tiistai 25. elokuuta 2020

En jaksa yhtämittaisesti kuuttakaan tuntia

Siirtymnen kahdeksan tunnin työpäivästä kuuteen varmaankin laskee työtehoa neljänneksellä, jos tehtävät ovat yksinkertaisia ja jos työntekijä saa palkkansa lähinnä siitä, että luovuttaa omaa aikaansa työnantajan käyttöön. Jos odotetaan ajattelukykyä tai peräti luovuutta, tilanne on toisenlainen.

Väitöskirjan tekeminen oli minun henkilökohtainen työaikakokeiluni. Käytössäni oli kahden vuoden rajallinen aika, ja siksi oli oltava nopea ja tehokas. Itsekurin ongelmat ratkaisin hankkimalla netistä kellokorttisovelluksen.

Päätin, että joka arkipäivä työskentelisin kahdeksan nettotuntia. Vessakäynnit, ruokailut ja satunnaiset tauot eivät mahtuneet näihin tunteihin. Lisäksi päätin uhrata väitöskirjalleni  lauantaisin neljä tuntia, ja niin itseltäni vaatimiani viikkotunteja oli yhteensä neljäkymmentäneljä. Joulunpyhät ja pääsiäisen pidin vapaina.

Käytännössä en aivan kyennyt kahdeksan nettotunnin päiviin. Vajaita päiviä oli paikattava ainakin lauantaina ja monesti myös sunnuntaina.

Kahdeksan tunnin yhtämittaiseen työskentelyyn en yltänyt ikinä, vaikka olisi ollut mukava pitää illalla vapaata. Jos aloitin aamuyhdeksältä, viimeistään kahden aikaan iltapäivällä aivoni olivat täysin tukossa. Oli pakko pitää tauko ja jatkaa illalla. Olin jo aiemmin oppinut, että väsyneillä aivoilla ei tee mitään.

Ei kommentteja: