lauantai 11. toukokuuta 2013

Wartburg saksalaisen moottoritien penkereellä

Tapahtui vuonna 1996.

Saksan moottoritiellä oli pientareelle pysähtyneenä ja luultavasti konerikon tehneenä puolalainen Wartburg. Auton vieressä seisoskelleet ihmiset olivat saksalaisten ylenkatsomia naapureita, ja heidän autonsa oli luhistuneen Itä-Saksan teollisuustuote.

Voi kuvitella, että autoa ajanut perheenisä sai kuulla kunniansa, kun vaimo motkotti: "Mitäs minä sanoin! Ei tällä romulla olisi pitänyt mihinkään lähteä. Oli sinun ideasi tulla tänne. Olisi vain pysytty kotona."

Lapset itkivät. Mies ihmetteli, mitä voitaisiin tehdä; samaan aikaan yritti hoitaa tilannetta ja pysyä tyynenä saamansa ryöpytyksen keskellä.

Kuitenkin konerikko oli vain osattomuuden lopullinen sinetti. Puolalaisturistien köyhyyden tunne oli alkanut jo silloin, kun voimaton kaksitahtikone oli riittänyt kuljettamaan vain hitaalla rekkakaistalla kuorma-autojen seassa. Vasenta kaistaa kiisivät isot ja kalliit autot, monet niistä kaksinkertaisella nopeudella Wartburgiin nähden.

Puolalaisturistit saivat kokea, että köyhyys ei ole niinkään fyysistä puutetta, vaan sitä ettei voi elää samoin kuin ympäristössä yleensä eletään. Se ei ole tiettyä nopeutta - tottahan vanhan Warren kahdeksankymmentä kilometriä oli kovempi vauhti kuin mihin ihminen on alkuaan luotu. Oleellista oli, että nopeus oli sata kilometriä hitaampi kuin muilla.

Oma näkökulmansa on siinä, että vain joitakin vuosia aiemmin sama Wartburg oli ollut Puolassa ylpeyden aihe. Naapurit kadehtivat, kun heidän tuloillaan ei ylletty samaan.

Ei kommentteja: