sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Metusalem kuoli ns. korkeassa iässä

Suuri osa uskonnollisista väärinkäsityksistä johtuu siitä, että ihmiset eivät ymmärrä uskonnollisen kielen erityisluonnetta. Ei tiedetä, miten luomisen seitsemän päivää tai Metuselahin 969 elinvuotta olisi ymmärrettävä.

Rippikoululaisille olen selittänyt, että tuhatjalkaisellakaan ei välttämättä ole tuhatta jalkaa. Siksi kaikki epätarkkuus ei ole huijaamista.

Kalastukseen sovellettuna: oletetaan, että tarkasti mitattuna hauki olisi painanut 1,483 kg. Silloin
– 1,483 kg olisi oikea paino
– 1,481 ja 1,485 kg olisivat epätarkkuuksia tai mittavirheitä
– puolitoista kiloa olisi pyöristämistä
– pari kiloa olisi liioittelua eli kalavale
– 5,2 kg olisi valehtelemista
– 320 kg olisi jotain, mille ei ole sanaa; se ei olisi enää valehtelemista eikä liioittelua, koska siinä ei yritetäkään väittää, että kala olisi painanut yli 300 kg.

Metuselahiin sovelluttuna: oletetaan, että joku ihminen eläisi kalenterivuosissa mitaten 78 vuotta. Silloin
– 78 vuotta olisi oikea ikä
– 77 ja 79 vuotta olisivat epätarkkuuksia
– 80 vuotta olisi pyöristämistä
– 100 vuotta olisi liioittelua
– 112 vuotta olisi valehtelemista
– 969 vuotta ei enää olisi liioittelemista eikä valehtelua vaan jotain muuta.




keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kreikkalainen valikoima

Kirjailija Pentti Saarikoski sanoo, että hedelmällisyyden jumalatar Afrodite on jumalista julmin, koska hänelle on uhrattava kaksi päivää viikossa. Aika paljon Saarikoski kieltämättä uhrasi Afroditelle. Tuloksena oli lapsia, jotka eivät tienneet isästään juuri mitään. Poika eli Saska Saarikoski kirjoittaa: "Muut saivat rauhassa pitää häntä nerona, minulle hän oli isä, joka ei soittanut, kirjoittanut tai tullut katsomaan jalkapallomatsiani."

Vielä suuremman osan elämästään Pentti Saarikoski uhrasi Dionysokselle, viinin jumalalle.

On muitakin kreikkalaisia jumalia, jotka voivat yliannoksina tärvätä elämää. 

Joku omistaa koko ikänsä laitoksen palvelemiseen, joka kumartaa Arekselle/Marsille eli sodan jumalalle. Hefaistoksen eli tekniikan jumalan alamaisia ovat kaikki suomalaiset miehet, jotka ovat valmiita mihin tahansa epämukavuuteen, kunhan saavat tehdä sen jollain laitteella. 

Hermes on kaupan ja tieteen jumala, ja hänen seuraajansa uskovat tietävänsä muita paremmin ja muilta kyselemättä, mihin suuntaan maailmaa on kehitettävä. Hebe (nuoruuden jumala) on huumannut mainosihmisten päät, ja voiton jumalattarella eli Nikellä on jopa oma tuotemerkki. Hekate (yön, aaveiden ja noituuden jumalatar) hallitsee peliteollisuutta. 

Askleopios (lääkinnän ja terveyden jumala) ja Epione (kivunlievityksen jumala) ovat saaneet läpi ajatuksen, että kaikki on hyvin, kun ruokavalio on kohdallaan, kypärä päässä ja turvaliivit vilkkuvat keltaista. 

Jotkut jumalat ovat laskussa: Pan (paimenten, karjalaumojen ja villinluonnon jumala) ei ole saanut tältä vuosisadalta mitään sijaa. Eosta (aamuruskon jumalatarta) ei näinä aikoina Suomessa juuri näy, mutta vuodenaika nyt on tällainen.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Uskonnon neuvostoliittolainen malli

"Uskonto on kuin penis. Omastaan pitää olla ylpeä! Mutta sitä ei oteta esille julkisesti, ei tarjota lapsille, eikä se saa ohjata ajattelua."

Tällaista oppia jakoi Vapaa-ajattelijoiden liitto pyhäinpäivän aamuna Twitterissä. Minäkin hymähdin, olihan tuo näppärästi ja kansaanmenevästi sanottu.

Kaikki nokkelat letkautukset eivät vain kestä kriittistä käsittelyä, eikä kestä tuokaan - ellei sitten satu olemaan neuvostoliittolaisten käytäntöjen kannalla.

Tuo vapaa-ajattelijoiden tviitti nimittäin on varsin tarkka kuva siitä, millä ehdoilla Neuvostoliitossa sallittiin uskonto. Ei suoranaisesti käsketty olemaan siitä ylpeä, mutta salainen ylpeys sallittiin, kunhan vain pysyttiin niissä rajoissa, joita Alexander Solzhenitsyn kuvasi lainatessaan Tanja Hodkevitsin sanoja Stalinin leiriltä: "Rukoilla saat toki vapaasti, mutta vain niin, että Jumala kuulee."

Ainakaan minulle ei heti valkene, miten voisi olla jostain asiasta ylpeä kertomatta siitä muille. Tviitin kielikuvia käyttäen kyse lienee jonkinlaisesta masturbaatiosta.

Virolainen kirjailija Jaan Kross kertoo, millaisiin käytäntöihin johti se, että uskonto poistettiin julkisesta elämästä: pappi ei saanut kävellä virkapuvussa kotoaan kirkkoon, vaikka kirkko oli toisella puolen tietä. Hän tarvitsi tien ylittämiseen kahdet vaatteet.

Jos uskonto suljettaisiin julkisuudesta, aika moni käytäntö muuttuisi. Olisiko kirkkorakennukset huputettava niin kuin niissä olisi julkisivuremontti? Olisiko minun pappina kieltäydyttävä ilmoittamasta ammattiani? Pitäisikö lakata kertomasta julkisesti, missä ja milloin ensi vuoden rippikouluja pidetään? Kiellettäisiinkö kuolinilmoitusten ristit? Siirrettäisiinkö joulurauhan julistus sisätiloihin Turun tuomiokirkkoon? Laitettaisiinko Johann Sebastian Bach soittokieltoon? Vietäsiinkö vanhat taulut museoiden avoimista tiloista kellariin, kun niissä on se niin kiusallinen risti?

Ja ettei tarjota lapsille. Ei varmaan kaikissa muodoissaan, mutta lapselle sopivasti kyllä. Lapsen on hyvä tietää, miksi isällä on pippeli ja mitä sillä suunnilleen tehdään.

Onko tosiaan paha asia, että ottaa lapsensa mukaan hautausmaalle pyhäinpäivänä? Eikö lapsille saisi enää kertoa, että joululla tai pääsiäisellä on jotain tekemistä uskonnon kanssa?

"Eikä se saa ohjata ajattelua". Samaa ne yrittivät Neuvostoliitossa, jossa sallittiin vain marxismi-leninismi. Jopa Dostojevski oli siellä hieman epäilyttävää. Jos uskonto suljetaan ajattelusta pois, kapeaksi muuttuu. Pois putoavat Martin Luther King, Graham Greene, Pentti Saarikoski, Augustinus, Mahatma Gandhi, Leo Tolstoi, Sören Kierkegaard (ynnä tuhansia muita, joihin usko on jättänyt jälkensä), ja myös tämä blogi. Tuloksena on reikäistä historiaa ja aukkoista ajattelua.

Ja alun alkaen on mennyt sananvapaus. 


perjantai 31. lokakuuta 2014

Himmeä blogi

Tämän blogini linja on ollut linjattomuus. Olen kirjoittanut, mitä on sattunut mieleen juolahtamaan. Kohtalaisen paljon on ollut tekstejä, jotka ovat liittyneet etiikkaan tai kirkolliseen elämään, mutta kirjoituksia on ollut myös jalkapallosta, kirjoista, nuorista ja elämän kummallisuuksista. Ulkomaan reissuilla olen pitänyt jonkinlaista matkapäiväkirjaa. Dostojevskia en ole unohtanut.

Yksi johtava periaate on kuitenkin ollut: olen koko ajan kirjoittanut jostain muusta kuin itsestäni. Harvoja poikkeuksia ovat olleet jalkapallokisojen aikaan julkaisemani päiväohjelmat. Monesti näkökulmani ovat olleet henkilökohtaisia, mutta aina olen pyrkinyt katsomaan vähintään viiden metrin päähän.

Tällä hetkellä seurustelen päivät pitkät Pentti Saarikosken kanssa. Pohdin hänen elämäänsä, kirjoituksiaan ja jumalakuvaansa. Tämä on yksinäistä elämää. Esimerkiksi tänään en ole nähnyt yhtäkään ihmistä, en ole kuullut kenenkään ihmisen sanovan mitään.

Niinpä ajattelin kirjoittaa uuteen kakkosblogiini jotain siitä, mitä Penan kanssa keskustelu saa syntymään tai mitä elämäni yleensä on näinä nykyisinä aikoina. Hetken ajattelin nimetä tämän blogin Pentti Saarikoski -blogiksi, mutta sitä en sitten tehnyt siltä varalta, että tekisi mieli jatkaa kirjoittamista Saarikosken jälkeisessä elämässä.

Tiedossa on siis tätä ensisijaista kirjoitusalustaani enemmän yksityisiä asioita ja minäkerrontaa. En kuitenkaan pidä paljastelemista. Niinpä lupaan, että mitä lähemmäksi tulen itseäni, sitä hämärämmin kirjoitan. En tavoittele suuria ihmisjoukkoja. Jos viisitoista ihmistä lukee päivässä, se saa riittää.

Himmeitä kirjoituksia, olkaa hyvä: http://himmeet.blogspot.fi/.

torstai 30. lokakuuta 2014

En kuuntele enää mitään

Muutaman vuoden takaa muistan keskustelun, jossa muuan äiti muisteli sitä, kuinka oli saanut vakavasti sairaan lapsen. Kesti toista vuotta, kunnes selvisi, että lapsi jäisi eloon ja kaiken lisäksi kykenisi elämään normaalia elämää.

Äiti sanoi, että hänellä oli ollut yllättävä vaikeus: oli opeteltava rakastamaan lasta, johon ensin alkuun ei uskaltanut menettämisen pelossa kokosydämisesti kiintyä.

Minulle on käymässä radio-ohjelmien kanssa samalla tavoin. En uskalla ryhtyä vakiokuuntelijaksi, koska ohjelma kuitenkin lopetetaan.

Olin Hannu Taanilan Sävelradion jokaviikkoinen seuraaja. Merkittävintä Taanilassa oli hänen yleissivistyksensä ja myös hänen kriittisyytensä. Hänellä oli ylivoimainen kyky yhdistellä ylevää ja alatyylistä, hurskasta ja arkipäiväistä, kaunista ja likaista. Samaan lauseeseen tai ainakin peräkkäisiin virkkeisiin mahtuivat Johann Sebastian Bach, Jeesus, Karl Marx, Suomen vallassa ollut pääministeri, Niemisen Late,  Patajärven Emma ja suolahtelainen traktorin valmistus, johon hän sai luotua vahvemman tunnelman kuin Antero Mertaranta Suomen ja Kazakstanin väliseen maaotteluun.

Minusta tuntuu, että Taanilan tapa kuljettaa tarinaa ja yhdistellä asioita on vaikuttanut jopa siihen tapaan, jolla minä esiinnyn julkisuudessa.

Taanilan ohjelma oli ainoa säännöllisesti seuraamani radio-ohjelma. Sitten ne päättivät antaa Taanilalle kenkää.

Kului jonkin aikaa, ja alkoi Heikki Harman juonnettu musiikkiohjelma Pop eilen - toissapäivänä. Rupesin kuuntelemaan sitä. Sen ainoa vika on ollut, että se tulee sunnuntain kirkonmenojen kanssa samaan aikaan, mutta sekään ei haittaa, koska on Areena.

Nyt ne ovat potkimassa Heikki Harmaa pihalle. Parempi, etten kuuntele enää mitään.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Varoittaminen voi olla vaarallista

"Aja sitten varovasti.". Tämä on tavallisimpia toivotuksia, joilla vanhemmat evästävät juuri ajokortin saaneita lapsiaan, kun nämä lähtevät liikenteeseen. Säännöllisesti höpötettynä se vie tarkoitetun tehon. 

Kukaan ihminen ei jaksa olla koko aikaa erityisen varovainen. Millä sanoilla evästää lähtijää vaikkapa oikeasti vaarallisella nollakelillä, kun samaa hokemaa on taottu koko kesä?

Liian usein myös radion kelivaroitukset ovat tyhjää jorinaa. Viimeksi lauantaiaamuna kuulin Järvenpäässä, että Pirkanmaalla olisi huono ajokeli. Tuumasin, että ans kattoo ny; liian monesti petyttyäni siihen, että varoitellaan siitä, missä ei ole mitään varoittamista.

Tulin Tampereelle. Lämpötila oli plussan puolella ja tienpinta sula. Lunta ei ollut missään, ei edes räntää.

Eikä pidä kutsua lievää lumisadetta vaaralliseksi keli. Riittää hyvin, että radiossa sanotaan: "Satelee vähän lunta." Tai tarvitseeko sanoa sitäkään? Näkeehän sen, kun katsoo itse.

perjantai 24. lokakuuta 2014

En vietä teemapäivää -teemapäivä

Tänään on YK:n päivä. 

Lisäksi tässä kuussa on vietetty tai vietetään kansainvälistä ikääntyneiden, väkivallattomuuden, eläinten, kunnon työn, kuolemanrangaistuksen vastaisuuden, kaapista tulemisen, valkoisen kepin, maaseudun naisten, rintojen terveyden, köyhyyden poistamisen, tilastojen, änkyttämisen, nallekarhujen, audiovisuaalisen perinnön, animaatioiden, luonnononnettomuuksien torjunnan, kananmunan ja isovanhempien päivää.

Lisäksi tämän lokakuun ohjelmaa ovat maailman opettajien päivä, maailman postipäivä, maailman standardien päivä, maailman näkökyvyn päivä, maailman nälkäpäivä, maailman ravintopäivä, maailman psoriasispäivä, maailman mielenterveyspäivä, maailman käsienpesupäivä ja maailman Habitat-päivä.

Ensi kuun ehdoton tärppi on Älä osta mitään -päivä, jota vietetään kerran vuodessa. Se keksittiin, kun lakkautettiin sunnuntai, tuo viikoittainen Älä osta mitään -päivä.

Ehdotan, että ensi vuosi julistetaan kansainväliseksi jäniksen vuodeksi. Omassa kalenterissani on ainakin muutama Älä vietä mitään teemapäivää -teemapäivä.