perjantai 14. lokakuuta 2016

Dylania, suurta herraa katsomassa

Juuri Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneeseen Bob Dylaniin tutustuin jossain kolmentoista vuoden iässä, kun rockmusiikki alkoi muuten kiinnostaa. Yksittäisten kappaleiden ohella tärkeäksi tuli LP-levy Blonde on Blonde. Se on joskus valittu kaikkien aikojen parhaaksi rocklevyksi, ja se kuuluu yhä varsin niukkaan automusiikkivalikoimaani.

Suurin odotuksin ostin lipun, kun Dylan vihdoin tuli Suomeen.

Mutta Amerikan tähteä ei kiinnostanut. Hän soitti yksitoikkoisesti sovitetut laulunsa nopeasti läpi, ja sitten herra lähti kotiin. Lipun hinnalla olin kustantamssa hänen kotimatkaansa, mutta minulle itselleni jäi harmitus päälle.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Maistraatin vihkijä ja Ksantippa

Kun puhuu viisaita, kannattaa ottaa taustoista selvää.

Nuortaparia vihkimässä ollut maistraatin tuomari ei halunnut hoitaa toimitusta vain rutiininomaisena virkatoimituksena. Hän oli tullut varta vasten kesälauantaina kolmenkymmenen kilometrin matkan kaupungissa olevalta virkapaikaltaan ja oli valmistautunut olemaan läsnä myös hääjuhlassa.

Myös puheen hän oli valmistanut huolellisesti. Hän kertoi siinä Sokrateesta, joka oli hänen mukaansa yksi ihmiskunnan kymmenestä viisaasta, ja mitäpä siihen oli kenellekään vastaan huomauttamista.

Sokrateen pohjalta hän otti näkökulmaksi modernin viihdeteollisuuden. Hän puhui siitä, kuinka rakkaus on latistettu mainonnassa ja halvoissa elokuvissa halvaksi muovitavaraksi. Siitä on tullut kyytipoika, jonka turvin myydään kosmetiikkaa, vaatteita, autoja ja musiikkia.

Tuomarin mukaan Sokrateen viisaus olisi otettava uudestaan käyttöön. Tämä ateenalainen viisas pyrki näkemään itsestäänselvyyksien taakse siihen, mikä lopulta on totta ja oikeaa.

"Niin pyrkikää tekin avioliitossanne", hän neuvoi tuoretta vihkiparia, "näkemään latteuksien taakse siihen, mikä on todellista rakkautta."

Nämä olivat hyviä ohjeita tuoreelle parille.

Paha vain, että jonkun kuulijan mielessä raksutti kiusallinen vastaväite: ettäkö Sokrates avioelämän opastajana?

Joku muisti liian hyvin, millainen oli Sokrateen oma avioliitto Ksantippa-nimisen vaimon kanssa.

Varmoja tosiasioita tästä liitosta ei juuri tunneta, mutta hääjuhlan keskellä oleellisia eivät olekaan tosiasiat vaan vaikuttava mielikuva. Kerrotaan, että Sokrates oli joutunut kuuntelemaan vaimonsa jatkuvaa nalkutusta. Mieleenpainuvimmissa kertomuksissa Ksantippa kaatoi sadattelunsa jälkeen Sokrateen päälle yöastian sisällön. Sokrates itse totesi tapauksesta: "Enkös ole aina sanonut, että kun Ksantippa jyrisee, sade seuraa." Muuten hän kertoi tottuneensa Ksantippan nalkutukseen kuin "vinssin jyrinään".

perjantai 7. lokakuuta 2016

Eduskunta on parlamentti eikä mikään työpaikka

Tuoretta Jan Toivolan kirjaa käsitelleen Helsingin Sanomien arvostelun mukaan: "Kuvittele itsellesi sellainen työpaikka, jossa osa työkavereistasi hyökkää jatkuvasti sinun elämäntapaasi vastaan. Kuulet heidän puheitaan käytävillä, kokoushuoneissa ja työpaikan kahvilassa. Eikä siinä kaikki. Työkaverisi saavat palkkaa siitä, että he yrittävät romuttaa sinun oikeutesi samoihin asioihin, joihin heillä itsellään on oikeus. Jani Toivolalla on sellainen työpaikka."

Olen eri mieltä, sillä minun kielessäni eduskunta ei ole työpaikka. Se on parlamentti. Ja kun minä lähden kastamaan lasta, minä en koskaan sano meneväni töihin. Minä menen kastamaan lasta. Ja kun Lionel Messi lähtee peliin, hänen pieni poikansa kuulemma kysyy häneltä: "Pitääkö sinun taas lähteä tekemää niitä maaleja?" Ei siinä puhuta töihin menemisestä mitään.

Jokaisen ihmisen tavoin Jan Toivola ansaitsee saada kunnioitusta eduskunnan käytävillä, mutta eduskunnassa halveksituksi tuleminen ei ole työpaikkakiusaamista. Se on jotain muuta vastenmielistä, sillä kaikkea arvokasta tekemistä tai toimintaa ei pidä kutsua työksi. Maailmassa on muitakin käyttökelpoisia sanoja.

Siksi myöskään "surutyö" ei ole oikeaa työtä eikä "parisuhde vaadi työtä", vaikka sellaista kovasti hoetaan. Sen sijaan toisen ihmisen kanssa eläminen vaatii rakkautta, anteeksiantoa, luottamusta, huolenpitoa ja sellaisia asioita. Työtä on esimerkiksi se, että mennään kello kahdeksaksi johonkin arkiseen paikkaan, tullaan pois kun kello on neljä ja sillä välin kädet sotkeentuvat.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Välitunnin yllättävä hiljaisuus

Jostain syövereistä tuli esiin tämä muisto, jota en ole ikinä kenellekään kertonut.

Opiskeluaikoina olin omassa vanhassa koulussani sijaisena. Opetin lähinnä lukion psykologiaa. Ehkä mukana oli myös jokunen tunti historiaa.

Vanhat opettajat luonnollisesti halusivat tietää vanhojen luokkatovereideni elämästä, niin kuin sekin opettaja, joka välitunnin lopuilla kysyi, mitä eräälle Maurille kuului.

"Kerron seuraavalla tauolla", vastasin.

Heti välitunnin jälkeen tämä opettaja tuli jutulle ja palasi Mauriin.

Minä vastasin: "Mauri on kuollut."

lauantai 1. lokakuuta 2016

Kohtuukäyttö

Olen seurannut keskustelua, joka on liittynyt alkoholin kohtuukäyttöön.

On selvää, että suurin osa suomalaisista on kohtuukäyttäjiä, joille ei tule alkoholista ongelmia tai jotka käytännössä eivät juo ollenkaan. Heidän tapauksessaan kohtuukäyttö on hyvä sana.

Sen sijaan olen enemmän kuin epäileväinen sen suhteen, että oikeasta alkoholistista olisi kohtuukäyttäjiksi.

Tuon sanan kuullessani palautuvat mieleeni lukuisat tilanteet siltä vuodelta, jonka olin päihdehoitolaitoksen pappina. Muistan, kuinka istuin muun henkilökunnan kanssa raportilla. Keskustelimme niistä ihmisistä, joiden hoitojakso oli päättynyt ja jotka olivat juuri kotiutuneet.

Silloin joku sanoi omasta asiakkaastaan: "Se lähti kohtuukäyttäjänä."

Lausetta ei tarvinnut selittää ammattilaisille. Joku hymähti, ymmärsimme kaikki.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Reippaasti nyt! Reippaasti!

"Tulkaa reippaasti!" Tuollaiset sanat kuulen kaupungilla kävellessäni. Sivuille vilkuilematta tiedän, että sitä ei ole sanomassa kukaan aikuinen työkavereilleen. Sinä ei opasteta myöskään eläkeläisiä, jotka ovat kaupunkiretkellä tutustumassa nähtävyyksiin.

Kun nostan katseeni, näen että siinä on lastentarhan täti kutsumassa keltaisiin turvaliiveihin puettuja lapsia tien ylitykseen.

Vain lapset voivat mennä "reippaasti". Se on sana, jota yksin aikuiset voivat käyttää ja joka aina suunnataan lapsille.

Sallittakoon tuo sana päiväkotikieleen. Ei siinä mitään.

Ongelmia tulee silloin, kun sanalla puhutellaan muitakin kuin pieniä lapsia. Valitettavasti kuulen  kuulen sanan usein myös niiden aikuisten suusta, jotka ovat tekemisissä yläkouluikäisten nuorten kanssa. Heti päättelen, että sanan käyttäjä on sopimaton tehtäväänsä. Hän katsoo nuoria ylhäältä alas ilman sitä kunnioitusta, jonka he ansaitsevat.

Yksi sana paljastaa asenteen, josta ei hyvää seuraa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mies jolla oli kaikki jo vuonna 1984

Toisinaan ihmettelen, miksi niin monet pelkäävät elintasonsa laskua. Olivatko ne entisajat sitten niin kelvottomia elettäviksi?

Vuonna 1984 muuan paperitehtaan työmies istahti jossain baarissa kanssani samaan pöytään. Hän laski kahvikupin alas, nojautui kyynärpäihinsä ja huokaisi jotenkin elämästä kyllänsä saaneena: "Ostettiin videot... nyt meillä on sitten kaikki. Meillä on ihan kaikki."

Mies luuli tulleensa aineellisesti elämänsä täyttymykseen, jonka jälkeen mitään uutta ei enää voisi keksiä. Vuodet ovat kuitenkin kuluneet, ja minä olen miettinyt, mitä kaikkea on tuon paperimiehen perheeseen hankittu sen jälkeen kun hän päästi ilmoille vähän alistuneen parahduksensa.

Tuolloin hänellä ei ollut aavistustakaan tietokoneista, tulostimista, litteistä televisioista, autojen ilmastoinneista, turvatyynyistä, älypuhelimista, ei edes tavallisista kännyköistä, tableteista, ilmalämpöpumpuista...

Hänellä oli kuitenkin videot. Hänellä oli kaikki.