Pitkän matkan huutelua

Joskus keskusteleminen on ylivoimaisen vaikeata.

Kun pitkän junan toinen pää on Helsingissä ja toinen jossain Oriveden ja Länkipohjan välillä, miten ne junan eri päissä olevat ihmiset mielekkäästi keskustelisivat ympäröivistä maisemista tai siitä, kannattaisiko hypätä junasta pois?

Keskustelu menee huutelemiseksi, ja viesti hukkuu yleiseen hälinään. Ei löydy edes yhteistä puheenaihetta.

Neropatteja liikkeellä

Pirkkalassa sijaitseva Kyöstin Siwan ryöstö on herättänyt laihaa valtakunnan tason julkisuutta. Joku sankari oli poikennut tekosillaan heti aamutuimaan, jolloin ryöstettävänä tuskin oli muuta kuin kaupan pohjakassa.

Pirkkalassa on ollut neropattirikollisia ennenkin.

Aikanaan Sankilan postiryöstäjä pakeni rikospaikalta hiihtämällä. Hänet tavoitettiin kotoaan.

Toinen älypää murtautui paikalliseen kapakkaan heittämällä polkupyörärallin ikkunasta sisään. Hän kömpi syntyneestä aukosta sisään ja sai sisällä olijoilta julmaa palautetta: "Olisit odottanut edes sulkemisaikaan saakka."

Missä Jumala oli?

Kun Estonia upposi ja 800 ihmistä meni meren pohjaan, oltiin kyselemässä, missä Jumala oli tuona myrsky-yönä.

Itämerellä paraikaa palavalta Lisco Glorialta pelastettiin kaikki 236 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Odottelen tässä vastaavaa kysymysten tulvaa.

Kaipaan vaarallisia asioita

Olen silmät suut täynnä turvallisuuden ideologiaa. Kaipaan vaarallisia asioita ja haluan keveitä varustuksia. Intohimoni on tunne elämän rajallisuudesta.

Muistelen ikivanhaa Raamatun kertomusta: "Saul puki Daavidin ylle oman sotapaitansa, pani pronssikypärän hänen päähänsä ja puki hänen päälleen haarniskan. Daavid sitoi vielä miekan vyölleen. Mutta näissä varusteissa hän ei pystynyt kävelemään, sillä hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt sellaisia. Daavid sanoi Saulille: 'Minä en voi näissä edes kävellä. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.' Ja Daavid riisui ne yltään. Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista."

Väsymys ei ole sairaus

Väsymyksestä ja erityisesti työhön liittyvästä väsymyksestä on ruvettu puhumaan niin kuin se olisi sairaus. Sen hoitamiseen ei kuitenkaan tarvita lääkkeitä, sillä normaalisti väsymys poistuu lepäämällä. Ei se sen kummempaa ole.

Tietysti väsyneenä oleminen ei ole mukavaa. Siitä huolimatta me tarvitsemme sitä. Se on ihmisen suojamekanismeja aivan niin kuin kipu, nälkä ja jano. Jos ihminen ei väsyisi, hän olisi vaarassa juosta itsensä kuoliaaksi.

Propagandaa

Minulla ei ole kovin hyvin perusteltua mielipidettä ruotsin kielestä. Olen sitä tosin tarvinnut, viimeksi eilen.

Olen kuitenkin ihmetellyt pitkään, kuinka helposti tiedotusvälineissä on nielaistu propagandistinen ilmaus "pakkoruotsi". Sitä käytetään niin kuin se olisi hyvinkin korrekti ilmaus.

Suomen koululaitoksessa on monia oppiaineita, joita pitäisi nimitellä samaan tapaan: pakkomatematiikka, pakkoäidinkieli, pakkobiologia, pakkoliikunta...

Melkein kaikki oppiaineet ovat ainakin jollain luokkatasolla pakkojotain.

Jos katto romahtaisi pappien päälle

Kuluneella viikolla Suomen kirkossa oltiin synodaalikokouksia. Papit kokoontuvat niihin noin kuuden vuoden välein. Tampereella saattoi nähdä yhdellä kertaa yli 400 pappia, ja paljon oli väkeä muissakin kirkollisissa pääkaupungeissa.

Salissa istuessani en voinut olla ajattelematta, mitä olisi tapahtunut, jos katto olisi yhtäkkiä romahtanut ja kaikki papit olisivat kuolleet. Millainen olisi kirkon tulevaisuus tuollaisen romahduksen jälkeen?

Ainakin olisi kadonnut suuri määrä melkeinpä muotihokemaksi kasvanutta "hiljaista tietoa". Hetken seurakunnissa elettäisiin täydessä kaaoksessa, kuin isää ja äitiä vailla.

Vähitellen siitä kuitenkin noustaisiin. Uskomista ei voisi enää ulkoistaa. Olisi tehtävä se itse.