Alle puoli prosenttia

Eräänä heinäkuisena aamuna kuulin radiouutisista, että Aasian pörssit olivat laskeneet 0,4 prosenttia. Ymmärrän tietysti, että talous on tärkeää. Sen mukaan meillä ei ole työtä tai on työtä, ja työtä me taas tarvitsemme saadaksemme ruokaa ja maksaaksemme asumisen.

Siitä huolimatta minun on edelleenkin vaikea käsittää, miksi minun olisi pitänyt tietää tuo kurssimuutos tai miten se on vaikuttanut omaan tai tuntemieni ihmisten elämään.

Sitä vastoin oleelliselta tuntuu se jostain lukemani tieto, että huomattava osa dinosauruksista olikin - ei mitään kerrostalon kokoisia hirviöitä vaan jotain jäniksen kokoisia.

Kiusaamiseen puuttuminen ei ole ihan niin yksinkertaista

Viimeksi Kuopion piispa Jari Jolkkonen on liittynyt niiden ihmisten joukkoon, jotka vaativat koulukiusaamiseen nollatoleranssia. Lähemmässä tarkastelussa ajatus osoittautuu siniseksi unelmoinniksi, joka ei voi toteutua ihmisten maailmassa.

Kyseessä on niin vaikea ongelma, ettei siihen pidä etsiä ratkaisuja pehmoisia puhumalla.

Paljon mainostettu nollatoleranssi voi toteutua vain sellaisilla elämänalueilla, joilla on alkometrin ja nopeustutkan kaltaisia mittalaitteita - ja tuskin sielläkään. Muualla nollatoleranssi on tyhjä iskusana.

Varsinkin henkisen väkivallan edessä opettajan keinot ovat rajalliset.

Muistan esimerkiksi sitä hyvin pätevänä pitämääni miesopettajaa, jonka kanssa keskustelin koulun pihalla eräänä keväisenä iltapäivänä. Hän sanoi olevansa täysin pulassa kuudennen luokkansa tyttöjen kanssa. Hän oli havainnut monimutkaisen vihanpidon maailman, jossa samat tytöt olivat yhtä aikaa sekä kiusattuja että kiusaajia.

Avoimeen solvaamiseen oli mahdollista puuttua, mutta miten saattoi estää katsomasta tietyllä tavalla tai käyttämästä äänensävyä, joka vain aavistuksen verran poikkesi normaalista äänensävystä?

Opettaja sanoi, ettei hän voinut lomauttaa kokonaista koululuokkaa. Hän kertoi tietävänsä senkin, että ongelmia voi ratkoa myös luomalla positiivista ilmapiiriä, mutta jäljellä ollut kuudennen luokan aika ei riittänyt siihen.

"Tai miten ihmeessä minä puutun siihen, kun toinen tyttö sanoo toiselle, että sinä et tarvitse rintaliivejä?"

Myös rippikoululeirillä kiusaamiseen puuttuminen voi olla yllättävän vaikeaa. Useimmiten asia tulee hoidetuksi yleisellä hyväksynnän ilmapiirillä, muttei aina. Ellei kiusaamisesta ole ennakkovihiä, sen havaitsee tarkkasilmäinenkin leirinvetäjä vasta toisen leiripäivän iltana. Sen jälkeen tapausta on tarkkailtava ja otettava siitä selvää. Aivan heti ei voi ryhtyä toimiin senkään takia, että toisen ihmisen leimaaminen kiusaajaksi on yksi kiusaamisen muoto.

Kun on toimenpiteiden aika, ollaan kolmannessa tai neljännessä leiripäivässä, ja vauriot ovat jo syntyneet. Tuloksena on yksi rippikoulukiusattu nuori ja syyllisyyttä poteva leirinvetäjä, jonka on tunnustettava, ettei taaskaan kyennyt.

Ötökoiden pelko

(Kotona taas, leiritauon jälkeen)
Hyönteisten sairaalloisella pelkäämisellä on tieteellinen nimikin, entomofobia. Kyse lienee kuitenkin jostain muusta, kun olen tänä kesänä havahtunut jo aiemmin vahvistuneeseen trendiin, että entistä useammat nuoret säikkyvät sairaalloisesti kaikenlaisia ötököitä.

Monet nuoret hyppivät ja kiljuvat, kun tavallinen ampiainen lähestyy. Juoksennellaan sinne tänne ja hätistellään pikkuruista lentäjää pois. Eivät näiden nuorten isovanhemmat hyppineet mehiläisiä pakoon.

Ei auta, vaikka kuinka selittää, että tavallinen ampiainen ei koskaan käy viattoman seisoskelijan kimppuun. Se hyökkää vain tuntiessaan itsensä uhatuksi. Ei se ole hyttynen, joka vaanii uhria.

Ampiaisten pelkääminen on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka aito yhteys luontoon on heikkenemässä. Mitä enemmän ihmiset puhuvat luonnonmukaisuudesta, sitä kauempana luontoa he oikeasti ovat.

Luonnonmukaiset myrkyt

Tuttu pappi kertoi kahden rippikoululaisen puolustaneen  kannabiksen laillisuutta sillä perusteella, että se on puhdas luonnontuote.

