keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Laittakaa tasan

Olen ollut siinä käsityksessä, että pelastuslaitokset eivät enää pelastaisi puuhun kiivenneitä kissoja, mutta ilmeisesti ainakin pohjoisessa Suomessa kissatkin ansaitsevat tulla pelastetuiksi. Kuulemma työ tehdään vettä ruiskuttamalla. 

Myös pienemmät lemmikit saavat pelastajat liikkeelle. Eräässä perheessä hamsteri oli joutunut kaapin ja seinän väliin. Pikkutytöllä oli kova hätä, ja niin äiti soitti pelastuslaitokselle.

Ensin kaappi tyhjennettiin tavararoista, ja sitten sitä siirrettiin niin, että hamsteri vapautui. Pikkutyttö oli ikionnellinen, ja myös kaikki aikuiset tunsivat helpotusta. Lopuksia kaappi palautettiin sijoilleen, ja tavarat saivat oman paikkansa.

Viikkoa myöhemmin äiti toi pelastajille leipomansa pullat. Mukana oli myös pikkutyttö, joka oli ostanut konvehtirasian omilla viikkorahoillaan. Siis omilla rahoillaan. Konvehtien saatteeksi tyttö sanoi: "Laittakaa tasan niin, että kaikki saavat."

Ei kommentteja: