Kesällä lupasin tarkentaa ajatuksiani siitä, miten niin sanotut uusateistit ymmärtävät uskonnollista kieltä ja mitä mahdollisia ongelmia heidän käsityksissään on. Blogikirjoituksen kohtuullinen koko rajoittaa esitystäni ja tekee vääryyttä sekä uusateisteille että noin neljänkymmenen sivun pituiselle tutkielmalleni. Tässä tekstissä joudun tyytymään yksinkertaistuksiin ja siihen, että vain nostan esiin tiettyjä näkökulmia.Jos joku jaksaa erityisesti paneutua aiheeseen, hän voi lukea 40 sivun pituista analyysiani täältä.
Keitä uusateistit ovat?
Uusateisteilla tarkoitetaan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä esiin nousseita ateistisia kirjoittajia Richard Dawkinsia, Daniel C. Dennettiä, Sam Harrisia ja myös Christopher Hitchensiä, jonka kirja on lähinnä pamfletti. Sen tasoa kuvaa tähtitieteen professori Esko Valtaojan kommentti, että kirjan luettuaan hän melkein harkitsi kirkkoon liittymistä. Kolmen muuta kirjaa ovat lähtökohdiltaan angloamerikkalaisia, minkä kirjoittajat itsekin tunnustavat. Kirjoissa on yllättävän paljon asiavirheitä, joiden olisi luullut jäävän osaavan kustannustoimittajan siivilään. Niihin on kiinnitetty huomiota myös ateistien omassa joukossa. En kuitenkaan keskity näihin virheisiin vaan siihen, mitä uusateistit ajattelevat uskonnollisesta kielestä.
Uusateistit eivät ota kantaa olemassaolon käsitteen ongelmallisuuteen
Jo alkukesän blogissani kiinnitin huomiota siihen, että ennen kuin vakavasti puhutaan Jumalan olemassaolosta, olisin ensin kerrottava, mitä olemassaolon käsitteellä tarkoitetaan. Ymmärretäänkö sillä ihmisen, kissan vai jonkin historian tapahtuman kaltaista olemassaoloa? Onko Hämähäkkimies olemassa? Ehkä ei ole, mutta hän lienee kuitenkin enemmän olemassa kuin Talitinttimies. Onko matematiikan lause "3+3=6" olemassa? Entäpä "3+3=7"?
Uusateistien pitäisi kyetä sanomaan jotain siihen ajatukseen, että Jumalan olemassaolo on kokonaan jotain muuta kuin olioiden olemassaolo. Tämän oleellisen kysymyksen he sivuuttavat. Yleensäkään he eivät ole vahvoilla, kun puheeksi tulevat filosofiset ongelmat.
Uusateistit välttelevät oppineita vastustajia
Uusateistien kanssa käytävä vakava keskustelu on vaikeaa siitä syystä, että heidän kirjansa tähtäävät suurten massojen uskoa vastaan, mutta jättävät oppineen uskonnollisuuden rauhaan. He sanovat, etteivät ole kiinnostuneita esimerkiksi Paul Tillichistä. Näin he muistuttavat nyrkkeilijämestaria, joka karttelee parhaita haastajiaan ja tyytyy ottelemaan ennalta huonoiksi tiedettyjä vastaan. Sillä tavoin tulee voittoja ja julkisuutta, mutta todellinen taso jää mittaamatta.
Uusateistit unohtavat, että kaikkea ei voi arvottaa luonnontieteiden varassa
Uusateisteille totuus tarkoittaa lähinnä luonnontieteellistä totuutta.
Raamatussa on kuitenkin paljon materiaalia, joka ei ole vastoin luonnontieteitä, mutta ei ole niiden puolellakaan. Aineisto ei vain ole missään suhteessa luonnontieteisiin. Siihen kuuluvat esimerkiksi psalmirunous, enin osa Uuden testamentin kirjeiden sisällöstä ja Jeesuksen vertaukset.
Jos nykyajan luonnontieteen tulosten tunteminen asetetaan hyväksyttävän kirjallisuuden ja filosofian ehdoksi, kirjahyllyyn tulee paljon tyhjää tilaa. Fyysikot uskoivat vielä 1800-luvulla eetterin olemassaoloon, mutta tämä usko ei tee entisaikain fyysikkojen kaikesta tieteellisestä työstä hylättävää, eikä Goethen arvo kumoudu sillä, että hänen värioppinsa ei ole tieteelliseltä kannalta totta.
Ja mitä pitää ajatella sellaisen kirjan arvosta, joka monissa kohdin ymmärtää asioita väärin, mutta kuitenkin jossain ihmisen kaikkein tärkeimmässä kysymyksessä tuottaa ratkaisevan tiedon?
Raamattu voi hyvinkin olla tällainen kirja.
Uusateistit ottavat huomioon vain yliluonnollisen Jumalan ja uskonnon
Ei Jumala välttämättä ole yliluonnollinen. On ajateltavissa, että luonnonlait ovat jumalallisia lakeja, jotka on kerran ikuisiksi säädetty.
Toisin kuin esimerkiksi Dawkins antaa ymmärtää, ollenkaan kaikki uskonnolliset ihmiset eivät ole vakuuttuneet Jumalasta yliluonnollisten syiden, kuten ihmeiden tai ilmestysten perusteella. Käsittääkseni hyvin harvat ovat. Sen sijaan monet ihmiset vakuuttuvat arkisista jumalakokemuksista, joissa ei sinänsä ole mitään epänormaalia tai selittämätöntä. He liittävät uskonnollisia merkityksiä sinänsä tavallisiin asioihin, kuten rakkauteen, lasten syntymään ja kasvamiseen, läheistensä menettämiseen tai siihen, että ylipäänsä tuntevat selviytyvänsä elämässä. Niissä he näkevät Johdatusta, jonka he päättävät kirjoittaa isolla alkukirjaimella.
Uusateistit eivät ymmärrä vertauskuvallista kieltä
Uusateististen kirjojen lopussa olevista laajoista sanahakemistoista puuttuvat lähes kokonaan sanat ”symboli”, ”kuva”, ”vertauskuva” ja ”metafora”. Kuitenkin suoranaisen hokeman mukaan metaforat ja symbolit ovat uskon äidinkieltä.
Uusateistit väittävät, että ei-kirjaimellinen kieli on vain pakopaikka, jonne uskonnolliset ihmiset ovat paenneet, koska ovat jääneet luonnontieteellisen jyrän alle. Väite ei pidä paikkansa. Tämän voi kuka tahansa todeta tutkimalla Jeesuksen opetusmetodeja. Juuri vertaukset olivat hänen tapansa opettaa. Ei-kirjaimellisella kielellä on juurensa varhaiskristillisen teologian aikakaudella, kun luonnontieteellistä kieltä ei ollut olemassa; kirkkohistorian eri vaiheissa raamatuntulkinperinteet ovat sitten vaihdelleet.
Uusateisteilta sopii kysyä, miksi uskonnolliselta tekstiltä pitäisi kieltää ne keinot, joihin kaunokirjallisuus on aina turvautunut. Tuntematon sotilas on fiktiota, mutta se on puhuttelevin ja todeksi koettu kuvaus jatkosodasta.
Jopa luonnontieteet turvautuvat ei-kirjaimelliseen kieleen. Dawkins itsekin puhuu biologiaan kuuluvasta "Golgin laitteesta", joka ei kuitenkaan ole laite. Vielä enemmän ei-kirjaimellisia käsitteitä on ydinfysiikassa. Sana ”kvarkki” tulee James Joycen romaanista Finnegans Wake. Edelleen kvarkkien yhteydessä puhutaan niiden väristä ja mausta. Erilaisia kvarkkimakuja kutsutaan sanoilla ylös, alas, outo, lumo, kauneus ja totuus. Näillä sanoilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä yleensä ajatellaan väriksi, mauksi tai esimerkiksi totuudeksi. Kun puheeksi tulevat todella vaikeat asiat, ihmisellä ei ole juuri muuta keinoa kuin turvautua ei-kirjaimelliseen kieleen.
Uusateistit eivät ymmärrä paradoksaalista kieltä
Sam Harris sanoo luettelee ison määrän raamatunkohtia, joiden välillä on ristiriita. Onhan niitä, minä voisin luetella vielä lisää. Mutta entäs sitten, elämähän on sellaista? Välillä on täysin oikein ajatella toisaalta ja toisaalta -periaatteen mukaan. ”Joka härillä ajaa, se häristä puhuu” ja ”siitä puhe mistä puute” ovat sisällöltään toistensa vastakohtia, mutta kummankin lauseen voi ajatella olevan totta. Ydinfyysikotkin ovat ristiriitaisia. Heidän mukaansa valo on välillä aaltoja ja välillä hiukkasia. He vain valitsevat teorian, joka sattuu kulloiseenkin valoilmiöön parhaiten sopimaan.
Edelleen Harris sanoo vastaansanomattomasti, että sama äiti ei voi syntyä sekä Roomassa että Nevadassa. Tämä on ihmiskielestä kuitenkin vain puolitotuus. Kun Juuso ja Markus sanovat kumpikin omasta äidistään, että hän on maailman paras äiti, he eivät valehtele eivätkä ole keskinäisessä ristiriidassa. Molemmat äidit ovat maailman parhaita äitejä. Välillä kieli ottaa logiikasta lomaa ja toimii silti.
Loppuhuomautuksia
Kannattaa huomiota, että tämä kritiikkini kohdistuu nimenomaan näihin muodikkaisiin uusateisteihin, ei välttämättä ateismiin yleensä. Heidän teksteihinsä ovat epäilemättä vaikuttaneet myös kaupalliset syyt: on pakko kärjistää ja yksinkertaistaa, jotta laaja yleisö ostaisi kirjoja. Huomattavasti pätevämpää ateismia edustaa vaikkapa suomalainen kärkifilosofi Ilkka Niiniluoto.
Tässä blogikirjoituksessani jää varsin vähälle painotukselle se, että uskonnollinen kieli ei voi olla kokonaan ei-kirjaimellista puhetta. Siihen kuuluu luonnollisesti myös historiallinen ja empiirisesti vahvistettava ulottuvuutensa. Esimerkiksi Jeesuksen viimeiset päivät Jerusalemissa kuvataan evankeliumeissa sellaisella tavalla, että kriittisinkään ajattelija ei voi niitä historiallisessa mielessä täysin sivuuttaa.
Himmeä blogi: "Ilman kummituksia" 29.8.2016
torstai 25. elokuuta 2016
sunnuntai 21. elokuuta 2016
Ihmistä ei ole kun hän ei edes synny
Kuulin radiotoimittajan ylistävän sitä, että
kehitysvammaisten määrä on ratkaisevasti vähentynyt viime vuosina. Odotin hänen
kysyvän, kuinka paljon väheneminen johtuu sikiödiagnostiikan kehittymisestä ja lisääntyneestä abortoinnista. Ei tullut sitä oleellista kysymystä.
Väki vähenee, kun sen ei anneta syntyäkään.
Samalla viikolla luin CP-vammaisen (ei siis
kehitysvammaisen) Jukka Sariolan kolumnista, kuinka hän oli käynyt katsomassa
elokuvan Kerro minulle jotain hyvää. Filmi kertoo neliraajahalvaantuneen ja
hänen avustajansa romanttisen tarinan.
Elokuvan mukaan on hyväksyttävää valita eutanasia
sellaisessakin tilanteessa, että päähenkilöllä on kaunis rakkaussuhde, pää
toimii hyvin ja taloudelliset asiat ovat kunnossa.
Sariola kertoo olleensa elokuvan jälkeen hyvin ahdistunut.
Hän sanoo, ettemme voi varmasti etukäteen tietää, mitä annettavaa elämällä on
itse kullekin.
torstai 18. elokuuta 2016
Lukiolaisen ahdistus ja sen ratkaisu
Sivusta kuuntelin, kuinka äiti neuvoi koulunkäynnin työläydestä ahdistunutta lukiolaistaan:
"Kirjoita kaikki päälle kaatuvat asiat paperille. Luokittele ne kolmeen ryhmään 1) ne jotka aivan välttämättä on tehtävä 2) ne jotka teen jos jotenkin jaksan mutta jotka eivät sittenkään ole aivan elintärkeitä 3) ne joiden annan suosiolla olla, koska niillle ei tässä tilanteessa vain ole voimia."
