Istuin kirkonpenkissä, ja vieressäni oli rippialbainen
poika. Hän ei häirinnyt ketään, mutta ehtoollisliturgian aikaan kirkonmenot
olivat käyneet liian pitkiksi. Hän hypelöi leirillä askarreltua ristiä, jonka
oli saanut aamulla kaulaan ripustettavaksi, ja käytti polvien väliin
pingottamaansa albaa trampoliinina. Risti pompahteli siinä hyvin.
Mieleeni tuli kauan sitten lukemani runo, jonka joku minulle
tuntemattomaksi jäänyt rippikoululainen oli kirjoittanut aiheesta "Minun
Jumalani".
Minun Jumalani osaa kastella meidät.
Hän osaa viedä meidät hautaan.
Hän istuu kirkossa villien poikien viereen
ja leikkii heidän kanssaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti