Maalaisjärkeä, sen puutetta ja läsnäoloa 1/2

Tämä kirjoitus ei ole suunnattu Postia vastaan, ei edes byrokratiaa vastaan. Kertomani tapaus on vain esimerkki maalaisjärjen puutteesta ja siitä, että asiat tehdään hankalimman kautta.

Tuttuni kertoi pudottaneensa rippijuhlien kiitoskortit postilaatikkoon ilman postimerkkiä. Huomattuaan asian hän soitti Postin asiakaspalveluun kysyäkseen, miten virheen voi korjata. Asiakaspalvelun mukaan ei käynyt, että hän olisi mennyt postilaatikon luo klo 16.30, kun laatikko tyhjennettäisiin. Postinkantajan silmien alla hän olisi laittanut merkit kuoriin. Ei käynyt sekään, että merkittömät kuoret olisi toimitettu paikalliseen postiin, jossa postin lähettäjä olisi käynyt liimaamassa merkit. Ei käynyt. Ei käynyt. Ainoa vaihtoehto oli asiakaspalvelun mukaan, että posti kenties toimittaisi kirjeet vastaanottajien lähiposteihin, josta ehkä lähtisi "sinulle on saapunut lunastettava kirjelähetys" -viesti vastaanottajalle.

Tämä on kouluesimerkki ymmärryksen ylittävästä joustamattomuudesta. Valitettavasti on joukko ihmisiä, jotka ongelmatilanteessa päättelevät: "Tehdään kaikkein vaikeimman mukaan. Silloin kukaan ei syytä, että olisi tehnyt väärin. Olen oikein kankea, niin en sählää mitään."

Toimivimpia käytännön elämän sääntöjä on, että moniin asioihin ei saa lupaa, vaikka ne saa anteeksi.

En millään usko, että Postilla olisi jokin pykälä, joka kieltäisi maalaisjärkisen postilaatikkoratkaisun. Vielä vähemmän on kuviteltavissa, että siitä olisi kenellekään mitään ikäviä seurauksia, jos sen mukaan toimisi. Kuka siitä valittaisi? Kiitoskorttien saajatko?

Maaseudulla ei tarvitsisi edes kysyä. Postinlähettäjä Minna olisi odottanut postinkantaja Mikkoa laatikolla. Yhdessä he olisivat liimanneet merkit.