maanantai 4. maaliskuuta 2019

Pitää välttää tuputtamista ja turhaa ideologisointia

Viime sunnuntain Aamulehden kolumniini ovat reagoineet ennen muuta kasvissyönnistä kiinnostuneet. Tekstini käsitteli myös jalkapallofaneja ja uskovaisiksi julistautuneita, mutta heistä ei irronnut kommnetteja. Vegetarismi oli tietysti esillä jo otsikossa, mutta ehkä se on myös erityisen tunneherkkä sana.Tämä viittaa sen ideologisuuteen.

Lihansyönnin ratkaiseva vähentäminen on merkittävimpiä avaimia hiilivapaaseen maailmaan. Asiat eivät kuitenkaan parane sillä tavoin, että vain erityisen ajattelevat ihmiset kääntävät elämäntapojaan.

Siksi on tarkkaan harkittava niitä sanoja, joilla työssään Scaniaa ja kotiloissaan vanhaa Volvoa ajavat miehet saataisiin mukaan. Muutos vaatii viisautta ja sitä, ettei heitä ärsytetä taitamattomalla tuputtamisella ja turhalla ideologisoinnilla. Uusi elämäntapa on mahdollinen, eivät nämä miehet enää sulje lounassalaatinkaan päälle.

Erästä kommentaattoriani mukaillen ihminen voi olla juomatta viinaa ilman absolutistiksi julistautumista. Se on viisaasti ajateltu.

1 kommentti:

Rulla kirjoitti...

Hmmm. Kyllähän nämä tekstit ajatuksia herättivät, mutta mutta... On totta, että monet ärsyyntyvät ismeistä, mutta maailma on täynnä ismejä ja tässä on lähinnä kyse kulttuurisesti hyväksytyistä ismeistä. Vieläpä eritasoisista ismeistä. Nykyään on muodikasta tehdä kärpäsistä härkiksiä ja pitää esimerkiksi kasvissyöntiä kommunismiin verrattavana aatesuuntana ja viskata samaan jorpakkoon keliaakikot ja ruoka-aineallergikot, aiheuttaen samalla viimeksimainituille sairaalareissuja. Alkottomuus vaatii usein selityksekseen vähintään lääkärintodistuksen. Pyöräily töihin tekee ihmisestä epäilyttävän ituhipin ellei sitä voi selittää triathlonreenaukseksi. Erilaisuuden kammo on niin sietämätöntä, että toisista on tehtävä itsen kaltaisia keinolla millä hyvänsä, muuten maailma romahtaa. Pahin rikoksista on olla ärsyttävä ja ärsyttävyyteen yleensä riittää se, että olet eri mieltä tai näytät siltä, että olet eri mieltä. Eri mieltä oleminen tarkoittaa sitä, että kehtaat asettua toisten yläpuolelle. Tässä on jotain niin peruspirkanmaalaista, että itkettää.