Hyvin on mainonta saanut sanomansa läpi. Kaikki käy kaupaksi, jos paketin kyljessä vain lukee "eko", "bio" tai "luonnonmukainen". Nuo sanat ovat liian usein vain helppo tapa höynäyttää hyväuskoisia.

Olisi syytä palauttaa mieleen, että myös kärpässieni ja kyykäärmeen myrkky ovat puhtaita luonnontuotteita.

                                                                                                                        

Kirkkohäiden mielikuvaharha

Kirkkohäitä vaivaa mielikuvaharha. Monet ajattelevat, että niihin kuuluvat välttämättä vähintään 70 hengen vierasjoukko, kaasot, bestmanit, morsiuskimput, vuokravaatteet, urkumusiikit, riisinheitot, nuorisonseuran talot, juhlaruoat, kakun leikkaamiset, seuraleikit, monet puheet, häävalssit ja usein Virosta rahdatut tuliaiset.

Eivät kuulu.

Yksinkertaisimmillaan kirkkovihkiminen on ollut minulle sitä, että vanha tuttu soitteli Helsingin moottoritieltä ja kertoi ajelevansa Tampereen kautta Pohjanmaalle. Hän kyseli, sattuisiko olemaan perjantai-iltapäivänä puolisen tuntia aikaa, jotta voisin vihkiä hänet ja hänen valittunsa vaikkapa Pirkkalan Vanhassa kirkossa, johon on isolta tieltä vain lyhyt poikkeama.

Paperit olivat kunnossa ja mukana. Ja jos ei nyt, niin vaikkapa paluumatkalla.

Kyselin, oliko heillä todistajia. Ei ollut, mutta sanoin keksiväni jostain pari vaadittua.

Tapaaminen sovittiin tunnin päähän. Tutut poikkesivat kirkkoon ja jatkoivat matkaansa avioparina.

Tai monta kertaa olen vihkinyt olohuoneen nurkassa.

Aika näppärää, sanoisin. Ja samalla sopivan harrasta.

Vanhempansa menettäneet

Hiihtäjäsankari Juha Mieto ei varmaankaan ole syvällinen ajattelija, mutta kansanviisautta hänessä on. Jossain haastattelussa hän kertoi ensimmäisestä ajatuksestaan sen jälkeen, kun oli kuullut vaimonsa kuolemasta: "Vielä kymmenen vuotta tässä on jaksettava." Laskutoimitus perustui siihen, että perheen poika oli äitinsä menettäessään kahdeksan vuoden ikäinen.

Oman vanhemman kuolema on niitä kokemuksia, jota kenellekään lapselle ei soisi. Sitä painajaista joutuu selvittelemään lopun ikänsä. En kuitenkaan ole tavannut ketään, joka sanoisi, että isän tai äidin varhainen kuolema pilasi elämän.

Sen sijaan olen huomannut, että (puoli)orvoksi jääminen antaa elämälle syvyyttä. Vanhempansa menettäneet nuoret ajattelevat perinpohjaisemmin kuin heidän ikätoverinsa. Tuntuu siltä kuin he olisivat onnettomuutensa keskellä saaneet viisi vuotta lisää ikää ja elämänkokemusta.

Muuan perheenisä muisteli omaa nuoruuttaan: "Rippikoulukesänä minä olin perheemme ainoa mies ja tein meille keittiöremonttia samaan aikaan, kun kaverit pörräsivät mopolla ympäri kylää. Vähän lapsellisilta ne tuntuivat."

Toisaalta tuokin poika olisi varmaan pitänyt mieluiten isänsä, vaikka kuinka sai siitä elämänviisautta.

Liikenteessä on kolme outoa asiaa

Liikenteessä kummastelen kolmea asiaa.

Ensinnäkin ihmettelen sitä, miksi minun ikäiseni ihminen saa hypätä ilman päivänkään ajokokemusta vaikka kuinka suuren moottoripyörän ohjaimiin sillä perusteella, että on joskus ajanut henkilöautokortin. Käytännössä tästä ei ole kuitenkaan tainnut koitua kovin paljon haittaa, koska ihmisten itsesuojeluvaisto on paikannut sen, minkä laki on jättänyt auki.

Toiseksi ihmettelen, miksi juuri ajokortin saanut 18-vuotias saa ottaa auton täydeltä ihmisiä vastuulleen, vaikka ei ole ajanut kilometriäkään itsenäisesti liikenteessä. Kovin usein ne kyydissä olevat yllyttävät ajamaan kovaa, ja vain kuljettaja on selvin päin. Viisaampaa olisi, että toisen kanssa saisi ajaa vasta puolen vuoden itsenäisen harjoittelun jälkeen ja takapenkkiläisten kyyditsemiseen tarvittaisiin kahden vuoden rikkeetön ajokokemus.

Kolmanneksi ihmettelen, miksi skootterilla saa kyyditä toista ihmistä. Kun edessä näkee nuoren skootteritytön vaappuvan tien laitaa toinen tyttö takanaan, pelottaa joka kerta. On tässä maailmassa turhempiakin asioita kielletty.