lauantai 18. lokakuuta 2014

Kuplavolkkarin mainoksesta opittua

Olen muistellut kahta lapsuudessani näkemääni Kuplavolkkarin mainosta. 

Ensimmäinen oli se, jossa pikkupoika luetteli ohi ajavien autojen merkkejä. Ne olivat kaikki Volkkareita. Kuplahan oli silloin kaikkein yleisin automerkki. Sitten vihdoin poika hihkaisi: "Isä!" – Ja isäkin tuli Kuplalla.

Tuo mainos oli hellyttävä. Toinen oli syvällisempi.

Siinä toisessa kerrottiin, miten aina muuttumattomaksi kuviteltu Kuplavolkkari oli muuttunut monien valmistusvuosiensa aikana. Mainoksessa sanottiin, että alkuajoista vain kaksi osaa oli säilynyt entisellään. En muista, mikä se toinen oli, mutta toinen sijaitsi jossain vaihdekepin alapäässä.

Melkein kaikki oli muuttunut, mutta muoto ja perusidea olivat alati tunnistettavia, ja samalla ne loivat turvallisuutta.

Ja tässä tulikin minun ajatukseni siitä, minkä mallin mukaan maailmaa on kehitettävä.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Nössöt nimet vaihtoon

Esimerkiksi Nokian seurakunnan vaalilistoista tavallinen ihminen ei ymmärrä mitään. 

Tulevaisuuden kirkko, Tulkaa kaikki ja Meidän kirkko vaikuttavat aivan samalta mössöltä. Näitä vaaleja ei enää pelasteta, mutta seuraavia varten tarjoan Nokialle ja vähän muuallekin tällaisia valitsijayhdistysten nimiä:

* Seurakunnan sisäpiiri
* Jeesuksen morsiamet
* Kirkollisveronmaksajat
* Uskovaiset
* Ateistit kirkon puolesta
* Kirkkomuseo
* Seurakuntalaisten demokraattinen liitto (SKDL)
* Kassanvartijat
* Pappien kahviseura
* Muutos 1970
* Periaatteessa myötämieliset
* Rakenneuudistuksilla taivaaseen
* Homo Sapiens
* Koti, uskonto ja isänmaa
* Globaalisti yleisuskonnolliset.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Patajärvi treenaa

Edellisen koulukiusaamista käsitelleen blogikirjoitukseni palautteista olen jäänyt miettimään jämsänkoskelaisen ystäväni Salon Jussin nuoruudenmuistelmaa: Alkoi riivatun moinen mollaaminen kun en oikein sopinut muiden poikien formaattiin, tulin vähän liian isoista kuvioista sotkemaan jo valmiita kuvioita. Minulla ei hermo kestänyt kovin kauan, vaan ratkaisin asian koulumatkalla perinteisesti, minua osattiin odottaa ja niin odotin minäkin, luuvitonen räkämökinkatolle ja tietenkin sille pääkiusaajalle, homma oli siinä eikä kiusaamista enää ollut, kunnes sitten yläasteella kaikki alkoi uudestaan, olin ehkä liian viksu ympäröivään massaan verrattuna ja siitä se taas alkoi. Aluksi sorruin itsekin kiusaamiseen, koska kuvittelin saavani hyväksynnän sillä, ei toiminut. Vanhat lääkkeet kehiin, luuvitonen räkämökin katolle ja taas oli kaikki kunnossa.

En kannata väkivaltaa, en suosittele tällaisia ratkaisuja, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tällaisista ratkaisuista on uskallettava puhua. Muuten keskustelussa ei päästä eteenpäin ja ratkotaan lähinnä tyttöjen ongelmia. Salon Jussin metodi on sentään kaikkein tavallisin keino, johon nuorten miesten maailmassa on perinteisesti turvauduttu.

Jussin kommentit luettuani mieleeni tuli irtolause, jonka olen joskus kuullut poikaporukan keskeltä.

"Patajärvi treenaa", joku sanoi. Kun tunsi tuon vähätellyn ja varmasti koulukiusatunkin Patajärven pojan, saattoi päätellä, mitä lauseella oikein haluttiin sanoa. Varsinainen sanoma oli: Patajärvi oli päättänyt, että sille ei enää auota päätä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

TV2:n ilta koulukiusaamisesta floppasi

TV2:n paljon mainostettu koulukiusaamista käsitellyt teemailta floppasi melkein kaikessa. Varmasti se herätti katsojissa tunteita, ja siinä mielessä sillä on terapeuttista merkitystä. Siinä ei myöskään vähätelty tätä tärkeää aihetta.

Mitään muuta hyvää ohjelmassa ei ollutkaan. Syntyi vaikutelma, että toimittajat eivät ole olleet koulussa sitten omien lukiovuosiensa.

Esikoululaisia ja lukiolaisia ei voi käsitellä samalla kertaa
Ohjelma yritti haukata liian usein palan. Koulukiusaaminen ei ole yksi klöntti, jolla on tilanteesta riippumatta samat syyt, seuraukset ja ratkaisut. Esikoulun ongelmat ovat aivan toisenlaisia kuin lukion, ja niiden välissä on kolmetoistavuotiaiden maailma, joka on taas aivan omansa. Ylettömästä kaikenkattavuudestaan huolimatta ohjelma kuitenkin sivuutti ammattikoulut, vaikka aivan hiljattain on ollut uutisia siitä, että niissä opiskelevat tytöt kokevat todella paljon seksuaalista häirintää.

Tavallisia mopopoikia ei ollut missään
Melkein kaikki ohjelmassa ääneen päässeet nuoret olivat tyttöjä, eivätkä harvat pojat antaneet vaikutelmaa siitä, että joku heistä pelaisi jääkiekkoa tai ajelisi vapaa-aikanaan mopolla. Niinpä puheet ja kokemukset olivat tyttömäisiä. Tietysti tyttöjä on helppo saada keskustelemaan tällaisesta aiheesta, mutta kyllä Suomessa on myös esiintymistaitoisia, ajattelevia poikia. Tunnen monta.

Nuorista tehtiin idioottimainen, villi lauma
Ohjelman loppupuolella joku nuorista huomautti heidän leimaamisestaan. Nuoret eivät ole joukko pösilöitä, jotka alkavat heti hakata toisiaan hengiltä, kun opettajat ja vanhemmat poistuvat paikalta. Suuren osan ajastaan nuoret ovat keskenään ja pystyvät vastuulliseen toimintaan.

Luotiin vaikutelma, ettei asioiden muuttaminen olisi lainkaan nuorten vastuulla
Totta kai nuoret pystyvät muuttamaan asioita, ja heiltä voidaan myös edellyttää jotain. Esikoululaisilta ei voi odottaa kovin paljon, mutta kasvaminen ei mene niin, että kaikista lasten ja  nuorten tekemisistä on vastuu vanhemmilla, ja sitten 18-vuotiaina nuoret pullahtavat 100 prosentin vastuuseen niin kuin tipu murtautuu munasta. Vastuu kasvaa vähitellen iän mukana, ja viidentoista ikäiset ymmärtävät paljon.

Tarjottiin liian yksinkertaisia vastauksia
Ratkaisuiksi tarjottiin keskustelua, ankaraa puuttumista ja rangaistuksia. Unohdettiin, että myös koulukiusaamisesta syytetyllä on oikeusturvansa, sillä kiusaajaksi leimaaminen on yksi koulukiusaamisen muoto. Muistan eräänkin nuoren, joka muisteli lapsuuttaan. Hän oli ensin tehnyt itseensä naarmuja ja mennyt sitten kertomaan äidille, että isoveli raapi. Olen ollut rippikoulussa, jossa joukko nuoria suggeroi toisiaan siihen, että heidän syrjimästään nuoresta tehtiin kiusaaja. Nämä tapaukset ovat harvinaisia, mutta niihinkin on varauduttava. Rangaistuksilta ei muutenkaan pidä toivoa liian paljon. Ne vähentävät kielteistä käytöstä, mutta niiden avulla ei voida luoda positiivista ilmapiiriä, joka varmimmin ehkäisee kiusaamista.

Nollatoleranssi on tyhjää höpinää
Erityisesti ministeri Kiuru painotti kiusaamisen nollatoleranssia. Ajatus on kaunis, mutta käytännössä pelkkää propagandaa. Kun sana "nollatoleranssi" mainitaan, voidaan olla varmoja, että puhuja pyrkii olemaan vakuuttava, mutta todellisuudessa ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Olen aiempaan blogikirjoitukseeni kerännyt luettelon asioista, joihin nollatoleranssia ainakin on esitetty.

