sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Torilla tavataan


Prahan matkalla kävin klassisen musiikin konsertissa. Ohjelmisto oli helppoa turistitavaraa, Vivaldin Vuodenaikoja ja Mozartia. Minun musiikilliseen sivistymättömyyteni sopi tällainen turistikattaus oikein hyvin. 

Prahassa on 1,2 miljoonaa asukasta, ja heistä viisikymmentä oli tullut paikalle, vaikka sitä konserttia oli mainostettu niin hyvin, että se osui helposti minunkin silmiini. Aitoja prahalaisia oli paikalla vain muutama.

Samaa osallistujakatoa hämmästelee Suomessakin aika usein.

Olen miettinyt, millaisen yleisön J. Nasaretilainen saisi liikkeelle, jos nyt kuolleista heränneenä ilmaantuisi kaupungin keskustorille kertoakseen, mitä hän ajattelee kansakunnan tilasta.

Moni ajattelisi, että katselen sitten telkkarista, jos siellä sattuu olemaan jotain erityisempää.

Ei kommentteja: