Joskus jään miettimään ihmisiä, joita elämäntarinani on vain hipaissut ja jotka ovat ohuella kosketuksellaan saaneet pohtimaan, kenestä on mitäkin tullut.
Koulun ensimmäiseltä luokalta muistan kaksossisarukset, tytön ja pojan. Heiltä ei oikein onnistunut lukeminen eikä kirjoittaminen, eivätkä yksinkertaisimmatkaan laskutehtävät tulleet ratkaistuiksi. Opettaja ei onnistunut avaamaan heille yhteenlaskun saloja.
Ajoittain tuskatuneelta vaikuttanut opettaja pääsi heistä lopulta eroon, ja heidät siirrettiin jonnekin muualle, en tiedä minne.
Jäi mieleen, että ollessaan vielä luokallamme poika oli kerran poissa koulusta. Sinä aamuna oppilaiden keskellä kulki täysin varmana pidetty tieto, että hän olisi ryöstänyt kotinsa lähellä olleen kioskin. Yhdenkään oppilaan mieleen ei tullut ajatus, että seitsemän vuotiaan pojan tekemä ryöstö olisi ollut jotenkin epäuskottava. Ryöstö mikä ryöstö.
Vankilatuomion pituutta pohdittiin, vaikka poika ei ollut ainakaan koulussa huonotapainen.
Seuraavana aamuna poika tuli kouluun. Kukaan ei sanonut tapauksesta mitään. Huhua ei kumottu, ei vahvistettu. Luokan elämä jatkui entiseen tapaan. En tiedä, saiko hän koskaan selville, että hänet oli mainittu kioskin ryöstäjäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti