torstai 15. maaliskuuta 2012

Molemmilla uudet

Joskus yksi ainoa lause jää kiertämään päässä.
"Niillä on jo molemmilla uudet", hän sanoi ja tarkoitti vanhempiaan.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Nollaihmisen paikka on vapaana

Juuri kuolleen Jammu Siltavuoren rikokset ovat kaikkein kuvottavimpia. Pienten lasten houkutteleminen, surmaaminen ja ruumiiden tuhoaminen ovat jotain sellaista, mistä lukeminenkin on vastenmielistä.

Kaikesta huolimatta Jammu Siltavuorella on jollain sairaalla tavalla ollut positiivinen antinsa yhteiskunnalle. Hän on määritellyt jonkinlaisen ihmisyyden nollatason, johon kuka tahansa muu on voinut verrata itseään ja jota ajattelemalla on voinut vakuuttua siitä, että on niitä vielä kurjempia ja kelvottomampia.

”Olen mikä olen, mutten minä mikään Jammu ole.”

Tämä selittää sen, miksi Siltavuori oli vankilassa useiden väkivallan tekojen kohteena.

On kieltämättä kiusallinen ajatus, että loppujen lopuksi Jammu Siltavuori on tehty samoista aineksista kuin kaikki muutkin ihmiset.

Jammu Siltavuoren kuoltua yhteiskunnassamme on nollaihmisen paikka vapaana.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kieltojen suloisuus

Automatkalla kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa minulle nimeämättömäksi jäänyt runoilija kertoi siitä, kuinka hän tekee tekstiä asettaen itselleen keinotekoisia rajoituksia. Hänen runonsa ovat anagrammeja, tai sitten hän määrää itselleen säännön, että jokaisessa sanassa pitää olla y-kirjain.

Vaikutelmaksi jäi, että näistä rajoituksista avautuu jollain merkillisellä tavalla vapauden valtakunta. Tulee ilmaistuksi jotain, mikä ilman sääntöjä jäisi sanomatta.

Ilmiö on tuttu kirjallisuudenhistoriasta. Sensuurin ahdistamana on luotu kirjallisuutta, jonka aiheena on ollut vapaus. Yhteiskunnallisen ahtauden ja sensuurin loppuminen ei välttämättä tehnyt Itä-Euroopan kirjallisuudelle hyvää. Kirjailijat eivät enää tarvinneet vihjaamisen taitoa. Kiertoilmauksilla leikkiminen päättyi.

Jostain samasta oli kyse myös silloin, kun muuan rippikoulussamme mukana ollut roomalaiskatolinen tyttö kertoi, mitä kaikkea hänen kirkossaan ei saanut paastonaikana tehdä.

Seurasin sivusta hänen luterilaisten kavereidensa reaktioita. Tuntui kuin he olisivat ajatuskuplissaan sanoneet: "Miksei meilläkin voisi olla jotain kiellettyä?"

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Kohtuukäyttäjä

Suomalainen perusjätkä Pate Mustajärvi on taas noussut otsikoihin. Hänen kerrotaan käyttävän omien sanojensa mukaan alkoholia kohtuudella.

Tuo sana "kohtuudella" tuo kasvoilleni ironisen hymyn. Syynä on alkoholilaitoksen pappina viettämäni vuosi.

Monesti istuin hoitoväen kanssa raportilla, kun jostakusta juuri kotiutuneesta kerrottiin, että hän oli lähtenyt talosta "kohtuukäyttäjänä".

Ilmaus oli henkilökunnan sisäpiirivitsi. Suomennettuna se tarkoitti: "Huonosti ovat kaverin asiat."

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Äärimmäinen suhteellisuudentaju on julmuutta

Uskon, että edellisen kirjoitukseni kaltaiset Riikat ovat tarpeellisia muistuttajia, jotka auttavat erottamaan tärkeän ja yhdentekevän toisistaan. Kiitän vieläkin Riikkaa hänen oivalluksestaan ja nasevasta ajatuksestaan.

Samalla on muistettava, äärimmilleen viety suhteellisuudentaju johtaa kärsimyksen vähättelyyn ja sitä myötä silkkaan julmuuteen.

Pahimmillaan käydään suhteellisuudentajun nimissä seuraavanlaisia keskusteluja:

– Olen bussipysäkillä ja palelen luuytimiä myöten.
– Älä välitä. Siperiassa on vielä kylmempi.

– Sirkkeli vei minulta sormen.
– Älä välitä. Joltakulta se on vienyt koko käden.

– Minulta on lapsi kuollut.
– Älä välitä. Joltakulta on kuollut kolme lasta.

Kaikesta huolimatta myös pienelle kärsimykselle on annettavaa tilaa. Sekin on sallittava, että joku silloin tällöin voihkaisee vähän pienemmästä kivusta.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Statuspäivitys: mun haima ei toiminut tänään

Viikon reissun ja sitä seuranneen sairastelun jälkeen täällä taas.

Aika usein jonkun seitsemäntoistavuotiaan kanssa käyty keskustelu saa näyttämään asiat uudessa valossa.

Mittasuhteet kääntyivät päässäni ympäri, kun kysyin Riikka-nimiseltä vuonna 1994 syntyneeltä tytöltä (nimi mainittu hänen luvallaan), miten hän oli selvinnyt viime lokakuussa puhjenneen diabeteksen kanssa. Ensin puhuimme asiasta etäisen objektiivisesti, niin kuin maailmaa älyllään hallitseva länsimaalainen tapaa keskustella vaivoistaan. Sairaus on hänelle jotain mitattavaa ja lääkkeillä hallittavaa.

Sitten tuli syrjähyppy johonkin henkilökohtaisempaan. Riikka alkoi puhua elämän tärkeysjärjestyksistä. Hän kertoi lukeneensa sairastumisensa jälkeen Facebookin statuspäivityksiä uudella silmällä. Hän oli alkanut ajatella, minkä kokoisista asioista ihmiset ottavat pattia ja kuinka pienet asiat riittävät kaatamaan joltakulta ihmiseltä kokonaisen päivän.

Lopuksi tuli Riikan järisyttävä lause: "Minä kun voisin joka päivä kirjoittaa Facebookiin, että mun haima ei toiminut tänään tai että minun haimani ei toiminut tänäänkään."

maanantai 27. helmikuuta 2012

Sanan "vittu" musertavasta ylivoimasta

Ei ainoastaan nuorten puheita kuuntelemalla, vaan myös radiota ja televisiota seuraamalla huomaa, että sanasta "vittu" on tullut jonkinlainen suun pakkoliike. Se ei välttämättä tarkoita enää mitään. Se vain putoaa suusta, kun puheessa on liian pitkä tauko.

Olen kyllästynyt siihen samaan tapaan kuin hokemiin "itse asiassa", "lähtökohtaisesti", "globaali" ja "agenda"; tai oikeastaan vielä enemmän, koska se yleisyydessään peittoaa nuo kaikki ja myös suomen kielen karkeudet.

Vittua käytetään kiroilemiseen, mutta sillä on muutakin käyttöä. Se korvaa sanoja "erittäin", "mitä ihmettä", "niinku" ja "tota noin". Aika tuoretta kielirakennetta on jo Hassiseen koneen käyttämä ilmaus: "Vitut minä mikään viisas ole - -"

Huomaan kaipaavani lapsuuteni vanhoja työmiehiä, jotka käyttivät kiroilemiseen sanoja "perkele", "helvetti", "saatana" ja "jumalauta". Eivät nekään kauniita olleet, mutta oli niissä sentään jotain vaihtelua ja ilmaisuvoimaa, toisin kuin tässä kaksitavuisen vitun katkeamattomassa virrassa.