: "Mitäpä vanhoja kaivelemaan, ja vitsiähän se vain oli. Oma syy jos ei huumoria ymmärrä."

Ei kommentteja: