Kaunein ääni

 
Mikä on maailman kaunein ääni?
Oven rapsahdus ja askeleet, kun kauan odotettu tulee kotiin.
 

Invaliditeetille naureskelu

Joillekuille suomalaisille Martti Ahtisaaren Nobel-palkinnossa on ollut nieleskelemistä. Ei ole ollut helppoa tunnustaa, että ajoittain naureskelun kohteeksi laitettu Ahtisaari on oikeasti suurmies, joka on samaa sarjaa kuin Jean Sibelius ja Paavo Nurmi.

Presidenttinä Ahtisaari oli ehkä keskinkertaisuus. Hän oli ollut liian pitkään ulkomailla eikä oikein käsittänyt suomalaista elämää. Hänen uudenvuoden puheitaan ei jaksanut kuunnella. Diplomaatin kieli ja olemus olivat niin syvällä hänessä, että sanomisista ei löytynyt tarttumapintaa.

Anteeksiantamatonta on sen sijaan se, että Ahtisaaren kävelytapaa pilkattiin. En koskaan voinut käsittää, miten se oli mahdollista Suomen kaltaisessa sivistysmaassa. Invaliditeetille ei pitäisi koskaan nauraa, ei silloin kun sen haitta-aste on 100 %, muttei myöskään silloin, kun se on 10 %.

Peruskysymys

 
Putkahtipa tuossa mieleeni, että jos opettaisin uskontoa.
Ja silloin Kristus itse istuutuisi etummaiseen pulpettiin.
Niin miten minä opettaisin Jeesukselle uskontoa?
 

Hupsusti roikkuva sormi

Puhutaan nuorten väkivallasta. Puhutaan niiden miesten väkivallasta, jotka tarttuvat metsästysaseeseen ja ampuvat.

En kuitenkaan pääse irti siitä, kuinka olin yli kymmenen vuotta sitten katsomassa Tampereen työväenteatterin esitystä Tie Tampereelle.

Kaksi keski-ikäistä rouvashenkilöä olivat suunnattoman huvittuneita siitä, että eräältä näytelmän henkilöhahmolta oli sormi repeytynyt irti. Naurulla ei ollut rajoja. Kuinka hupsusti se siinä heidän mielestään roikkui.

Hämärää kohti

Kirjoittaessani tätä on perjantai 17. lokakuuta. Kello on juuri astunut ratkaisevan askeleen klo 16:n yli. Tämä tarkoittaa, että minun on myöhäistä jättää hakemus avoimena olevaan Pirkkalan seurakunnan kirkkoherran virkaan.

Päätökseni yleisistä syistä voin sanoa, että virkaan on yhdeksän hakijaa. Heistä kyllä löytyy laadukas vaihtoehto.

Yksityisesti: Olen seissyt avoimen oven edessä ja nähnyt sisällä olevat mahdollisuudet. Näkymä suuresti houkutteli, mutta en kuullut kutsua.

Nyt olen sulkenut lopullisesti oven.

Käännyn pois ja menen toista tietä. Valot ovat jääneet selkäni taakse, ja kuljen hämärää kohti.

Mummot ja papat

On oltu nuorten kanssa reissussa ja on puhuttu mummoista ja papoista. Jollain tavoin on vavahduttavaa nähdä, että ylivoimainen nuorten enemmistö on huolissaan ainakin yhdestä isovanhemmastaan.

Hellyyttävää on huomata, että tosi moni on oppinut kalastamaan juuri isoisänsä ansiosta.

Hieman huvittavaa on taas kuulla, että mummot eivät ollenkaan luota lastenlastensa saavan kotonaan riittävästi ruokaa.

Iäkkäiden ulkoilupäivä, pissapäivä, ruokapäivä

Nyt torstaina vietetään valtakunnallista iäkkäiden ulkoilupäivää.

Lehmien ulkoiluoikeus on taattu lainsäädännöllä, ihmisten ei. Vuonna 2005 julkaistun asetuksen mukaan lypsylehmien on päästävä jaloittelemaan 60 päivänä toukokuun alun ja syyskuun lopun välisenä aikana.

Ulkoiluttamiseen tarvitaan ihmisiä. Jos ulkoiluttaminen olisi kännykän lisäominaisuus, ongelma olisi varmaan hävitetty Suomesta jo moneen kertaan.

Eikä tämä ulkoilupäivä riitä.

Miten olisi perjantainen iäkkäiden pissapäivä, jolloin yhdenkään vanhuksen ei tarvitsisi kuulla: "Laske allesi, koska hoitaja ei ehdi."

Lauantaina voisi olla iäkkäiden ruokapäivä. Silloin yhdenkään vanhuksen ei tarvitsisi vähän nälissään lusikoida soppaa, jonka ainoa hyvä puoli on siinä, että sen syömiseen ei tarvitse hampaita.