tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ei koulun ongelmia käsirysyillä ratkota

Minimaalisten tietojen varassa maksimaalisia johtopäätöksiä

Helsingissä Alppilan koululla tapahtunut välikohtaus ja sitä seurannut opettajan irtisanominen on kiihdyttänyt kansaa. Opettajaa puolustava nettiadressi on saanut lyhyessä ajassa yli 150 000 allekirjoittajaa.

Käynnissä oleva nettikeskustelu on tyypillinen esimerkki siitä, kuinka minimaalisten tietojen varassa tehdään maksimaalisia johtopäätöksiä. Jälleen kerran puhutaan sekavasta tilanteesta sillä varmuudella, jonka vain täydellinen asiantuntemattomuus takaa.

Mielipiteiden tueksi vedotaan kännykkäkameralla kuvattuun videoon ja iltapäivälehtien kirjoituksiin. Sääliksi käy toimittajia, jotka ovat ensin koettaneet saada tolkkua kiihtyneiden ja omaan pussiinsa puhuvien ihmisten todistuksista. Nyt heidän kiireessä tekemiään tekstejä luetaan niin kuin ne olisivat oikeudenkäynnin pöytäkirjoja. Kukaan ei kysele todistajien lutotettavuutta eikä esimerkiksi sitä, liittyykö tähän välikohtaukseen joitakin aiempia vaiheita, kuten pitkäaikaista vihanpitoa, oppilaan alituisesti huonoa käytöstä tai opettajan toistuvaa taitamattomuutta.


Ennen vanhaan oli paremmin - sanokoon tieteellinen tutkimus mitä tahansa

Keskustelijoiden kiihtynyt mieli saa tukea siitä järkkymättömästä vakaumuksesta, että ennen vanhaan kaikki oli paremmin ja että nimenomaan nykynuoret ovat kelvotonta väkeä. Tämä ajatus istuu niin lujassa, että se ei lähde mihinkään, vaikka tieteelliset tutkimukset puhuisivat aivan muuta: Tosihumalaan juovien nuorten määrä on vähentynyt, samoin tupakointi. Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana opiskelua haittaavien väkivaltatilanteiden määrä on laskenut. Oppilaiden mielestä opettajat ovat nyt oikeudenmukaisempia ja kiinnostuneempia oppilaistaan kuin kymmenen vuotta sitten. - Samalla on valitettavaa, että paljon huomiota osakseen saanut koulukiusaaminen junnaa entisellä tasollaan.

Ainakaan minun koulumuistoni eivät viittaa siihen, että menneisyydessä olisi jokin koulunkäynnin paratiisiaika. Päinvastoin, hirveitä aikojahan ne olivat.


Poikkeustilanteista ei pidä tehdä yleistä sääntöä

Kovaäänisimmät keskustelijat ovat innostuneet opettajien fyysisestä voimankäytöstä. Saas nähdä, milloin aletaan ehdottaa, että tarvittaessa vedetään karttakepillä sormille.

Sen verran sallittakoon opettajille fyysisen voiman käyttöä, että todella uhkaavassa tilanteessa opettajan ei pidä pelätä käräjille joutumista, jos menee väliin heikomman suojaksi. Ääritilanteet ovat kuitenkin ääritilanteita, eikä niistä voi tehdä normaalikäytäntöjä. Poikkeukset voivat vahvistaa säännön, mutta ne eivät tee sitä.

Entä miten ulos heittämiset sopivat naisopettajien keinovalikoimiin? Mitä pitää ajatella tilanteista, joissa opettaja taitamattomuudellaan ensin itse luo "uhkaavan tilanteen" ja sitten ratkaisee sen voimankäytöllä? Sallitaanko koulun lisäksi muissakin yhteiskunnallisissa instituutioissa, että epämiellyttävän ihmisen voi heittää ulos kuka tahansa, jolla on jonkinlainen virka-asema?

Ei koulumaailman ongelmia käsirysyillä ratkota.


Painimalla opettaja menettää auktoriteettinsa

Fyysisen voiman käyttö vie opettajan samalle tasolle ongelmaoppilaan kanssa ja riistää häneltä hänen auktoriteettinsa, jonka varassa hän viime kädessä työtään tekee. Eikä ysiluokkalaisen kanssa ole enää niin varmaa, että opettaja voittaa hänet lihasvoiman käytössä; ihminen kun hyvin vaistonvaraisesti vastaa fyysisyyteen fyysisyydellä.

Fyysisen koskemattomuuden periaate suojelee sekä opettajaa että oppilasta, edellistä auktoriteetin menettämiseltä, jälkimmäistä voimakkaamman mielivallalta.

Voin pelata rippikoululaisten kanssa jalkapalloa, istua poikien kanssa saunan lauteilla ja juosta kilpaa (nykyään tuppaan häviämään), mutta painimaan ei pidä ryhtyä, ei kreikkalaisroomalaiseen, ei mihinkään.

Jos tarvitaan voimankäyttöä, kutsuttakoon paikalle poliisi. Tosin myös viisas konstaapeli hoitaa useimmat asiat muuten kuin pampulla ja käsiraudoilla. Tyhmemmät ovat käsirysyssä. Sanoihan ymmärtäväinen poliisituttuni työtovereistaan näin: "Olen katsellut, että samat miehet ne aina joutuu painimaan."

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mopoauto faijan katumaasturin viereen

Yhdessä suhteessa olen pettynyt nuoreen sukupolveen. Parempaa odotin.

Uskalsin toivoa, että he pakottaisivat läskiintyvät ja tuhlaavat vanhempansa muuttamaan kehityksen suuntaa.

Mitä vielä. Peruskouluissa kasvaa tottelevainen sukupolvi, jota Wilmalla ohjaillaan. Se on melkeinpä liikuttavan uskollinen vanhempiensa elämäntavalle.
Vain pieni vähemmistö kyseenalaistaa edellisen sukupolven elintasoihanteet. Isän katumaasturin rinnalle pihaan ilmestyy surutta mopoauto.

Suurten kaupunkien nuoret eivät kenties ole yhtä intohimoisia kulkuneuvojen hankkijoita kuin maaseudun nuoret, mutta tämä ei tarkoita sitä, että he olisivat periaatteellisessa ristiriidassa vanhempiensa kanssa. Viimeiset elektroniikan uutuudet kelpaavat kyllä, eikä mannertenvälisistä lennoista kieltäydytä.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Huonoista huonolla ehkä hyviä

Yksinkertaisen ajattelun mukaan huonojen vanhempien lapsista tulee huonolla kasvatuksella huonoja aikuisia ja hyvien vanhempien lapsista hyvällä kasvatuksella hyvä aikuisia. Tähän oppiin uskotaan samalla varmuudella kuin Darwinin luonnonvalintaan tai termodynamiikan kolmeen perussääntöön.
 
Ihmisten maailmassa syyt ja seuraukset ovat kuitenkin vaikeasti ymmärrettäviä. Olen nähnyt lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka nuoret ovat ajautuneet rakastavista, viisaista ja vastuuntuntoisista vanhemmistaan huolimatta ylivoimaisiin vaikeuksiin. Toisaalta tiedän monta tapausta, joissa hulttiovanhemmilla on käsittämättömän hienoja lapsia.

Yksinkertaistetun ja elämälle vieraan ajattelun ongelmista on myös tieteellistä näyttöä, joka osoittaa, ettei kasvatus ole niin tärkeä asia kuin siitä halutaan uskoa. Aikuinen ihminen ei ole vanhempiensa teko. Joku saa kasvatettavakseen lapset, joilla on syntyjään vaikeita ominaisuuksia. Toinen lapsi on jo syntyjään ylivilkas vipeltäjä, toinen taas ujo nurkassa kyhjöttäjä. Esimerkiksi lapsensa temperamenttia vanhemmat eivät voi muuksi muuttaa, ja juuri temperamentti vaikuttaa paljon.

Joten nöyryyttä, kasvatusohjeiden jakajat, nöyryyttä.

Joitakuita elämä opettaa niin kuin sitä äitiä, joka sanoi: "Jos lapsilukumme olisi jäänyt kolmeen, pitäisin edelleen itseäni hyvänä kasvattajana. Nuorimmaisen kanssa systeemini eivät toimineet."

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lyhyt pitkäperjantain kertomus

Olin tulossa jostain ulkomailta ja olin istuutunut iltapäivällä Helsinki-Vantaalta Tamperereelle vievään bussiin. Keimolan portin kohdalla nenässä tuntui yhtäkkinen märkä, ja samassa pisara punaista oli rinnuksellani.

Tarvikkeina minulla oli kaksi paljasta kättä. Taskut olivat tyhjät ja matkalauku jossain kaukana, enkä tiennyt olisiko sieltäkään ollut apua.

"Anteeksi, olisiko kenelläkään antaa jotain paperia?"

Lähipenkeillä oli viisi kuusi ihmistä. Kukaan ei reagoinut.

"Anteksi, olisiko kenelläkään antaa paperia? Nenästäni vuotaa verta." Tämän sanoin hieman kovempaa.

Niiden pupillit eivät liikkuneet.

"Pyyhinkö vaatteisiinne?"

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Déjà vu

Tuntuu siltä kuin olisin nähnyt tämän ennenkin.

Ennen ratkaisevia neuvotteluja valtiovarainministeri sanoo, että tilanne on vaikea ja ratkaisemattomia asioita on paljon. Seuraavaan päivää mennessä on kuitenkin saavutettava tulos.

Aamuyöllä suljettujen ovien takana päästään ratkaisuun.

Aamun tiedotustilaisuudessa kaikki vakuuttavat neuvottelutuloksen erinomaisuutta. Se on paras kuviteltavissa oleva, ei suinkaan väkisin väännetty kompromissi vaan jokaisen osapuolen voitto.

Iltapäivällä oppositio lyttää päätöksen. Saavutettu neuvottelutulos sivuuttaa oleellisen, ja he itse olisivat tehneet sen paljon paremmin.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Suomen pahimmat ihmiset on valittu

Kahdeksan vuoden ikäisen Eerikan murhaa seurannut oikeudenkäynti on ollut niin vastenmielistä seurattavaa, että monen muun tavoin olen tyytynyt vain silmäilemään uutisia. Tekijät ovat siirtyneet sellaiselle ihmisyyden tasolle, jossa heille on keskustelukumppaneita ja ymmärtäjiä vain jonkun Anders Breivikin ja hänen kaltaistensa joukossa.

Tapauksen analysointikin on mahdotonta.


Samalla Touko Tarkki ja Sirpa Laamanen ovat täyttäneet yhteiskunnallisen tehtävän. Jammu Siltavuoren kuoltua Suomen pahimman ihmisen paikka on ollut vapaana. Ei ole enää.

Nyt tiedetään taas, kehen kaikkein kurjinkin naisten raiskaaja voi itseään verrata ja kenestä voi ajatella, että olen mikä olen, mutta en kuitenkaan ole niin kuin Tarkki tai Laamanen.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Ensin on vakaumus, sitten keksitään perustelut

Päättelyä on kahdenlaista, induktiivista ja deduktiivista. Edellinen alkaa yksityiskohdista ja päätyy yleiseen. Jälkimmäinen aloittaa yleisestä ja päätyy yksityiseen.

Induktiivisessa ajattelussa huomataan, että naapurin poika vetää autokatoksen takana tupakkaa, ja tämän havainnon perusteella uskotaan, että kaikki nuoret tekevät samaa. Deduktiivinen päättelijä on puolestaan kuullut, että nuoret ovat yleensä hulttioita, ja vakuuttuu ilman sen isompia miettimisiä siitä, että myös naapurin nuoret ovat hulttioita.

Uskonnollisesti melkein kaikki ihmiset ovat induktiivisen ajattelun kannalla, vaikka kuinka vetoaisivat yleisiin ajatuksiin elämästä ja maailmankaikkeudesta. Ratkaisevaa on elämäntunto, jonka vallassa ihminen on ja on ehkä ollut syntymästä saakka. Jos on jossain sisimmässään vakuuttunut siitä, että on olemassa Jumala, johdatus ja korkein voima, ihminen keksii ylevät perustelut tälle kannalleen. Jos taas ei mielensä syvyydessä usko Jumalan olemassaoloon, keksii taas tähän perusvakaumukseen sopivat tosiasiat.

Toinen usko ja toinen ei. Kummankin ajattelu kulkee samaa tietä: ensin syntyy vakaumus, ja sen jälkeen keksitään vakaumusta tukevat perustelut.