"Tämän jälkeen olet suttaat kolmosluokan asiat kokonaan yli. Sitten suttaat kakkosluokan. Katsot jäljelle jääneitä. Niistä voisi ehkä jo selvitä."
"Kirjoita kaikki päälle kaatuvat asiat paperille. Luokittele ne kolmeen ryhmään 1) ne jotka aivan välttämättä on tehtävä 2) ne jotka teen jos jotenkin jaksan mutta jotka eivät sittenkään ole aivan elintärkeitä 3) ne joiden annan suosiolla olla, koska niillle ei tässä tilanteessa vain ole voimia."
"Tämän jälkeen olet suttaat kolmosluokan asiat kokonaan yli. Sitten suttaat kakkosluokan. Katsot jäljelle jääneitä. Niistä voisi ehkä jo selvitä."
lauantai 13. elokuuta 2016
Hitler katsomassa Mikki Hiiri -elokuvia
Olen palauttanut mieleeni lukemaani Hitler-elämäkertaa.
Hitler ei ollut sarvipäinen perkele eikä hiilihangolla nuotiota tökkivä piru. Kammottavinta hänessä oli ehkä hänen tavallisuutensa. Poikkeavuutensa keskellä hänellä oli ihan tavallisia ominaisuuksia, jopa nykyaikana arvostettuja moraalisia ominaisuuksia, kuten ankara tupakoinnin vastustus ja kasvissyönti.
Hänellä oli myös Blondi-niminen koira. Hän antoi koiransa nukkua makuuhuoneessaan ja opetti sille temppuja.
Jotain sairaan huvittavaa on siinä, että hän piti joistakin Disneyn sarjakuvista. Eräänä jouluna hän sai lahjaksi ison määrän Mikki Hiiri -elokuvia.
Hitler ei ollut sarvipäinen perkele eikä hiilihangolla nuotiota tökkivä piru. Kammottavinta hänessä oli ehkä hänen tavallisuutensa. Poikkeavuutensa keskellä hänellä oli ihan tavallisia ominaisuuksia, jopa nykyaikana arvostettuja moraalisia ominaisuuksia, kuten ankara tupakoinnin vastustus ja kasvissyönti.
Hänellä oli myös Blondi-niminen koira. Hän antoi koiransa nukkua makuuhuoneessaan ja opetti sille temppuja.
Jotain sairaan huvittavaa on siinä, että hän piti joistakin Disneyn sarjakuvista. Eräänä jouluna hän sai lahjaksi ison määrän Mikki Hiiri -elokuvia.
perjantai 12. elokuuta 2016
Huonokuntoiset nuoret ja mummot
Olen jäänyt miettimään nyt jo neljän vuoden takaista uutista, jonka mukaan varusmiesten Cooperin testi tulos oli pudonnut 15 vuodessa 300 metriä.
Saman putoamisen olen minäkin havainnut. Muistaakseni olin aloittanut lukion, kun juoksin 3150 metriä. Se ei herättänyt silloin mitään erityistä kohua, todettiinpa vain hyväksi tulokseksi. Olin sillä luoka pojista toinen tai kolmas. Nykyään sillä varmana voittaisi yläkoulun mestaruuden.
Nuorten kunnosta puhuttaessa vain unohdetaan mainita, että huonontuminen ei koske vain nuoria. Samalla tavoin nykymummut eivät jaksa lainkaan samaa kuin entisen, sen kultaisen aikakauden mummot. Niin siinä käy, kun heitäkin kuskataan ovelta ovelle.
Saman putoamisen olen minäkin havainnut. Muistaakseni olin aloittanut lukion, kun juoksin 3150 metriä. Se ei herättänyt silloin mitään erityistä kohua, todettiinpa vain hyväksi tulokseksi. Olin sillä luoka pojista toinen tai kolmas. Nykyään sillä varmana voittaisi yläkoulun mestaruuden.
Nuorten kunnosta puhuttaessa vain unohdetaan mainita, että huonontuminen ei koske vain nuoria. Samalla tavoin nykymummut eivät jaksa lainkaan samaa kuin entisen, sen kultaisen aikakauden mummot. Niin siinä käy, kun heitäkin kuskataan ovelta ovelle.
maanantai 8. elokuuta 2016
Kaksi Vara-Jeesusta ja Jouko Turkka
Facebook-seinälläni käyty keskustelu osoittaa, että
pirkkalalaisia on koskettanut yllättävän syvältä kaksi tuttua hahmoa, joista
toinen on Jouko Turkka ja toinen on niin sanottu Vara-Jeesus. Kummallista
asiassa on se, ilmeisesti heissä molemmissa on monien ihmisten mielestä jotain
samaa. Vielä oudommaksi asian tekee se, että Vara-Jeesuksia on ollut
Pirkkalassa kaksi. Ollenkaan kaikki eivät ole selvillä tästä perusasiasta.
Ensimmäinen Vara-Jeesus: mies joka käveli
"Se on se mies, joka kävelee" oli tarkka kuvaus,
jonka perusteella kuka tahansa Pirkkalassa vakituisesti asunut tunnisti, ketä
tarkoitettiin. Juuri muuta hänestä ei tiedettykään, alkuperäisestä
Vara-Jeesuksesta. Joskus joku sanoi jonkinlaista kunnioitusta äänessään:
"Se on insinööri."
Hänen oikea nimensä oli Kalevi. Kun hän pitkässä parrassaan
ja alhaalle ulottuvassa takissaan käveli kuntakeskustaa kohden tai sieltä
takaisin, hänen olemuksessaan oli kieltämättä jotain sellaista, että nimi
Vara-Jeesus oli ymmärrettävä. Hänestä näki hänen sivullisuutensa, mutta tuntui
myös siltä, että hänellä oli jokin ajatus mielessään. Minulle hän muistutti
sitä Dostojevskin kuvaamaa Kristusta, joka eräänä päivänä ilmaantui inkvisition
aikaiselle Sevillan torille. Kaikki heti tunnistivat hänet sydän ilosta
pakahtuen, vaikka hän ei sanonut mitään. Dostojevskin kertomuksessa sotilaat
tulivat pian paikalle ja vangitsivat hänet eikä kukaan tehnyt elettäkään hyvin
tunnetun vangin puolustamiseksi. Vankilassa hän sai vastata suur-inkvisiittorin
kysymykseen: "Miksi olet tullut meitä häiritsemään?"
Vara-Jeesus vaihtui
Jossain vaiheessa alkuperäinen Vara-Jeesus katosi
katukuvasta. Nimi ei kuitenkaan kadonnut puheista. Nuoret alkoivat kutsua
Vara-Jeesuksen nimellä hänen veljeään, jossa kenties oli jotain samaa kuin
alkuperäisessä. Heidän välillään oli kuitenkin se oleellinen ero, että
ensimmäinen Vara-Jeesus vaikeni ja toinen puhui.
Toinen Vara-Jeesus ehkä näki jotain, mitä muut eivät nähneet
Surin aina sitä, että niin sanottu Vara-Jeesus eli Reijo ei
oikein päässyt yhteisymmärrykseen Pirkkalan nuorten kanssa, vaikka juuri nämä
olisivat voineet ymmärtää häntä paremmin kuin vanhat ihmiset, jotka ovat
asuntolainojensa ja työuriensa pilaamia. Turhaan toivoin, että jonain päivänä
nuoret olisivat alkaneet kertoa käyvänsä kahvilla hänen luonaan.
Ymmärtämättömyyttä oli kahteen suuntaan. En oikein tiedä,
mistä se sai alkunsa, mutta joka tapauksessa aavistan, että kun Pirkkalan
huumeongelma rehotti pahimmillaan 1990-luvun loppupuolella, Reijo näki oman
kotinsa ikkunasta asioita, jotka saivat hänet aivan perustellusti epäilemään
nuorten ihmisten tekoja ja moraalia.
Ehkä näiden kokemustensa pohjalta Reijo katsoi nuoria
välillä hieman vinoon ja näki pahaa siellä, missä sitä ei todellisuudessa
ollut. Silloin tällöin hän lausui käsityksiään julki, kun kohtasi nuoria, ja
nämä taas vastasivat samalla mitalla. Toinen ymmärsi väärin toista, ja lopulta
väärinymmärrys oli täydellinen.
