lauantai 1. lokakuuta 2016

Kohtuukäyttö

Olen seurannut keskustelua, joka on liittynyt alkoholin kohtuukäyttöön.

On selvää, että suurin osa suomalaisista on kohtuukäyttäjiä, joille ei tule alkoholista ongelmia tai jotka käytännössä eivät juo ollenkaan. Heidän tapauksessaan kohtuukäyttö on hyvä sana.

Sen sijaan olen enemmän kuin epäileväinen sen suhteen, että oikeasta alkoholistista olisi kohtuukäyttäjiksi.

Tuon sanan kuullessani palautuvat mieleeni lukuisat tilanteet siltä vuodelta, jonka olin päihdehoitolaitoksen pappina. Muistan, kuinka istuin muun henkilökunnan kanssa raportilla. Keskustelimme niistä ihmisistä, joiden hoitojakso oli päättynyt ja jotka olivat juuri kotiutuneet.

Silloin joku sanoi omasta asiakkaastaan: "Se lähti kohtuukäyttäjänä."

Lausetta ei tarvinnut selittää ammattilaisille. Joku hymähti, ymmärsimme kaikki.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Reippaasti nyt! Reippaasti!

"Tulkaa reippaasti!" Tuollaiset sanat kuulen kaupungilla kävellessäni. Sivuille vilkuilematta tiedän, että sitä ei ole sanomassa kukaan aikuinen työkavereilleen. Sinä ei opasteta myöskään eläkeläisiä, jotka ovat kaupunkiretkellä tutustumassa nähtävyyksiin.

Kun nostan katseeni, näen että siinä on lastentarhan täti kutsumassa keltaisiin turvaliiveihin puettuja lapsia tien ylitykseen.

Vain lapset voivat mennä "reippaasti". Se on sana, jota yksin aikuiset voivat käyttää ja joka aina suunnataan lapsille.

Sallittakoon tuo sana päiväkotikieleen. Ei siinä mitään.

Ongelmia tulee silloin, kun sanalla puhutellaan muitakin kuin pieniä lapsia. Valitettavasti kuulen  kuulen sanan usein myös niiden aikuisten suusta, jotka ovat tekemisissä yläkouluikäisten nuorten kanssa. Heti päättelen, että sanan käyttäjä on sopimaton tehtäväänsä. Hän katsoo nuoria ylhäältä alas ilman sitä kunnioitusta, jonka he ansaitsevat.

Yksi sana paljastaa asenteen, josta ei hyvää seuraa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mies jolla oli kaikki jo vuonna 1984

Toisinaan ihmettelen, miksi niin monet pelkäävät elintasonsa laskua. Olivatko ne entisajat sitten niin kelvottomia elettäviksi?

Vuonna 1984 muuan paperitehtaan työmies istahti jossain baarissa kanssani samaan pöytään. Hän laski kahvikupin alas, nojautui kyynärpäihinsä ja huokaisi jotenkin elämästä kyllänsä saaneena: "Ostettiin videot... nyt meillä on sitten kaikki. Meillä on ihan kaikki."

Mies luuli tulleensa aineellisesti elämänsä täyttymykseen, jonka jälkeen mitään uutta ei enää voisi keksiä. Vuodet ovat kuitenkin kuluneet, ja minä olen miettinyt, mitä kaikkea on tuon paperimiehen perheeseen hankittu sen jälkeen kun hän päästi ilmoille vähän alistuneen parahduksensa.

Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan tietokoneista, tulostimista, litteistä televisioista, autojen ilmastoinneista, turvatyynyistä, älypuhelimista, ei edes tavallisista kännyköistä, tableteista, ilmalämpöpumpuista...

Hänellä oli kuitenkin videot. Hänellä oli kaikki.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Rippikoululaisen Jumala

Olen vuosien ajan pyytänyt rippikoululaisia kirjoittamaan aiheesta "Minun Jumalani". Kirjoitukset on tehty nimettöminä.

Tässä on kaksi esimerkkiä nerokkaimmasta päästä:


"Minun Jumalani osaa kastella meidät. Hän osaa viedä meidät hautaan. Hän istuu joka sunnuntai kirkossa villien poikien viereen ja leikkii heidän kanssaan."

Se partaveikko taivahista
joka säät säätelee ja
antaa kasveille voimaa
kasvaa
se joka sateella näkee
itkevän lapsen ja auringolla
nauravan hampaattoman vanhuksen
se joka kuutamolla suojaa
hiirtä pöllöltä
se joka ei naura toisen vahingolle
se joka
johtaa meitä

lauantai 17. syyskuuta 2016

Nuoret, joutilaat miehet

Maailma on niin täynnä prosenttilukuja, että niistä selvitäkseen joutuu kehittämään jonkinlaisen prosenttisuodattimen. On pakko hypätä joidenkin numeroiden yli, kun ne tulevat tekstissä tai puheessa vastaan.

Tänä aamuna törmäsin kuitenkin väistämättömään lukuun. Se oli 21,1. Se kertoo, että enemmän kuin joka viides 20–24-vuotias mies on Suomessa vailla koulua ja työtä.

Puheet eläkeiän nostosta tuntuvat tämän luvun rinnalla kummallisilta.

Juuri tässä joukossa ovat ne ihmiset, jotka helpoimmin saa kaduille Suomen lippua heiluttelemaan.

Olikohan se Martti Ahtisaari, joka sanoi, että maailmassa ei ole mitään niin vaarallista kuin nuoret, joutilaat miehet?

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ähkynä urheilusta

Jos tänä vuonna on katsonut ja katsoo jääkiekon kahdet nuorten MM-kisat ja miesten ja naisten MM-kisat, taitoluistelun MM-kisat, ampumahiihdon MM-kisat, yleisurheilun EM-kisat, jalkapallon EM-kisat, olympialaiset, paralympialaiset, jääkiekon World Cupin  ja jos lisäksi seuraa jääkiekon SM-liigaa ja muiden lajien sarjapelejä ja maaotteluja ja on ottanut ohjelmaansa myös koripallon nuorten MM-kilpailut ja jos vielä seuraa formuloita, Kuninkuusraveja, hiihdon maailmancupia ja lentomäen MM-kisoja, Super Bowlia ja jos listalla on satunnaisesti jotain muutakin, kuten stadionilla tai hallissa seurattua urheilua, ja ehkä vielä pelaa tietokoneella NHL:ää tai FIFAA

niin ei tarvitse pahassa maailmassa käydäkään.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Häiriökäytöksellä on ehkä syynsä

Olen hieman muuttanut kertomuksen yksityiskohtia, jotten paljastaisi ihmisten nimiä. Itse tarina on kuitenkin tapahtunut niin kuin sen tässä kerron.

Pidin rippikoulussa oppituntia kuolemasta. En ole koskaan käyttänyt siinä moderneja opetusmetodeja, vaan olen tyytynyt kertomaan tapauskertomuksia, joiden olen uskonut puhuttelevan nuoria.

Tunnelma on aina tiivis. Tätä teemaa rippikoululaiset tietävät odottaa, sillä oikeastaan vain rippikoulussa he saavat miettiä kuolemaa.

Tälläkin kertaa nuoret olivat hyvin keskittyneitä, mutta kesken tarinoiden kuulin, että joku oli alkanut naputtaa kynää pöytään. Hieman ärsyyntyneenä hain silmilläni syyllistä, ja pian löysin.

Naputtaja oli se poika, josta tiesin, että hänen isänsä oli edellisenä syksynä ajanut kolmion takaa kuorma-auton alle. Onneksi tiesin ja ymmärsin olla ärähtämättä.

Entä jos en olisi sattunut tietämään?