Opettajat eivät ole fakiireja
Näkyvimmin ja vakuuttavimmin ohjelmassa esiintyi tamperelainen äidinkielen opettaja Tiina Keskinen, joka Aamulehden kolumneissaan on osoittautunut viisaaksi ihmiseksi. Koulukiusaamista ei poisteta Duudsonien koulukiertueilla, mutta Tiina Keskisen yhteisöllisyyttä korostavilla toimintatavoilla on varmasti merkitystä. Ongelmana on vain se, että koulukiusaamisen ehkäisy sopii erinomaisesti äidinkielen opetukseen, mutta matematiikan opettaja ei voi kovin monta tuntia olla yhteisöpedagogina, koska yhtälötkin on opittava.

Kiusaamisen havaitseminen ja lopettaminen ei välttämättä ole helppoa
Kiusaaminen ei välttämättä lopu siihen, että aikuinen tulee paikalle ja kieltää sen ja määrää riittävästi jälki-istuntoa. Myös kiusaamisen havaitseminen on vaikeaa. Avoimet solvaukset on helppo nähdä, mutta mitä opettaja voi tietynlaisille silmäyksille tai muodollisen korrekteille lauseille? Enkä minä ainakaan tiedä, minkä neuvon voisi antaa sille kuudetta luokkaa opettaneelle miehelle, joka sanoi, että luokan tytöt loukkaavat toisiaan sanoilla: "Sinä et tarvitse rintaliivejä."

Sana "koulukiusaaminen" joutaisi hetkeksi telakalle
Joskus sanat kuluvat. Koulukiusaaminen on ollut pitkään käyttökelpoinen sana. Se on nostanut esiin monien ihmisten katkeruuden syyn. Se on muistuttanut yhteiskuntaa pitkään unohdetusta kärsimyksestä ja pysyvistä traumoista. Nyt sana on kulunut ja tarkoittaa melkein mitä tahansa, mikä koulussa ahdistaa. Se olisi syytä vetää käytöstä pois ja keskittyä vaikkapa siihen,
1) että kukaan ei puhu eikä kirjoita toisesta ihmisestä epäasiallisesti,
2) että ketään ei järjestelmällisesti sivuuteta
3) että kenenkään fyysistä koskemattomuutta tai omaisuutta ei uhata.

Tähän kolmen kohdan ohjelmaan ei tarvita sanaa ”kiusaaminen”.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Tuntemattoman kuunnelma on moraalinen ongelma

Olen automatkoilla kuunnellut radiosta Tuntemattoman sotilaan uutta kuunnelmaversiota. Joka kerta kuuntelemiseni on jäänyt kymmeneen minuuttiin, minkä jälkeen on ollut pakko vaihtaa kanavaa.

Lopettamisen syynä on ollut moraalinen ongelma, joka ei mitenkään liity sotaan: olen ajautunut väittelemään itseni kanssa siitä, kuinka paljon jotain kirjallista tuotetta voi muuntaa ja kirjoittaa uudelleen ja samalla säilyttää ikään kuin mainosmielessä alkuperäisen nimen.

Väinö Linnan teksti jää kuunnelmassa jonkinlaiseksi taustamateriaaliksi.

Joku kynäilijä on kirjoittanut tekstiin kaikenlaista höpötystä, ilmaisesti siinä ajatuksessa, että hänen taustoittamisensa auttaisi ymmärtämään miehiä paremmin. Ei kuitenkaan pidä kertoa sitä, minkä alkuperäinen tekijä aivan tietoisesti jätti kertomatta. Jos niitä höpinöitä olisi tarvittu, Linna olisi ne sinne kirjaansa kirjoittanut.

Toissa maanantaina mittani täyttyi lopullisesti, kun urheiluselostajana sakannut Kaj Kunnas selosti sitä, kuinka Hietanen pysäytti venäläisten panssarivaunun. Hän kieltämättä onnistui luomaan jääkiekko-ottelun tunnelman. Romaanissa sitä ei vain ole, ja juuri tämän lajin hurmosta vastaan Linna on alkuaan kirjansa kirjoittanut.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Aamulla 20 vuotta sitten

Olin pastoraalikurssilla. Sillä tarkoitetaan puolipakollista pappien jatkokoulutustapahtumaa.

Sinä aamuna olimme koolla piispan johdolla. Normaalikäytännön mukaisesti aamuhartaudesta vastasi noin neljän hengen ryhmä. Se oli tehnyt kaiken niin hyvin kuin puolivirallisessa opinnäytetyössä on tapana. Jo edellisenä iltana oli tarkoin mietitty puheet ja rukoukset ja niihin sopivat virret.

Kaikki olisi muuten ollut kohdallaan, mutta jäljellä oli yksi ongelma. Kun tuli toteuttamisen aika, ilmeni, että kukaan ei ollut aamulla katsonut uutisista, että Estonia oli uponnut, tai ei ollut ainakaan reagoinut siihen mitenkään.

Siitä tietyllä tavoin mallikelpoisesta suorituksesta olisin juuri sinä aamuna antanut nolla pistettä.

Jäi sitten piispan tehtäväksi kertoa aamuhartauden jälkeen, että Itämeressä oli yksi uponnut laiva.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tatuoinnit ja demonit

Mielivaltaista raamatuntulkintaa luterilaisen kirkon ulkopuolelta

Viime päivinä on saanut melkoista nettijulkisuutta video, jossa epämääräiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan (ei ainakaan luterilaiseen kirkkoon) kuuluva Markku Veilo kertoo, että demonit tulevat tatuointien kautta ihmisen sisään.

Veilon puheet ovat hyvä esimerkki mielivaltaisesta raamatuntulkinnasta. Maailmassa ei ole niin kahelia oppia, ettei sitä pystyisi jollain raamatunkohtien yhdistelmillä perustelemaan.  ”Juudas meni pois ja hirttäytyi”,  "Mene ja tee sinä samoin" ja  "Mitä aiot, tee se pian!" ovat kaikki raamatunlauseita, kaksi niistä jopa itse Jeesuksen suusta.

En vastusta tatuointeja uskonnollisista syistä, sillä aivan kaikkia asioita voi käyttää hyvin ja huonosti. Kirveellä voi veistää talon tai tappaa ihmisen. Jopa liiallinen veden juominen voi olla hengenvaarallista.



En vain muuten pidä tatuoinneista

Aivan muista kuin raamatullisista syistä tatuoinnit eivät miellytä minua.

Ensinnäkin: Ne ovat rumia. Ne pilaavat ihmisen kauniin ihon samaan tapaan kuin spraymaalilla tehdyt töherrykset pilaavat arvorakennuksen seinän.

Toiseksi: En päästäisi ketään lykkimään ihoni alle ylimääräisiä aineita. On mahdollista, että parinkymmenen vuoden kuluttua niiden seurauksia selvitellään sädehoitoklinikalla.

Kolmanneksi: Tatuointien symboliikka on yleensä alkeellista. Symboleihin vähän enemmän perehtynyt ihminen joutuu katselemaan monia niistä myötähäpeän vallassa. Kuvataiteen maailmassa ja kirjallisuudessa ne ovat samaa tasoa kuin Matti ja Teppo ovat musiikissa.

Neljänneksi: Tatuointeja hankkivat aivan liian nuoret ihmiset. Vasta noin kolmenkymmenen iässä ihminen on ajatuksiltaan niin vakiintunut, että voi edes harkita minkään pysyvän kuvan ottamista ihoonsa. Ei ole ihme, että myöhemmällä iällä moni katuu. Lävistykset ovat eri asia, sillä reiät kasvavat umpeen.

Viidenneksi: Tatuoinneista voi olla sosiaalista haittaa ainakin ulkomailla. Kaikkialla ei olla niiden suhteen yhtä ymmärtäväisiä kuin Suomessa.

Kuudenneksi: Tatuointeja vailla olevalla ihmisellä on aina vapaus ottaa tatuointi tai olla ottamatta. Kun on tikkauttanut  itseensä ensimmäiset kuvat, tätä valinnan vapautta ei enää ole. 

Seitsemänneksi: Toistan sen ensimmäisen syyn: ne vain ovat rumia, eikä se rumuus iän myötä ja ihon löystyessä vähene.


Yhdestä tatuoinnista sentään pidin

Yksi poikkeus on tullut minua vastaan. Tuore isä oli tatuoinut ensimmäisen lapsensa nimen itseensä. Siinä oli tyyliä, sillä lapsi ei koskaan lähde isästä pois.

*    *    *

Nämä ajatukseni ovat enimmäkseen makuasioita ja mielipiteitä. Hyväksyn sen, että jonkun mielestä olen väärässä. Tatuointi ei tee ihmisestä hyvää eikä huonoa. Jollekulle nuorelle miehelle olen jopa lausunut mielipiteeni hänen esittelemistään kuvavaihtoehdoista, sillä miksi en olisi auttanut häntä hänen valinnoissaan, vaikka minä en tatuoinneista pidäkään?

Raamattu ei kuulu tähän asiaan pätkän vertaa. Sitä tarvitaan johonkin muuhun.