Toinenkin Vara-Jeesus oli dostojevskilainen hahmo
Reijo oli helppo luokitella osastoon "toisenlaiset
ihmiset". Kotiaan hän oli
koristellut suurilla symboleilla, jotka näkyivät kauas. Kylän keskustassa hänet
saattoi nähdä rukoilemassa kädet kohti taivasta. Välillä hän oli pysähtynyt
kadunkulmaan ja luki siinä rukousta niin kuin jotain loitsua. Vaatteisiinsa hän saattoi piirtää suurikokoisen ristin. Se
ylitti selvästi ne mitat, jotka normaalikansan mielestä kuuluvat kohtuulliselle
ristille.
Minun silmissäni hän edusti ortodoksiperinteestä tuttua
käsitettä "Kristuksen tähden houkka”. Tämä ihmistyyppi tunnetaan ennen
muuta Venäjällä (ven. jurodivyi), ja se on antanut nimensä kantajalle oikeuden
puhua paradoksin muotoisia totuuksia jopa tsaareille turvallisuuttaan
vaarantamatta.
Jos Reijon kanssa pysähtyi keskustelemaan, saattoi kuulla
sanoja ja lauseita, jotka eivät ole tyypillisiä terveelle uskonnollisuudelle.
Ajatukset tosin vaihtelivat tietyissä jaksoissa. Tuntuu siltä, ettei Reijo
saanut milloinkaan ratkaistua, kuuluisiko kirkkoon vai ei. Käsittääkseni hän erosi
ja liittyi useita kertoja. Ymmärsin hänen puheistaan, että jossain vaiheessa
hän olisi kuulunut myös ortodoksiseen kirkkoon. Minä tunsin, että kaikesta
huolimatta hän aina kuului meikäläisiin. Hän ilmaisi jotain, mitä mekin
tunnemme sisällämme, kunhan vain sallimme sen tulla esiin.
Kaikkiaan Reijolle oli helppo naureskella ja häntä oli
helppo käyttää varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka ihmiselle voi käydä, jos
rupeaa miettimään liian jumalisia.
Tämä on kuitenkin totuuden toinen puoli. Dostojevskia
lukiessa voi törmätä ajatukseen, että perimmäinen totuus on tässä maailmassa
täysin outoa. Suhteessa tämän maailman tapoihin ja käytäntöihin se on niin
merkillinen ilmiö, että tavallinen ihminen ei voi puhua lainkaan uskottavasti
tätä totuutta. Siksi totuus voidaan kuulla vain niiden ihmisten suusta, jotka
muu maailma tuomitsee oudoiksi poikkeusihmisiksi tai peräti hulluiksi.
Toinen Vara-Jeesus kantoi miehen kokoista ristiä keskellä
kylää
Eniten puhuttanut tapaus oli se, kun Reijo kulki
pääsiäisviikolla miehen kokoista ristiä kantaen kylän keskustassa. Varmaan tämä
oli kummallista ja normien vastaista, mutta samalla rohkea teko. Luultavasti
hänestä ajateltiin vähän samanlaisia ajatuksia kuin alkuperäisestä Jeesuksesta.
Ei hänenkään ristinkantamistaan seurattu ihaillen eikä ymmärtäen. Pikemminkin
ympärillä olevat ihmiset olivat sitä mieltä, että hän sai hulluudestaan juuri
sen palkkion, jonka ansaitsi.
Entistä enemmän tarvittaisiin juuri niitä ihmisiä, jotka
ovat kyseellistämässä meidän aikamme menon niin kuin tämä oman kylämme
ristinkantaja. Ajatellaanpa mitä kaikkea tässä maailmassa kannetaan: Jonain
huhtikuun torstaina joku kantaa sakkolapun väärin pysäköidyn auton tuulilasin.
