lauantai 9. marraskuuta 2013

Absraktiosoppaa

Vanhan tarinan mukaan teräväsanainen pappi oli vastannut kirkon ovella saamiinsa kiitoksiin: "Katsotaan, miten se saarna viikolla vaikuttaa."

Ajatusta voi soveltaa tuoreeseen Pekka Himasen tutkimukseen, jonka pitäisi avata näkymiä kansakunnan tulevaisuuteen. On vaikea nähdä, että tekstit kaikessa abstraktisuudessaan ja modernien hokemien toistamisessaan vaikuttaisivat jollain havaittavalla tavalla maailmanmenoon. Tutkimus on globaali mustetahratesti: kuka tahansa voi päätellä sen pohjalta mitä tahansa.
Voi tietysti toivoa, että kohun innostamina ruvettaisiin miettimään, kuinka paljon yleensäkin tehdään tutkimusta, joka vain hämmentää keittoa ilman, että se tuottaisi lautaselle jotain syötävää.

Abstraktiosoppaa on paljon erityisesti sosiaalitieteissä, mutta on sitä muuallakin.

Viime aikoina olen perehtynyt ainoaan Pentti Saarikoskesta tehtyyn väitöskirjaan. Tutkija Janna Kantola on tehnyt epäilemättä suuren työn selvittäessään Tiarnia-sarjan gnostilaisia teemoja, ja siksi on ikävä sanoa, että jos väitöskirja jostain näkökulmasta puhaltaa Saarikosken yltä sumua pois, se korvaa tämän sumun moninkertaisesti omien viittaustensa ja käsitepeliensä hämärällä.

Ei olisi paljon vaadittu, että lukija kirjan lopetettuaan ymmärtäisi teoksen aiheesta hieman enemmän kuin ennen lukemisen aloittamista.

Ei kommentteja: