Budapestin matkallani kävelin aamuin illoin kahden kaveruksen ohi, joille annoin omassa mielessäni nimet, Mortti ja Vertti. He olivat majoittuneet erään talon katutasossa olleeseen ikkunasyvennykseen. He eivät olleet kerjäläisiä, vaan pikemminkin perinteisiä pummeja.
Monesti Mortin ja Vertin käsi oli sojossa, kun siitä kuljin, eikä ohi kulkeminen koskaan tunnu mukavalta. Toisaalta antamisessakin on jotain nöyryyttävää.
Ohi kulkiessani kehittelin ideaa henkilökohtaisesta kerjäläisverosta. Aina pyytäjät sivuuttaessani tallettaisin mielessäni tietyn summan omalle avustustilille, josta sitten siirtäisin varoja johonkin yleishyödylliseen ja viisaasti toteutettuun hankkeeseen.
Romaniaan sovellettuna tämä tarkoittaisi sitä, että kulkisin kerjäläisten ohi lanttia antamatta, mutta tilisiirroilla tukisin projekteja, joilla Romanian ongelmia lievitettäisiin siellä, missä ne alkuaan ovat.
Olin sekä tyytyväinen että tyytymätön ideaani. Jotenkin se vaikutti viisaalta, mutta samalla liian viileältä, niin kuin auttaminen olisi laskutoimitus eikä ihmisten välistä kanssakäyntiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti