torstai 11. heinäkuuta 2024

Polkupyöräilyn äkillinen tyssääminen

En juuri koskaan julkaise tekstejäni kahdessa paikassa, mutta tällä kertaa poikkeuksen. En pitänyt paikallislehden kolumniani kummoisenakaan, mutta yllättäen ihmiset ovat puhuneet siitä paljon, joten tulkoon se julki täälläkin, hieman lyhennettynä ja muokattuna. Ehkä kokemukseni on yleisempi kuin arvasinkaan.

Ostin uuden polkupyörän, joka ei ollut halvin tarjouspyörä. Siinä oli laadukkaat rattaat, polkimet ja vaihteet.

Saatuani pyörän kotiin hyppäsin oitis sen päälle. Ensimmäiseksi kävin vain kuntakeskuksessa, ja se ajelu sujui hyvin. Olin rennosti liikkeellä ja välillä pysähdyin katsomaan niityllä laiduntavia hevosia.

Toisella reissullani uskaltauduin jo lähemmäksi kaupunkia. Se oli vaikeampaa, vaikka koko matka oli pyörätietä eikä autoja tarvinnut pelätä. Liikenne oli muuttunut julmemmaksi. Mietin, johtuiko se Helsingin läheisyydestä. Pyöräilijät viuhahtivat ohi sellaista menoa, että minä melkein huusin niiden perään, mikseivät olleet lähteneet aiemmin, kun oli tuollainen kiire.

Kolmannella kerralla otin kohteekseni nokialaisen kesäkahvilan. Järven ylittävällä vanhalla Rajasalmen sillalla kaikesta tuli loppu. Joku sukkahousumies vilahti varoittamatta ohitseni suunnilleen ääntä nopeammin. Melkein hipaisi minua. Tajusin, ettei hidas, leppoisa ihminen sovi tähän maailmaan. 

Siihen tyssäsi pyöräilyni, ja nyt laatuhankintani nojailee toimettomana keittiön ikkunan alla seinälautoja vasten. Siinä on kestävät rattaat, polkimet ja vaihteet.

tiistai 9. heinäkuuta 2024

Robotti, söpöläinen

Tekoäly asettuu ihmisen ja laskukoneen väliin. Se hyödyntää ihmisen luomia tekstejä ja kuvia, muttei kuitenkaan ole ihminen.

Tänään katselin Sara Hildénin taidemuseon puistikossa ruohonleikkurirobottia. Se oli sympaattinen kuin pienoiskokoinen kilipukki, ja sen kulkemista olisi jaksanut seurata vaikka kuinka kauan. Ymmärsin hyvin niitä tallinnalaisia pikkupoikia, joiden olin nähnyt hellästi taputtelevan kadulla kulkevaa ruoankuljetusrobottia. Mieleeni tulivat myös oman lapsuuteni päivät, jolloin jaksoin loputtomasti katsella kaivinkoneen toimintaa.

Eikä yössä kiitävä pikajuna ole vain joukkoliikennettä. Se on pitkäksi venytetty kiiltomato, joka on matkalla tuntemattomuudesta tuntemattomuuteen arvoituksia ja tarinoita täynnä.

Pentti Saarikoski runoili näin:
Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin, 
keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän.


Jean-Michel Othonielin taidetta Sara Hildénillä

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Taistelu unesta

Ei ole niin rakastettua vauvaa, että vanhemmat eivät olisi onnellisia, kun se illalla nukahtaa. Sääntö pätee viisitoista vuotta myöhemminkin. 

Nuorten kamppailu omien nukkumaanmenoaikojensa puolesta on luonnollista itsenäistymistaistelua. Siinä on myös koomiset piirteensä. Muuan nuori kuvaili kesäajan taktiikkaansa: "Menen nukkumaan aamuyöstä, kun äiti ei ole vielä noussut mennäkseen työhön. Herään iltapäivällä, kun hän ei ole tullut töistä kotiin." 

Rippikoululeirillä unen ja valveen rytmittäminen on leirijohdon tärkeimpiä taitoja. Varhaista nukkumaanmenoa perustellaan sillä tosiasialla, että ihminen sisäistää oppimansa asiat unen aikana. Biologiset totuudet eivät kuitenkaan paina paljon, kun asiaa perustellaan nuorille. 

Leirijohto voi päästä parhaimmillaan vain laihoihin kompromisseihin. Vahvan kurinpidon hintana on nuorten kokemus siitä, että he ovat ainoastaan toimenpiteiden kohteita. 

On myös käytännöllisiä ongelmia. Nuorten unentarpeilla voi olla jopa kahden tunnin eroja, ja siksi välimalli ei sovi oikein kenellekään. Kun kesälomalla on totuttu nukahtamaan aamuyöstä, leiripäivää ei päätetä aivan helposti klo 23. Unettomana vuoteessa pyöriskely ahdistaa. Lisäksi muistan nuoruudestani, että parhaat keskustelut käytiin illalla.  

Leirejä vetäessäni olin keksivinäni jotain. Hyväksyimme sen, että ainakaan ensimmäisenä yönä uni ei tullut. Eri leiripäivinä vaihtelimme nukkuma-aikoja, jottei olisi syntynyt vaikutelmaa kellotaulun ylivallasta. Päiväohjelmaa venytettiin myöhäiseen iltaan niin, että lopulta ainakin jotkut jo kaipasivat nukkumaan. 

Ennen kaikkea yritimme huolehtia sen puolesta, ettei nukkumisesta tullut arvovaltataistelua. Joskus onnistuimme, joskus emme.

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Poliisi ja prepaid-liittymän ostanut ulkomaalainen

Koukkasin kaupunkikävelyllä tutun divarin kautta, mutta ikkunassa ei ollut yhtään kirjaa, joka olisi ollut välttämätöntä ostaa. Huomioni kiinnittyi jalkakäytävälle pysäköityyn poliisiautoon. Sen vieressä oli konstaapeli ja ulkomaan kieliä puhuva vanhahko mies, jolla oli kädessään prepaid-liittymän pakkaus.

Kyseessä ei ollut pidätystilanne eikä muukaan varsinainen poliisitoimi. Keskustelu oli englanninkielinen, ja erotin siitä vain yhden sanan "okay". Eleet viittasivat siihen, että oli käynnissä jonkinlainen opastus.

Jokaisessa ammattikunnassa on mätämunansa, myös poliiseissa. Olen nähnyt tuoreita videoita Elokapinan mielenosoituksista, jotka ovat herättäneet vakavan kysymyksen siitä, ovatko virkavallan otteet kohtuuttomia. Siitä huolimatta luotettavat poliisin ovat juomakelpoisen hanaveden ohella niitä suomalaisia itsestäänselvyyksiä, jotka ovat maailmanlaajuisesti harvinaisia ja samalla kotimaassa liian vähän arvostettuja.

Kun poliisi pysäyttää auton, Suomessa ei tarvitse muistuttaa itseään, että älä erehdy tekemään äkkinäisiä liikkeitä. Kun poliisi tulee kadulla vastaan, ei ole mitään syytä vaihtaa kadulle toisen puolen. Sakottava poliisi ei ota ylimääräisiä provikoita. Näitä maita ei ole maailmassa kovin paljon.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Missattu rankkari ja Cristiano-lapsi

Olen nähnyt, kuinka Cristiano Ronaldo on vapaapotkun muurissa laskenut päänsä alas pallon tullessa kohti. Kenties hän on pelännyt jakauksensa puolesta. Hän ei riennä ensimmäisenä onnittelemaan maalin tehnyttä pelikaveriaan, koska onnistujana on kiusallisesti joku toinen.

Slovenia-pelissä Ronaldo missasi rangaistuspotkun. Portugalin kannalta epäonnistuminen oli vain harmi eikä suinkaan katastrofi, koska peli oli edelleen täysin voitettavissa. Kuitenkin Ronaldo ratkesi lohduttomaan itkuun, ja nuoremmat pelaajat ottivat hänet halisyliin.

Olen nähnyt ehkä tuhansia tuhlattuja rankkareita, mutta ikinä aikuinen pelaaja ei ole itkenyt hillittömästi tavallisen pelitilannerankkarin jälkeen. 

Ronaldon itkiessä muutin käsitykseni hänestä. Enää hän ei ollut minulle kampaustaan varjeleva kekkeruusi, ei egoisti eikä narsisti. Näin hänessä pienen lapsen, ja kun sanon tämän, en ilku hänelle enkä naureskele. Tämä on vain havainto. Ronaldo ei ole kasvanut sisältään aikuiseksi.  

Monet Ronaldon toilaukset saivat tässä selityksen. Vaihtoon joutuessaan hän on potkinut juomapulloja kumoon, ja hän on läimäissyt 14-vuotiaan fanin puhelimen maahan pukukoppikäytävällä. Sillä tavoin lapset kiukuttelevat. Muilta kyselemättä hän on kahminut vapaapotkut itselleen kuin koululuokkaansa pomottava pikkupoika. Maalejahan niistä ei ole tullut aikoihin. 

Olen saanut selityksen myös sille, miksi Ronaldo seisoi varpaillaan Real Madridin joukkuekuvassa vuonna 2014 näyttääkseen pitemmältä. Se ei ole lapsellisuutta, se on lapsenomaista käytöstä niin kuin myös Slovenia-pelin loppu, jossa Cristiano-lapsen murhe kesti vain hetken. Lasten itkut tulevat ja menevät. Rankkarikisan alkaessa hän jo riensi ottamaan ensimmäisen vuoron ja teki sen, minkä hän kieltämättä osaa.

Cristiano Ronaldo on varpaillaan ja kurkottaa aikuisuuteen.

maanantai 1. heinäkuuta 2024

Rippikirkon takapenkissä

Itselleni vieraan kirkon konfirmaatiomessussa hakeuduin takapenkkiin. Juuri kukaan ei laulanut, vaikka musiikki oli vanhempienkin omilta ripareilta tuttuja veisuja. Uskontunnustuksen ja Isämeitän aikana seurakunnan ääntä ei kuulunut, mutta aika monen huulet liikkuivat. Vanhempien tavoin myös rippilapset vaikuttivat fiksuilta. 

Pappi ohjasi menoja hyvin, vaikka välillä tuntui siltä, että ohjeistamista oli liikaa. Nuoria olisi voinut opastaa myös äänettömillä käsimerkeillä. Tärkeintä on kuitenkin, ettei kenenkään tarvinnut pelätä mokaamista.

Tekstejä lukeneiden nuorten harjoituttaminen oli unohtunut. Kyse ei ollut tekniikan ongelmista, koska kirkkopuhumiseen tottuneen papin sanat kuuluivat hyvin. Myös nuorten lauluesitys viittasi harjoituksen puutteeseen, mutta kenties leirille oli sattunut vain musiikillisesti lahjattomia rippikoululaisia. Joskus käy niin.

Tervetuliaispuhetta pitäneen rippikoululaisen puhe oli kiireistä puuroa. Muutenkin vierastan sitä, että rippilapsi laitetaan tervetulojen toivottajaksi. Se on talon emännän tai isännän tehtävä. Ehkä kotonaan hän voi toivotella omiin juhliinsa, mutta kirkossa hänet on pantu liian suurelle paikalle.

Kirkko oli täynnä väkeä, ja siksi on merkillistä, että saarnaajana oli kesäteologi. Harjoittelijalla oli yritystä, mutta konkretia puuttui. Nuorilla on kiinnostavat tulkintansa uskon kysymyksistä ja vastauksista. Niitä kuunneltaisiin mielellään ja parhaassa tapauksessa niistä keskusteltaisiin kotona. Tällaisena alustuksena saarna ei toiminut, vaikkei sitä varsinaisesti tarvinnut hävetä. 

Kirkonmenot oli puristettu mukavasti jalkapallo-ottelun pituuteen. Todistusten jakaminen palveluksen päätteeksi oli turhaa pitkittämistä. Parempi sijoitus olisi ollut paikka, jossa albat riisutaan. Yhtä turhaa oli se, että lopuksi kuultiin kaikkien mahdollisten messun toteuttajien nimet kynttilän sytyttäjiä myöten. 

Oli miten oli, kokonaisuus oli positiivinen. Jäi vaikutelma, että aurinkoisella kirkon pihalla ihmiset olivat hyvillä mielin.

lauantai 29. kesäkuuta 2024

Kansan syvien rivien huutokuoro haluaa vankiloita

Suljettujen vankiloiden lisäksi myös avo- ja tutkintavankilat ovat tungokseen asti täynnä. Myös avovankiloiden täyttöaste on historiallisen korkea, peräti 90 prosenttia.

Niin sanottujen kansan syvien rivien huutokuoro on saanut tämän aikaan. On vaadittu entistä kovempia rangaistuksia, vaikka vankimäärän kasvattaminen on kallista lystiä. Suljetun vankilan vankipäivä maksaa 225 euroa, avolaitospäivä 165 euroa ja valvotun koevapauden päivä vähän yli 60 euroa. 

Vankilaitoksen paisuttaminen kustannetaan korottamalla veroja, leikkaamalla jostain muualta tai ottamalla lisää lainaa. Siinä ne vaihtoehdot ovat.

Rikollisuuden tutkijat tietävät kuitenkin, että tuomioiden koventaminen on vain harvoin tehokas tapa ehkäistä rikollisuutta. Sen sijaan rikosten tekemistä vähentää se, että kiinnijäämisen riski kohoaa. Tämä tarkoittanee poliisin resurssien lisäämistä.

Enemmän pitäisi puhua rikosten ehkäisemisestä kuin niiden seurauksista. Rikollisuuden on todettu vähentyvän erityisen hyvin koulunkäynnin tukitoimilla. Minäkin suhtauduin epäluuloisesti siihen ajatukseen, että lakimuutos oppivelvollisuusiän nostamisesta 18 ikävuoteen vähentäisi syrjäytymistä. Minun oli kuitenkin muutettava kantaani, kun pätevältä vaikuttanut tutkimus osoitti, että kolmannen asteen koulutukseen osallistuminen puolittaa nuorilla rikosten määrän. 

Laittomuudet  vähenevät myös sillä keinoin, että vaikeutetaan niiden tekemistä. Pihavalaistus ja jopa ikkunan edessä kasvava pensas voivat tehota.