Joku kantaa mäyräkoiran kaupasta autoon. Joku kantaa huolta siitä, onko tukka
hyvin. Joku kantelee luokkatoveristaan opettajalle. Joku jättää petollisesti
itse tekemänsä hölmöilyn vakuutusyhtiön kannettavaksi. Joku kantaa vettä
kaivoon. - Tässä listassa ristin kantaminen ei ole lainkaan hassumpi
valinta.
Eikä mitään pahaa kai ole siinäkään, että joku käyttää ristiä, jota ei vahingossa sekoita mihin tahansa
kaulariipukseen.
Joulun aikoihin olen miettinyt myös sitä, mistä päin kyläämme
Joosef ja Maria olisivat etsineet yösijaa. Veikkaan, että ensimmäiseksi heidän
huomionsa olisi kiinnittynyt Teboilin viereiseen, sittemmin purettuun
rakennukseen. Sinne yön kulkijat, muukalaiset, voisivat mennä kolkuttelemaan
ovea. Veikkaan, että Reijo olisi ottanut heidät avosylin vastaan.
Jouko Turkka oli mies, joka juoksi
Kun nykypäivän paikalliset lapset muistelevat omille
lapsilleen Jouko Turkkaa, he luultavasti kuvailevat häntä sanoilla: "Se
oli mies, joka juoksi." ”Se oli se mies, joka ajoi polkupyörällä.” Vähän
samaan tapaan kuin ensimmäistä Vara-Jeesusta sanottiin insinööriksi, Turkkaa
kuvaillaan jonkinlaista kunnioitusta tai ylpeyttäkin äänessä: "Se oli
teatteriohjaaja."
Aiheeni on herkkä. Kunnioittavasta sävystäni olen itse
täysin varma. Toivon sitäkin, että tekstini on myös kyllin hienotunteinen.
Ennen julkaisemista olen keskustellut kahden Vara-Jeesuksen omaisen kanssa, ja
he ovat rohkaisseet minua tähän kirjoitukseen.
tiistai 2. elokuuta 2016
Kesästä muistan Hauhon 4/4 (silloin maaseutu lakkasi)
Kesä 1974 oli poikkeuksellisen sateinen. Koko Suomi oli kaiken aikaa kahden matalapaineen välissä ja yhden keskustassa. Olin ollut kolme viikkoa Englannissa ja olin rohjennut toivoa, että heinät olisivat olleet jo seipäillä minun tullessani Suomeen. Sateiden takia heinätöitä ei ollut ehditty edes aloittaa.
Kun työt vihdoin käynnistyivät, ne edistyivät sietämättömän hitaasti. Teholliset tunnit rajoittuivat pariin tuntiin, kun työ oli taas keskeytettävä sadekuuron takia. Heinäväki turhautui, ja sitä oli muutenkin vaikea saada. Ongelmat ratkaistiin Nokia-Suomea ennakoivalla tavalla: pellolle ilmestyi kone. Ennen pitkää se söi kaikki heinämiehet.
Setäni pellolle hankittu heinänpaalain oli ensin vuokralaite mutta pian oma. Kone vähensi ihmisten ponnisteluja, ja pian se poisti heidät pelloilta yksinäisiä traktorikuskeja lukuun ottamatta. Koko maalaiselämäksi kutsuttu elämänmuoto hajosi. Oli astuttu ratkaiseva askel koneelliseen elintarviketuotantoon, jonka EU on lopulta vahvistanut.
Kun työt vihdoin käynnistyivät, ne edistyivät sietämättömän hitaasti. Teholliset tunnit rajoittuivat pariin tuntiin, kun työ oli taas keskeytettävä sadekuuron takia. Heinäväki turhautui, ja sitä oli muutenkin vaikea saada. Ongelmat ratkaistiin Nokia-Suomea ennakoivalla tavalla: pellolle ilmestyi kone. Ennen pitkää se söi kaikki heinämiehet.
Setäni pellolle hankittu heinänpaalain oli ensin vuokralaite mutta pian oma. Kone vähensi ihmisten ponnisteluja, ja pian se poisti heidät pelloilta yksinäisiä traktorikuskeja lukuun ottamatta. Koko maalaiselämäksi kutsuttu elämänmuoto hajosi. Oli astuttu ratkaiseva askel koneelliseen elintarviketuotantoon, jonka EU on lopulta vahvistanut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
