torstai 20. joulukuuta 2012

Sukunimellä ei voi ilmaista yksilöllisyyttä

Monesti kuulen avioiässä olevien nuorten naisten kysyvän toisiltaan: "Oletko ajatellut pitää oman sukunimesi?"

Kysymys on väärin asetettu, sillä kenenkään nimi ei ole hänen omansa, vaan alkuaan joiltakuilta toisilta saatu ja saamisenkin jälkeen näiden muiden kanssa yhteiseksi jäänyt. Sukunimeä ei saada omaksi, sillä meillä on vain osakkuus johonkin nimeen, jonka kantajia on muitakin.

Sen vuoksi oikeampi kysymys olisi: "Oletko ajatellut pitää isäsi nimen vai oletko päättänyt vaihtaa sen miehesi nimeen.?

Tietysti myös mies voi vaihtaa sukunimeään. Se on luonnollinen ratkaisu varsinkin silloin, kun hän haluaa kääntää elämänsä suunnan ja osoittaa muillekin, että hän on tämän muutoksen tehnyt.

Vanhassa suomalaisessa perinteessä mies on vaihtanut nimeään myös silloin, kun hän on tullut vävymieheksi taloon.

Ylipäänsä sukunimi ei sittenkään ole ehkä ratkaisevan tärkeä asia. Yksiöllisyyttämme emme sillä voi uskottavasti ilmaista. Kerromme enintään sen, keiden joukkoon me kuulumme.

Ei kommentteja: